Oulun yliopisto

Uudet metsäbiotalouden opinnot alkavat ensi syksynä Kainuussa

Jaa
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Oulun yliopistolle yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Kajaanin yliopistokeskuksen kanssa strategisen rahoituksen BIOKAINUU-hankkeelle, jossa tavoitteena on tukea biotuotetehtaan investoinnin toteutumista ja metsäbiotalouden muuta teollista toimintaa tutkimus- ja kehitystoimenpiteillä sekä vahvistamalla alan osaamista.
Kuva: Mikko Törmänen
Kuva: Mikko Törmänen

Koulutusyhteistyön avulla täydennetään kainuulaisten osaamispohjaa ja edistetään alan osaajien entistä nopeampaa työllistymistä prosessiteollisuuteen. Ensimmäisenä toimenpiteenä aloitetaan verkkopohjaisten koulutusmoduulien tarjoaminen kainuulaisille yrityksille, ammattikorkeakoulujen henkilöstölle, tutkimuslaitosten tutkijoille ja muulle henkilöstölle sekä muillekin alasta kiinnostuneille.

Kainuussa on runsaat puuraaka-ainevarat, joiden hyödyntämisasteessa on edelleen huomattavat kestävää puun käyttöä edistävät lisäysmahdollisuudet. Erityisesti voidaan kehittää raaka-aineista korkean jalostusasteen tuotteita ja hyödyntää kiertotalouden periaatteiden mukaisesti kaikki puun jalostuksessa syntyvät sivuvirrat.

Kainuun metsien kasvu ja puumäärä ovat suuremmat kuin koskaan aikaisemmin. Puuston vuotuinen kasvu on 6,9 miljoonaa kuutiometriä, ja siitä hyödynnetään tällä hetkellä 60 prosenttia.

Kainuun liitto on valmistellut alueen vahvuuksiin kohdentuvan älykkään erikoistumisen strategian (RIS3), joka pohjautuu Euroopan unionin Eurooppa 2020 -strategiaan. Kainuussa on nähty alueen vahvana voimavarana metsät ja biopohjaiset raaka-aineet sekä niihin perustuvien tuotteiden alueellinen jatkojalostus.

Kainuu on muuttunut viimeisten viiden vuoden aikana positiivisen rakennemuutoksen alueeksi. Vuoden 2015 alusta lähtien Kainuussa sekä yritysten liikevaihto että työntekijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti. Viime vuosien suotuisa kehitys on kääntänyt päälaelleen perinteisen kuvan Kainuusta syrjäisenä, korkean työttömyyden ja hitaan talouskasvun alueena, jossa alkutuotannon osuus on merkittävä.

Osaavan henkilöstön rekrytointi on Kainuussa vaikeampaa kuin muissa maakunnissa. Tavoitteena Kainuussa on, että yksityinen ja julkinen sektori saavat kehitystarpeidensa mukaista osaavaa työvoimaa.

”Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan lisää yritys- ja aluetarvelähtöistä koulutusta, jolla on nopea vaikutus yritysten osaamispääomaan ja toimintaan. Kilpailukyvyn ylläpitämiseksi myös olemassa olevan henkilöstön osaamista on kehitettävä”, sanoo BIOKAINUU-hankkeen johtaja, professori Riitta Keiski Oulun yliopistosta.

Oulun- ja Itä-Suomen yliopiston sekä Kajaanin yliopistokeskuksen mahdollistamaa jatkuvan oppimisen tarjontaa kohdistetaan alueen metsäbiotalouden tulevien haasteiden ja osaamistarpeiden mukaisesti. Opinnot suoritetaan ohjattuina verkko-opintoina, mikä mahdollistaa joustavan paikasta riippumattoman opiskelun. Ensimmäiset opinnot ovat tarjolla syksyllä 2022.

Ehdolle nostoksi:

Professori Riitta Keiski:

”Ajanmukaisia metsäbiotalouden jatkuvan oppimisen koulutussisältöjä on tarjolla syksystä 2022 lähtien vahvistamaan kainuulaista osaamispohjaa ja edistämään nopeaa työllistymistä prosessiteollisuuteen.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hankkeen vastuullinen johtaja, professori Riitta Keiski, Oulun yliopisto, Oulu, riitta.keiski@oulu.fi, puh. 040 726 3018
Tutkimuspäällikkö, Jarkko Räty, Oulun yliopisto, Kajaani, jarkko.raty@oulu.fi, puh. 040 839 7353
Tutkimusjohtaja, Jukka Tikkanen, Itä-Suomen yliopisto, Joensuu, jukka.tikkanen@uef.fi, puh. 050 594 2049


Viestintäasiantuntija Tiina Pistokoski, Oulun yliopisto, tiina.pistokoski@oulu.fi, puh. 040 7161 387

Kuvat

Kuva: Mikko Törmänen
Kuva: Mikko Törmänen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye