Arvopaperimarkkinayhdistys ry

Uudistettu hallinnointikoodi lisää pörssiyhtiöiden avoimuutta

Jaa
Arvopaperimarkkinayhdistys on julkaissut uudistetun hallinnointikoodin, johon on koottu pörssiyhtiöiden hyvää hallinnointia koskevat suositukset. Koodin uudistustyössä on painotettu avoimuutta. Lisäksi pörssiyhtiöiden tulee jatkossa muun muassa laatia hallituksen monimuotoisuutta koskevat periaatteet.
Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen.
Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen.

Hallinnointikoodin suositukset täydentävät lainsäädäntöön perustuvia pörssiyhtiöiden menettelytapoja. NASDAQ OMX Helsinki Oy:n hallitus on vahvistanut uuden hallinnointikoodin noudatettavaksi hyvänä hallinnointitapana pörssiyhtiöissä. Uusi hallinnointikoodi tulee voimaan 1.1.2016 ja korvaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin vuodelta 2010.

Koodiuudistuksessa on otettu huomioon Euroopan unionin sääntelystä nousseet vaatimukset, kansainvälinen kehitys ja käyttäjäkokemukset.

”Hallinnointikoodin uudistuksessa on painotettu selkeyttä ja avoimuutta. Samalla koodin suositusten määrä on vähentynyt 55:stä 28:aan, kun yleisluontoiset suositukset on karsittu. Suositusten määrää vähentää myös koodiin laadittu erillinen raportointiosio, jossa listataan ne asiat, jotka koodi edellyttää pörssiyhtiöiden kertovan julkisesti. Raportointiosion mukaisesta avoimuudesta pörssiyhtiöt eivät voi poiketa”, kertoo Arvopaperimarkkinayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Hannu Syrjänen.

Hallituksen monimuotoisuutta koskevat periaatteet

Uusi hallinnointikoodi sisältää myös uusia suosituksia pörssiyhtiöille. Uuden hallinnointikoodin mukaan pörssiyhtiön on esimerkiksi jatkossa määriteltävä hallituksen monimuotoisuutta koskevat periaatteet. “Yhtiö määrittelee periaatteet omista lähtökohdistaan liiketoiminnan laajuus ja kehitysvaiheen tarpeet huomioon ottaen. Yhtiön on kerrottava ainakin tavoitteet molempien sukupuolten edustuksen osalta yhtiön hallituksessa, toimenpiteet tavoitteiden toteuttamiseksi ja miten tässä on edistytty”, Syrjänen jatkaa.

Lisää tietoa hallitusvalinnoista

Hallinnointia koskevan raportoinnin lisäksi uusi hallinnointikoodi parantaa osakkeenomistajien tiedonsaantia esimerkiksi hallituksen valintaa koskien.

”Hallituksen valinta on osakkeenomistajien tärkeimpiä päätöksiä yhtiökokouksessa. Uuden hallinnointikoodin mukaan hallituksen kokoonpanoa ja palkkioita koskevat ehdotukset on esitettävä yhtiökokouskutsussa. Lisäksi yhtiön on ilmoitettava, mikä on hallituskokoonpanoa koskevan ehdotuksen valmistelussa noudatettu tapa”, kertoo koodiuudistusta valmistelleen työryhmän puheenjohtaja Riikka Rannikko.

Uuden hallinnointikoodin julkistaminen

Uusi hallinnointikoodi on saatavilla sähköisesti yhdistyksen verkkosivuilla (www.cgfinland.fi). Lisäksi yhdistyksen verkkosivuilla on saatavilla yhteenveto koodin keskeisistä muutoksista sekä vanhan ja uuden koodin vertailua helpottava taulukko. Verkkosivuilla on julkaistu myös käytännön ohjeita koodin yksittäisten suositusten ja raportoinnin voimaantulosta sekä yhtiöltä edellytettyjen toimenpiteiden aikataulusta.

Painettua koodia voi tilata sähköpostilla info@cgfinland.fi. Suomenkielisen version lisäksi saataville tulevat myös ruotsin- ja englanninkieliset käännökset arviolta marraskuun ensimmäisellä viikolla.

Median edustajat ovat tervetulleita Arvopaperimarkkinayhdistyksen sidosryhmätilaisuuteen, jossa kerrotaan uuden hallinnointikoodin tavoitteista ja muutoksista voimassaoleviin käytäntöihin. Tilaisuus pidetään ke 28.10. klo 8.30-11.30 Alma Media Oyj: tiloissa, osoitteessa Alvar Aallon katu 3 C (auditorio). Lisätiedot ja ilmoittautumiset: antti.turunen@chamber.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Antti Turunen,
Lakimies, Keskuskauppakamari
antti.turunen@chamber.fi
p. 041 517 9707

Kuvat

Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen.
Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Arvopaperimarkkinayhdistys ry
Arvopaperimarkkinayhdistys ry
c/o Keskuskauppakamari, PL 1000
00101 Helsinki

http://cgfinland.fi/
Arvopaperimarkkinayhdistys ry on Elinkeinoelämän keskusliitto ry:n, Keskuskauppakamarin ja Nasdaq OMX Helsinki Oy:n joulukuussa 2006 perustama yhteistyöelin. Pörssiyhtiöt ovat yhdistyksen kannatusjäseniä. Yhdistyksen tavoitteena on itsesääntelyä tehostamalla varmistaa, että arvopaperimarkkinoilla toimivien yhtiöiden toimintamallit ovat yhdenmukaiset ja läpinäkyvät. Yhdistyksen tehtävänä on muun muassa hyvän hallinnointitavan edistäminen ja hallinnointikoodin hallinnointi. Tehtävässään Arvopaperimarkkinayhdistys seuraa kotimaista ja kansainvälistä kehitystä. Lisätietoa Arvopaperimarkkinayhdistyksestä on saatavilla yhdistyksen kotisivuilla www.cgfinland.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye