Uudistetun S-market Vihdin avajaisia vietetään keskiviikkona 26.4.

”Vastuullisuuteen ja ekologisuuteen on kiinnitetty uudistuksessa erityistä huomiota”, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér. Vanhat kylmälaitteet vaihdettiin ovellisiin energiapiheihin kylmäkaappeihin ja myymälän valaistus uusittiin energiasäästäväksi LED- valaistukseksi. Lisäksi kylmälaitteiden hukkalämpö hyödynnetään myymälän lämmityksessä ja aurinkopaneelit tuottavat jopa kymmenesosan myymälän vuoden sähkönkulutuksesta.
”Myymäläuudistuksen myötä tuoretuotteiden valikoima kasvoi lähes kaikissa tuoteryhmissä ja mm. valmisruokiin saatiin paljon asiakkaiden toivomia tuotteita. Paistopisteeltä on saatavana joka päivä uunituoreita herkkuja ja helppokäyttöiset, jo aiemmin käytössä olleet pikakassat mahdollistavat sujuvan asioinnin. Ostosten lomassa voi vaikka pysähtyä nauttimaan kahvit uudella kahvipisteellä tai ottaa Mehustamosta mukaan raikasta tuorepuristettua appelsiinimehua”, ryhmäpäällikkö Tomi Sorsa vinkkaa.
”Siistin ja selkeän myymälän valikoimansuunnittelussa on pyritty ottamaan asiakkaiden toiveet huomioon mm. keräämällä toiveita asiakaskyselyllä, joka toteutettiin hyvissä ajoin ennen remontin alkua. Myymälän henkilökunta on uudistuksesta enemmän, kuin innoissaan”, iloitsee marketpäällikkö Miia Toivokoski.
Uudistetun myymälän avajaisia vietetään 26.-30.4.2023. Luvassa on mm. tuotemaistatuksia, yllätyksiä perheen pienimmille ja avajaistarjouksia, jotka ovat voimassa 30.4. asti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Tapio Finér, toimitusjohtaja. p. 040540 2006
Tomi Sorsa, ryhmäpäällikkö. p.044770 5134
Miia Toivokoski, marketpäällikkö. 044770 5162
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SSO haluaa osaltaan lisätä tietoisuutta luonnon monimuotoisuudesta - SSO tuo Original Sokos Hotel Rikalaan puuhakirjan täydeltä sanataidetta ja lähiluontotietoa lapsiperheasiakkaille21.5.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO toteutti yhdessä Original Sokos Hotel Rikalan kanssa luovan luontovihkosen, joka tuo sanataiteen keinoin lähiluontoa tutuksi hotellin lapsiperheasiakkaille.Luontovihko otetaan käyttöön Original Sokos Hotel Rikalassa 22.5., kansainvälisenä luonnon monimuotoisuuden päivänä.
SSO:n ABC-latausasemien määrä lisääntyy vauhdilla12.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän osuuskauppojen valtakunnallisen ABC-latausverkoston rakentaminen alkoi keväällä 2021, ja vuoden 2022 lopussa se on jo yli 200 latausaseman laajuinen. SSO:n alueen ensimmäinen ABC-lataus avattiin tammikuussa 2023 ABC Piihoviin ja sittemmin Saukkolan Salelle. Nyt toukokuussa vuorossa ovat ABC Lohja sekä ja Sale Hiidensalmi. Suomen vilkkaimman väylän ykköstien varrelta ABC Lohjalta löytyy nyt huipputehokas 800 voltin latausasema. Lohjan ABC-latausasemalla vietetään avajaistapahtumaa 13.5.2023 klo 11-15.
Vennerin ja SSO:n innovatiivinen yhteistyö ruokakasvatuksen ympärillä jatkuu26.4.2023 14:14:48 EEST | Tiedote
Jo viime elokuusta lähtien Vennerin sekä Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n yhteistyö on tuonut ruokakasvatuksen kaikkien ulottuville, osaksi myymäläkokemusta Vegemi-sovelluksen avulla. SSO haluaa varmistaa, että alueensa lapsiperheet inspiroituvat pitämään huolta itsestään kasvisten kautta.
Kiitoksen paikka – SSO maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta21.4.2023 10:39:22 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n edustajisto on kevätkokouksessaan 4.4.2023 vahvistanut 0,25 % ylijäämänpalautuksen maksamisen asiakasomistajilleen. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille SSO:n toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista yhteensä 0,6 miljoonaa euroa.
Ketterää kehittämistä yhdessä paikallisten kanssa28.3.2023 15:06:00 EEST | Tiedote
120 vuotta sitten Halikon Hajalassa syntyi ajatus, että mitäpä jos paikallisilla ihmisillä olisi kauppa, jonka he itse omistaisivat. Niin sai alkunsa sittemmin kasvanut ja kehittynyt Suur-Seudun Osuuskauppa. SSO, jonka nykypäivän uusien suunnitelmien ytimessä on edelleen ajatus, että kehitetään ennakkoluulottomasti, yhdessä paikallisten ihmisten ja yritysten kanssa yhä parempia palveluita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme