Aalto-yliopisto

Uudisrakennus Marsio on näyteikkuna Aalto-yliopiston tutkimukseen, opetukseen ja vaikuttavuuteen

Jaa
Kilpailun kautta valittu nimi on kunnianosoitus Aino Marsio-Aallolle. Marsio-rakennus tuo lisää tilaa opetukseen, tutkimukseen ja tapahtumiin sekä studiokeskukselle. Otakaari 2A:n uusi nimi julkistettiin peruskivenmuurauksen yhteydessä.
Marsio-rakennus Ainonaukion suunnalta. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto SARC
Marsio-rakennus Ainonaukion suunnalta. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto SARC

Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen (Otakaari 2A) nousevan uudisrakennuksen nimi, Marsio, on kunnianosoitus luovalle edelläkävijälle, arkkitehti, muotoilija, yrittäjä ja Aallon alumni Aino Marsio-Aallolle.

“Tämä nimi antaa oikeudenmukaista arvostusta Aino Marsio-Aallon itsenäiselle merkitykselle suomalaisen muotoilun, suunnittelun ja luovan teollisuuden tärkeänä tekijänä. Nimi panee myös miettimään yliopiston nimen merkityksiä ja korostaa yhdenvertaisuuden tärkeyttä yliopistolle”, sanoo tuomariston puheenjohtajana toiminut Aalto-yliopiston innovaatioista vastaava vararehtori Janne Laine.

Marsio-Aallon vaikutus Otaniemen kampukseen on merkittävä, sillä hänen ja Alvar Aallon yhteinen ehdotus voitti Otaniemen asemakaavan suunnittelukilpailun vuonna 1949. Nyt nimen saanut rakennus nousee Marsio-Aallon mukaan nimetyn Ainonaukion viereen.

Vain mielikuvitus rajana

Aino Marsio-Aallon esimerkkiä seuraten Marsio-rakennus tarjoaa paikan radikaalille luovuudelle, kokeilulle ja uudenlaiselle ajattelulle. Sinne valmistuu noin 6500 m2 huippuluokan monitoimitilaa erityisesti taiteen ja median opetukseen, poikkialaiseen tutkimukseen, erilaisiin tapahtumiin sekä uudelle studiokeskukselle.

Marsion tilat varustetaan uusilla digitaaliteknologioilla, jotka mahdollistavat alojen rajat ylittävän tutkimuksen ja opetuksen, sekä nostavat Aallon tapahtumat uudelle tasolle, niin kampuksella kuin virtuaalisestikin. Rakennus tarjoaa näkymän yliopiston tutkimukseen, opetukseen ja vaikuttavuuteen. Sinne tulee Aalto-yliopiston käyttäjiä palvelevien tilojen lisäksi tilaa ravintola- ja tapahtumapalvelutoimijoiden käyttöön sekä vierailukeskuksen yliopiston vierailijoille.

Peruskiven muuraustilaisuutta vietettiin yhdessä sisarrakennuksen kanssa

Aalto-yliopisto järjesti keväällä 2022 ensimmäistä kertaa uudisrakennukselle kaikille avoimen nimikilpailun, johon saatiin 215 nimiehdotusta. Tuomaristo valitsi kaksi parhaiten sopivaa ehdotusta rehtorin ja viestintäjohtajan päätöstä varten. Voittaneen nimiehdotuksen tekivät Ville Alasalmi ja Hanna Salmi.

Nimi julkaistiin Marsio-rakennuksen ja sen sisarrakennuksen yhteisessä peruskiven muuraustilaisuudessa 29.9.2022. Kahden uudisrakennuksen rakentaminen keskelle Otaniemen kampusta alkoi tämän vuoden helmikuussa. Marsion (Otakaari 2A) ja Otakaari 2B:n on määrä valmistua vuoden 2023 lopussa.

Otakaari 2B tulee olemaan tutkimukseen keskittyvä rakennus, jossa on tiloja erityisesti Perustieteiden korkeakoulun ja Sähkötekniikan korkeakoulun käyttöön. Uudisrakennus tuo merkittävästi lisää tutkimus-, opetus- ja toimistotilaa muun muassa teknillisen fysiikan kokeelliseen tutkimukseen. Otakaari 2B:n nimeämisestä tiedotetaan myöhemmin.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Nimen julkaisuvideo

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt
Noora Stapleton, viestinnän erityisasiantuntija (kampus)
noora.stapleton@aalto.fi
p. 050 353 1525


Lisätietoja kilpailusta
Anastasia McAvennie, Visitor Experience Specialist
anastasia.mcavennie@aalto.fi
p. 050 476 7595

Kuvat

Marsio-rakennus Ainonaukion suunnalta. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto SARC
Marsio-rakennus Ainonaukion suunnalta. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto SARC
Lataa
Marsio-rakennus rakentuu Otaniemen kampuksen ytimeen. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto SARC
Marsio-rakennus rakentuu Otaniemen kampuksen ytimeen. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto SARC
Lataa
Ilmakuvassa Marsio ja Otakaari 2B. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto SARC
Ilmakuvassa Marsio ja Otakaari 2B. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto SARC
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye