Metsäteollisuus ry

Uudet investoinnit ja vahva kysyntä näkyvät metsäteollisuuden tuotantoluvuissa – kartongin tuotanto kasvoi melkein kymmenen prosenttia

Jaa
Talouskasvu tukee suomalaisten metsäyhtiöiden tuotteiden kysyntää päämarkkinoilla Euroopassa sekä Aasiassa. Sahatavaran tuotanto kuitenkin vähentyi ensimmäisellä vuosineljänneksellä selvästi, mihin osaltaan vaikuttivat sääolosuhteista johtuneet haasteet puunkorjuussa.

Suomalaisyhtiöt tuottivat kartonkia tammi–maaliskuussa 9,9 prosenttia enemmän kuin vuoden 2017 vastaavalla ajanjaksolla. Kartongin tuotanto kasvoi näin 1,0 miljoonaan tonniin. Yhtiöt ovat investoineet voimakkaasti kartongin tuotantokapasiteettiin.     

Uudet investoinnit ovat lisänneet myös selluloosan tuotantokapasiteettia. Sellun kysyntä on kasvanut erityisesti Kiinassa, jossa kysynnän kasvua tukevat elintason parantuminen ja kaupungistuminen.

Sellun tuotanto lisääntyi ensimmäisellä neljänneksellä 2,0 miljoonaan tonniin. Tämä on 3,2 prosenttia enemmän vuoden 2017 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Paperin tuotanto kasvoi vertailukaudesta tammi–maaliskuussa 0,3 prosenttia 1,7 miljoonaan tonniin. Sahatavaran tuotanto puolestaan pienentyi 6,1 prosenttia 2,9 miljoonaan kuutioon.

”Tuoreet, investointihalukkuudesta kertovat hyvät uutiset tukevat myönteistä kuvaa alan tulevaisuudesta. Kilpailu metsäteollisuuden eri tuoteryhmissä säilyy kuitenkin tosi kovana. Siksi tulee varmistaa, että toimintaympäristö pysyy kilpailukykyisenä. Toimintaympäristön ennustettava kehitys vaikuttaa keskeisesti yritysten tuleviin investointipäätöksiin”, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen 

"Maan hallituksen tulee viimeisenä toimintavuotenaan pitää ryhdikkäästi kiinni linjastaan, jonka mukaan teollisuuden kustannuksia ei lisätä. Seuraavalla vaalikaudella biopohjaisen kiertotalouden toimintaedellytyksiä tulee sitten entisestään vahvistaa, jotta ala voi jatkossakin lisätä suomalaisten hyvinvointia", Jaatinen toteaa.

Lisätietoja: Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6600

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Viestintäkontakti: 
Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, 050 555 3425

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.

The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.

Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Contact in Communications:
Mika Mäkinen, Communications Director, mobile +358 50 555 3425

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye