Stadion-säätiö

Uudistettu Olympiastadion avautuu - stadion avataan toisen kerran sen historiassa

Jaa
Olympiastadionilla on historiansa aikana koettu suuria hetkiä. Se on myös yhdistänyt ihmisiä, kohottanut sodanjälkeisen Suomen itsetuntoa sekä nostanut Helsingin kansainvälisesti merkittävien vierailukohteiden joukkoon. Funkkisarkkitehtuurin taidonnäyte ja paljon muuta – uudistunut Olympiastadion tarjoaa entistä enemmän yhteistä fiilistä ja elämyksellistä koettavaa.

”Olympiastadionissa tiivistyy ainutlaatuinen pala itsenäisen Suomen historiaa ja unohtumattomia hetkiä. On hienoa, että olympiakesän 1952 sydän on nyt valmiina jatkamaan niin urheilun kuin kulttuurin unohtumattomien hetkien näyttämönä. Olympiastadion on ylväs esimerkki funktionalismista. Uskon, että Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti katsoisivat ylpeydellä ja tyytyväisyydellä nyt valmistuneen perusparannuksen tulosta. Toteutetuilla parannuksilla pidämme huolta siitä, että Olympiastadion ei ole ainoastaan monumentti menneisyydestä, vaan osa suomalaisten sykähdyttävimpiä urheilu- ja kulttuurikokemuksia myös tulevaisuudessa”, toteaa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.     

Olympiastadion avaa ovensa mittavan perusparannus- ja uudistamishankkeen jälkeen. Olympiastadion on uudistettu arkkitehtuuria kunnioittaen sekä kestäviä valintoja ja aitoa, lämmintä fiilistä vaalien. Jotta stadion vastaa kansallisia ja kansainvälisiä tapahtumien vaatimuksia ja palvelee kaupunkilaisia sekä vierailijoita entistä laajemmin ympäri vuoden, on stadionia laajennettu uusilla maanalaisten tilojen kokonaisuudella.

“Olympiastadion on yksi Helsingin ikoneista. Sen mittava uudistustyö kertoo kaupunkimme sitoutumisesta omaan historiansa ja identiteettinsä vaalimiseen. Erityisesti tänä vaikeana aikana panostus tapahtumallisuuteen ja elämyksellisyyteen on tärkeää paitsi koko tapahtuma-alalle, myös kaikille helsinkiläisille. Uudistunut moderni, toiminnallinen ja kestävästi toteutettu stadion palvelee kaupunkia monin tavoin ja toimii myös kansainvälisen vetovoiman rakentajana pitkälle tulevaisuuteen”, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Suomalaisen funktionalismin tähti ja sen uuden ajan toiminnallisuus tarjoaa elämykselliset puitteet tapahtumien toteuttamiselle. Uudistamisen jälkeen stadion on myös avoin kohtauspaikka niin paikallisille kuin matkailijoille myös tapahtumien ulkopuolella.

”Sukupolvien ajan stadionilla on eletty suurella sydämellä. Yleisöstä koettujen urheilu- ja viihde-elämysten ohella uusi stadion liikuttaa suomalaisia ja kaupunkilaisia ihan konkreettisestikin. Olympiastadionin uusiin ja uudistettuihin tiloihin avautuu kokonainen liikuntamaailma, jossa sekä seurat että yksittäiset kaupunkilaiset pääsevät nauttimaan liikunnan riemusta legendaarisen urheiluinstituution tiloissa”, kertoo Stadion-säätiön puheenjohtaja Nasima Razmyar.

Olympiastadionilla on tehty myös merkittäviä valintoja ympäristön puolesta. Stadion toimii Helenin ympäristöystävällisillä energiaratkaisuilla sähkössä, lämmityksessä ja jäähdytyksessä.

AVAJAISVIIKOT ELO- JA SYYSKUUSSA

Olympiastadion avataan ja vihitään käyttöön lauantaina 22. elokuuta suorassa TV-lähetyksessä. Lähetystä voi seurata Nelosella ja Ruudussa klo 19.30 alkaen.  

Avajaisten jälkeen stadionilla vietetään viikon ajan avointen ovien päiviä. Stadionin torni avautuu yleisölle maanantaina 31.8. Kaikki avointen ovien päivät ja stadionin tornin vierailut toteutetaan ennakkoon lunastettavilla pääsylipuilla ja voimassa olevia yleisötilaisuuksien viranomaisohjeita noudattaen. Liput stadionille ovat lunastettavissa Lippupisteen kaikissa myyntipisteissä ja osoitteessa www.lippu.fi.

Avajaisviikot jatkuvat vielä koko syyskuun ajan, jolloin kaupunkilaiset kutsutaan liikkumaan stadionille. Olympiastadionin kenttäalueelle avataan ovet 14.-19. syyskuuta ja Helsinki Liikkuu -viikkoa stadionilla vietetään 21.-24. syyskuuta. Avajaisviikkojen aikana käynnistyvät myös stadionin tapahtumat. Olympiastadionin tapahtumatoiminnan käynnistää Kansallisen Liigan ottelu 19. elokuuta.  Helsinki Design Week -tapahtuman päänäyttämönä stadion toimii 11.-13. syyskuuta.   

Yhteyshenkilöt

Marju Paju
Stadion-säätiö
markkinointi- ja viestintäjohtaja
marju.paju@stadion.fi
+358 (0)40 5138452


www.stadion.fi
twitter.com/stadionhelsinki
facebook.com/olympiastadion.helsinki
instagram.com/olympiastadionhelsinki
youtube.com/Olympiastadion Helsinki

Tietoja julkaisijasta

Stadion-säätiö
Stadion-säätiö
Paavo Nurmen tie 1
00250 Helsinki

http://www.stadion.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Stadion-säätiö

OLYMPIASTADION JA TAHTO OVAT KESÄN SYKÄHDYTTÄVIMMÄT LOMAKOHTEET - 12.6. LUVASSA ERIKOISOHJELMAA1.6.2023 14:00:00 EEST | Tiedote

Tänä vuonna 85 vuotta täyttävä Olympiastadion ja siellä sijaitseva Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO ovat auki koko kesän aamusta iltaan. Olympiastadionilta löytyy mukavaa tekemistä ja sykähdyttäviä elämyksiä koko perheelle. 72 metriä korkeasta Olympiastadionin tornista avautuu hulppeat näkymät Helsingin kesäiseen kaupunkimaisemaan. Kesä käynnistetään 12.6. stadionin syntymäpäivillä, jolloin luvassa on paljon ohjelmaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye