Uudistettu lastensuojelu.info -sivusto tarjoaa tietoa lastensuojelusta 10 kielellä ja selkosuomeksi

– Uudistuksen myötä sivustolta löytyy sosiaalihuollon- ja lastensuojelun tuen lisäksi varhaisen tuen ja perhekeskuksien tarjoamien palveluiden näkökulma. Miten esimerkiksi varhaiskasvatus tai neuvola, tarvittaessa yhdessä lastensuojelun kanssa, voivat tukea lasta ja perhettä? Haluamme helpottaa tuen saamista ja madaltaa kynnystä pyytää apua, Lastensuojelun Keskusliiton kehittämispäällikkö Kaisu Muuronen toteaa.
Uuteen maahan muuttaessaan perheet voivat törmätä uudenlaisiin käsityksiin vanhemmuudesta ja lasten kasvatuksesta. Lasten ja perheiden palvelut sekä eri maiden lastensuojelujärjestelmät eroavat toisistaan, eikä perheillä ole aina tiedossa, mistä kaikkialta apua saa ja millaista tukea on tarjolla. Toisinaan lastensuojelu herättää myös pelkoja, etenkin, jos sen käsitteet ja toimintatavat ovat vieraita. Jotta perheet saavat tarvitsemaansa tukea ja apua, on luotettavaa tietoa oltava tarjolla omalla kielellä.
– Lastensuojelu.info -sivusto osoittaa, miten paljon erilaisia perheille tarkoitettuja tukikeinoja, menetelmiä ja toimenpiteitä lastensuojelu käyttää. Vanhemmissa toisinaan pelkoa herättävät kiireellinen sijoitus ja huostaanotto ovat vain pieni ja harvoin käytetty osa valikoimaa, sanoo projektikoordinaattori Polina Kopylova Cultura-säätiöstä, joka edistää venäjänkielisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.
– Tärkeässä roolissa on Tositarinoita -osio, sillä usein konkreettinen esimerkki avaa palveluiden sisältöä teoreettista selostusta paremmin. Venäjänkieliselle perheelle sivusto toimii luotettavana yleistiedon lähteenä, johon voi tutustua, vaikka perheessä ei olisi lastensuojelutarvettakaan.
Lastensuojelu.info -sivusto kertoo, miten Suomessa yhteiskunta tukee perheitä ja mistä apua ja tukea voi saada. Se kuvaa myös, mihin lastensuojelu Suomessa perustuu, mitkä lait sitä säätelevät ja miten se toimii. Suomen lainsäädännössä huomioidaan yhteiset, kansainvälisesti sovitut periaatteet. Lasten kannalta tärkein on YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Sivustolta löytyy lastensuojelun sanasto eri kielillä sekä tositarinoita, joissa kuvataan, millaisissa tilanteissa maahanmuuttajaperheet ovat saaneet apua ja tukea lastensuojelusta.
Lastensuojelu.info on toteutettu suomen, selkosuomen, ruotsin, englannin, ranskan, venäjän, viron, somalin, arabin, farsin ja kurdin kielillä. Kielet on valittu Suomen suurimpien kieliryhmien mukaan ja lisäksi ranska on pidetty edelleen mukana, koska se on ollut yksi sivuston luetuimpia kieliä. Sivusto on toteutettu ennen Ukrainan sotaa, joten siitä ei ole olemassa toistaiseksi ukrainankielistä versiota.
Lastensuojelu.info -sivuston on tuottanut Lastensuojelun Keskusliitto. Sivusto on alun perin toteutettu jo vuonna 2010 ja se on sisällöllisesti ja teknisesti uudistettu vuonna 2022 STEA:n rahoittaman Perheet keskiöön -hankkeen toimesta. Toteutuksessa on ollut mukana laajasti eri maahanmuuttajayhteisöjä.
Lisätietoja:
Kehittämispäällikkö Kaisu Muuronen, kaisu.muuronen@lskl.fi, p. 050 569 6697
Viestintä- ja verkostokoordinaattori Soile Honkala, soile.honkala@lskl.fi, p. 040 660 2965
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juuli HurskainenJohtaja, viestintä ja vaikuttaminenLastensuojelun Keskusliitto
Puh:0503533480juuli.hurskainen@lskl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lastensuojelun Keskusliitto on vuonna 1937 perustettu keskusjärjestö, joka vaikuttaa lapsen oikeuksien ja lastensuojelun laadun puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto
Turvallisuus syntyy sijaishuollossa aikuisten toimista6.6.2023 07:07:33 EEST | Tiedote
Uusi Näkökulmia sijaishuoltoon -julkaisu lähestyy lastensuojelun sijaishuoltoa moninäkökulmaisesti ja tarjoaa ammattilaisille oppimisen paikkoja ja pohdinnan aihetta.
Hallitusohjelmaneuvotteluissa huomioitava YK:n lapsen oikeuksien komitean suositus välttää lapsiin kohdistuvia sosiaaliturvan leikkauksia2.6.2023 18:05:51 EEST | Tiedote
YK:n lapsen oikeuksien komitea kiinnittää Suomelle antamissaan suosituksissa vahvasti huomiota haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin, kuten sijaishuollossa eläviin lapsiin, turvapaikanhakija- ja pakolaislapsiin sekä erilaisiin vähemmistöihin kuuluviin lapsiin. Suomen tulee komitean mukaan välttää köyhyysriskissä oleviin lapsiin kohdistuvia sosiaaliturvan leikkauksia.
Lapsi- ja perhejärjestöt: Tarvitsemme pitkäjänteisiä ratkaisuja lasten ja nuorten hyväksi9.1.2023 10:00:44 EET | Tiedote
Lasten ja nuorten hyvinvointi vaatii päättäjiltä erityistä huomiota ja vaikuttavia toimenpiteitä juuri nyt. Eduskuntavaalien alla on kiinnitettävä katse lasten, nuorten ja perheiden tilanteeseen ja etsittävä keinoja lisätä uskoa valoisaan tulevaisuuteen.
Lastensuojelun arjen sankari -palkinto 2022 myönnettiin Ylöjärven lastensuojelun avotiimille4.10.2022 13:09:26 EEST | Tiedote
Lastensuojelun Keskusliitto ja Huoltaja-säätiö myönsivät 4.10. Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä® Lastensuojelun arjen sankari -palkinnon Ylöjärven lastensuojelun avotiimille. Kunniamaininnat annettiin Helsingin kaupungin Teinilän lastenkodin osasto Kivitaskun henkilökunnalle, Särskild Oy:n jälkihuollon tuetun asumisen tiimille sekä Tampereen kaupungin Kotipysäkin työryhmälle.
Osallisuusviikko käynnistyy: kuuluuko jokaisen ääni?29.9.2022 09:11:22 EEST | Tiedote
Toimittaja, päätoimittaja, kustantaja – miten sinun tiedotusvälineessäsi toteutuu eri ihmisryhmien osallisuus? Nostatteko aktiivisesti esille esimerkiksi vammaisten, työttömien, etnisten tai kulttuuristen vähemmistöjen, vanhusten tai pienten lasten ääntä toiminnassanne? Osallisuusviikko 3.-7.10.2022 kutsuu jokaista pohtimaan sitä, miten osallisuus toteutuu oman toiminnan piirissä ja miten itse kukin voi edistää osallisuuden toteutumista tasapuolisesti yhteiskunnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme