Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto

Uudisrakentaminen kasvattaa kaupunkien eroa asuntomarkkinoilla

Jaa
Kiinteistönvälitysalan keskusliitto julkaisee kuukausittain asuntomarkkinakatsauksia, joissa kuvaillaan asuntomarkkinoiden viime aikojen kehitystä. Katsauksesta tarkastellaan merkittävimpiä muutoksia kauden kauppamäärä-, hinta- ja myyntiaikatiedoissa. Luvut ovat peräisin Kiinteistönvälitysalan keskusliiton ylläpitämästä KVKL Hintaseurantapalvelusta, joka kattaa noin 70–75 % Suomessa käydystä vanhojen asuntojen kaupasta.

Asuntomarkkinoilla riittää yhä intoa

"Tammi-toukokuussa myytiin kiinteistönvälittäjien ja rakennusliikkeiden kautta yhteensä 35 262 asuntoa. Kasvua oli viimeisen viiden vuoden keskiarvoon nähden noin 27 %. Kevät on usein vilkasta aikaa, ja nyt se todella näkyy näytöillä", iloitsee Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson.

Viimevuotiseen nähden kasvuluvut ovat vieläkin hurjempia, mutta se johtuu osittain viime kevään täysseisauksesta asuntomarkkinoilla, mikä johtui koronapandemiasta. Vanhojen asuntojen osalta kauppaa on käyty sekä kerros-, rivi- omakotitaloasunnoissa noin 26 % viimeisen viiden vuoden keskiarvoa enemmän. Uudistuotannon osalta kerrostaloasuntojen vilkas kauppa veti uusien asuntojen kauppamäärät 32 % kasvuun viimeisen viiden vuoden keskiarvoon verrattuna. Rivi- ja omakotitalojen kauppamäärät kasvoivat noin 23–25 %, kun taas kerrostalojen osalta myyntiä oli 34 % enemmän kuin viitenä viime vuonna keskimäärin.

Uudisrakentamisessa kaupunkien välillä suuria eroja

Suurten kaupunkien osalta toukokuun kasvuluvut viime vuoteen verrattuna ovat olleet yllätyksellisenkin maltillisia. Ainoastaan Espoossa, Turussa ja Kuopiossa päästiin yli 10 % kasvulukuihin, joskin kaikissa edellä mainituissa kauppamäärät olivat kasvaneet yli 20 %. Espoossa kaupan veturina toimii ensisijaisesti vilkas uudisasuntokauppa. Espoossa on alkuvuoden aikana myyty jopa enemmän uudisasuntoja kuin Helsingissä. Viime vuoteen verrattuna uudisasuntoja on alkuvuonna mennyt Espoossa 85 % ja kahden vuoden takaiseen verrattuna 121 % enemmän kaupaksi.

Vanhojen asuntojen osalta nähtiin jopa negatiivia kasvulukuja kahden vuoden takaiseen verrattuna. Esimerkiksi Tampereella, Turussa ja Vantaalla kauppamäärät laskivat. Helsingissäkin päästiin vain vaivoin plussan puolelle vajaan kahden prosentin kasvulla. Espoossa sen sijaan vanhojenkin asuntojen kauppa kävi vilkkaasti, kahden vuoden takaiseen verrattuna vanhoja asuntoja myytiin noin 16 % enemmän. Vanhojen asuntojen kauppakehitys seuraa kuitenkin monesti uusien asuntojen myyntimäärien muutoksia silloin kuin halutaan pysyä samoilla seuduilla, mikä osaltaan saattaa selittää Espoon vilkkaita määriä vanhojenkin asuntojen osalta, Kiinteistönvälitysalan keskusliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson muistuttaa.

Omakotitaloasuntojen myyntiajat jatkavat laskemistaan

Asuntojen myyntiajat ovat laskeneet koko alkuvuoden ajan, joskin nyt kerrostalojen osalta lasku on taittunut tasaiseksi paikallaanoloksi. Sama ilmiö on havaittavissa sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa. Omakotitalojen osalta myyntiajat ovat kuitenkin jatkaneet lyhenemistään vielä toukokuussakin. Tällä hetkellä omakotitalon keskimääräinen myyntiaika on pääkaupunkiseudulla 72 päivää, mikä on melkein kuukauden lyhyempi kuin mitä se oli tammikuussa. Muualla Suomessa omakotitalon keskimääräinen myyntiaika on sen sijaan 113 päivää, mikä on noin 20 päivää vähemmän vuoden alkuun nähden. Kerrostalon keskimääräinen myyntiaika on pääkaupunkiseudulla 54 päivää ja muualla Suomessa 89 päivää. Myyntiaikoja tarkasteltaessa täytyy pitää kuitenkin mielessä, että myyntiajat ovat yleensä muutenkin vuodenvaihteen tienoilla hieman pidempiä kuin kesän kynnyksellä, huomauttaa Mickelsson.  

Asuntojen hinnat jatkavat vakaata kasvuaan

Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat kasvaneet jo jonkin aikaa melko trendinomaisesti. Tuottamamme hintaindeksin mukaan viimeisen vuoden aikana kasvu on ollut suurinta Turussa, jossa se oli noin 11 %. Oulussa on vuoden aikana hinnat nousseet 4 %, pääkaupunkiseudulla 9 %, Tampereella 6 % ja muissa suurissa kaupungeissa noin 6 %. Viimeisen kuukauden aikana heilahtelua on hieman enemmän, mutta se selittynee satunnaisvaihtelulla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto
Eteläranta 10
00130 Helsinki

http://www.kiinteistonvalitysala.fi

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry edustaa noin 3 500 suomalaista kiinteistönvälitysalan toimijaa. Liitto edistää asiantuntevaa ja luotettavaa kiinteistönvälitystä sekä ylläpitää alalle keskeistä huolellisen toiminnan ohjetta Hyvästä välitystavasta. Liiton jäseniä ovat Aktia Kiinteistönvälitys, Retta Group, Kiinteistömaailma, RE/MAX Suomi, OP Koti, Sp-Koti ja Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL).

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto

Lokakuun asuntomarkkinakatsaus: kauppojen määrä supistunut, myyntiajat hyvällä tasolla ja hinnat varsin vakaita edelleen11.11.2022 08:25:20 EET | Tiedote

Asuntojen myyntiajat pysyivät lokakuussa melko lähellä syyskuun keskimääräisiä aikoja. Omakotitalot käyvät edelleen selvästi nopeammin kaupaksi kuin alkuvuodesta. Asuntojen kauppahinnoissa ei myöskään nähty äkkiliikkeitä; eniten laskua hinnoissa oli pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Kauppamäärät supistuivat lokakuussa selvästi, mutta vilkkaan alkuvuoden ansiosta tammi–lokakuun lukemat ovat lähellä viiden vuoden keskiarvoa.

Syyskuun ja kolmoskvartaalin 2022 asuntomarkkinakatsaus: Vanhojen asuntojen kauppa käy ja hinnat varsin vakaita10.10.2022 09:44:44 EEST | Tiedote

Vanhojen asuntojen kauppa kannatteli alkuvuonna koko asuntokauppaa ja korvasi pienentynyttä uudiskohteiden myyntiä. Kokonaisuudessa asuntokauppa oli alkuvuonna samalla tasolla kuin vuosien 2017–2020 vastaavana ajankohtana, vaikka rakenne painottui nyt enemmän vanhojen asuntojen kauppaan. Koko vuoden tuloksen ratkaisee, miten kauppa kehittyy vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Elokuun 2022 asuntomarkkinakatsaus: Rauhoittumista myyntimäärissä ja hinnoissa, myyntiajat hieman pidemmät9.9.2022 06:56:00 EEST | Tiedote

Vanhojen asuntojen myyntimäärät laskivat elokuussa jonkin verran ennätyksiä rik-koneen huippuvuoden 2021 elokuusta. Uusissa asunnoissa myyntimäärien lasku oli merkittävä. Pitkällä viiden vuoden aikavälillä myyntimäärät kokonaisuudessaan lähestyivät vuoden 2018 tasoa. Asuntojen myyntiaikojen lyheneminen taittui koko maassa. Myös hinnoissa oli laskua, mutta se oli maltillista. Loma-asunnoissa kauppa rauhoittui sekä edellisvuoteen että alkukesään verrattuna.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye