Uudet kerrostalot Siuntion aseman vieressä täyttyvät asukkaista kesän lopussa – alueella tontteja parille kymmenelle kerrostalolle

Jaa
Siuntio houkuttelee nyt paljon uusia asukkaita. Omakotitontteihin kohdistuu ennätyksellinen kiinnostus ja puolet aseman eteen valmistuvien asuntojen hakijoista asuvat muualla. Aseman välittömään läheisyyteen on kaavoitettu tontit parille kymmenelle kerrostalolle.
Asuntosäätiön kerrostalot valmistuvat kesän lopussa. Kaikkiin asuntoihin oli hakijoita.
Asuntosäätiön kerrostalot valmistuvat kesän lopussa. Kaikkiin asuntoihin oli hakijoita.

Elokuun lopussa Siuntion aseman edustalla valmistuu Asuntosäätiön kaksi kerrostaloa, joissa on yhteensä viisikymmentä vuokra-asuntoa. Asuntosäätiöllä oli keväällä kolmen viikon mittainen haku uusiin taloihin, ja hakijoita tuli kaikkiin asuntoihin.

– Emme tienneet, mitä odottaa. Yleensä rakennamme paikkoihin, joissa on paljon asutusta, ja usein meillä on siellä jo kohteita. Siuntiota ei voinut verrata mihinkään. Olemme tyytyväisiä, sanoo Asuntosäätiön myyntijohtaja Tom Salomonson.

Hän uskoo, että talojen sijainnilla on suuri vaikutus kiinnostukseen.

– Kun rakentaa radan varteen, kysyntä on aivan jotain muuta, kuin jos autolla joutuu siirtymään, hän huomauttaa.

Kerrostaloja tuhannelle asukkaalle

Radan varteen pääsevät rakentamaan vielä muutkin. Siuntio on kaavoittanut aseman välittömään läheisyyteen kerrostalo-alueen, jolla on vielä 12 vapaata tonttia. Osalle tonteista voi rakentaa kaksi kerrostaloa. Siuntion kaavoituspäällikkö Timo Onnela laskee, että alueelle voi rakentaa vielä parikymmentä kerrostaloa. Alueelle arviodaan mahtuvan yhteensä noin tuhat asukasta.

– Katuverkostoa ja kunnallistekniikkaa voidaan rakentaa nopeasti tarpeen mukaan, sanoo Siuntion kunnanjohtaja Juha-Pekka Isotupa.

Kaavan mukaan aivan radan viereen voi rakentaa nelikerroksisia taloja. Vuoden päästä valmistuvaa sivistys- ja hyvinvointikampusta päin siirryttäessä kerrosmäärä pienenee. Lähimmäksi kampusta voi rakentaa kaksikerroksisia taloja.

Siuntion kunta on aloittamassa kerrostalotonttien markkinoinnin.

– Kahden kerrostalon rakentaminen vuodessa olisi hyvä vauhti, Isotupa arvioi.

Puolet hakijoista muualta

Asuntosäätiön kohteessa neljän huoneen ja keittiön asunnot olivat kysytyimpiä, kaksiot vähiten kysyttyjä. Asunnonhakijoiden mukaan Siuntiossa on vähän neljän huoneen asuntoja.

– Jos nyt alkaisimme rakentaa, suunnittelisimme enemmän isoja asuntoja, Salomonson toteaa.

Talojen valmistuminen tietää Siuntiolle väestönkasvua. Puolet asunnonhakijoista asuu muualla kuin Siuntiosta.

– Heistä noin puolet ilmoitti olevansa vanhoja siuntiolaisia, jotka eivät ole löytäneet sopivaa asuntoa Siuntiosta, kertoo Salomonson.

Osa muualla asuvista haluaa muuttaa Siuntioon ollakseen lähellä iäkkäitä vanhempiaan, jotkut taas haluavat asua lähellä lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Myös uusi sivistys- ja hyvinvointikampus houkuttelee muuttamaan Siuntioon.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rantarata-hankken verkkosivu: https://rantarata.info/
Kustbaneprojektets webbplats: https://rantarata.info/

Kuvat

Asuntosäätiön kerrostalot valmistuvat kesän lopussa. Kaikkiin asuntoihin oli hakijoita.
Asuntosäätiön kerrostalot valmistuvat kesän lopussa. Kaikkiin asuntoihin oli hakijoita.
Lataa
Siuntion aseman ja kuntakeskuksen välille on kaavoitettu kerrostalotontteja.
Siuntion aseman ja kuntakeskuksen välille on kaavoitettu kerrostalotontteja.
Lataa
Asuntosäätiön tulevilla vuokralaisilla on hyvin lyhyt kävelymatka junalle.
Asuntosäätiön tulevilla vuokralaisilla on hyvin lyhyt kävelymatka junalle.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Rantarata-hanke



https://rantarata.info/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rantarata-hanke

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye