Savoy

Uudistunut Savoy kunnioittaa Aino ja Alvar Aallon visiota

Jaa
Ravintola Savoyn remontti on valmistunut ja ravintola avaa ovensa lounaalle tänään tiistaina 28. tammikuuta. Vuonna 1937 perustetun ravintolan uudistuksen suunnittelusta vastasi Ilse Crawford, yksi maailman tunnetuimmista sisustussuunnittelijoista, ja hänen toimistonsa Studioilse.
Savoyssa suurimman muutoksen on kokenut 2000-luvun alussa katettu terassi. Uudistuksen tavoitteena oli tehdä siitä paremmin Aaltojen filosofiaa vastaava.
Savoyssa suurimman muutoksen on kokenut 2000-luvun alussa katettu terassi. Uudistuksen tavoitteena oli tehdä siitä paremmin Aaltojen filosofiaa vastaava.

Mittavan remontin tavoitteena on kunnioittaa kaikissa mahdollisissa yksityiskohdissa ravintolan yli 80-vuotista historiaa. Remontti on toteutettu yhteistyössä Helsingin Kaupunginmuseon, Alvar Aalto -säätiön ja Artekin kanssa. Työtä on valvonut Aaltojen perintöön erikoistunut arkkitehti Tapani Mustonen.

Remontissa kaikki ravintolan alkuperäiset tuolit ja kiinteät puuosat säilytettiin ja kunnostettiin käsityönä. Ravintolan koivupuiset pöydät uusittiin Aaltojen piirustusten mukaan. Suurimman muutoksen koki 2000-luvun alussa katettu terassi. Uudistuksen tavoitteena oli tehdä siitä paremmin Aaltojen filosofiaa vastaava.

- Savoyn design-perintö on merkittävä, ja ravintola oli auttamattomasti huolenpidon tarpeessa. Tämä peruskorjaus on tehty rakkaudesta Savoyhin. Meidän työmme pohjautuu Aaltojen alkuperäiseen vuoden 1937 sisustukseen ja keskittyy paitsi ravintolan palauttamiseen entiseen loistoonsa myös sen raikastamiseen nykyaikaa varten, suunnittelija Ilse Crawford sanoo.

- Vaikka hanke oli aikataulullisesti erittäin tiukka, minua on ilahduttanut se ammattitaito, motivaatio ja yhteistyökyky, jolla rakentamisen ja konservoinnin eri alojen ammattilaiset on toimineet yhdessä tavoitteenaan palauttaa ravintola Savoyhin Aino ja Alvar Aallon henkeä ja tunnelmaa, sanoo Tapani Mustonen.

Viime vuoden toukokuusta lähtien ravintolaa johtanut Chef Patron Helena Puolakka pitää viiden viikon aikana toteutettua remonttia vaikuttavana.

- Rakastan uuden salin tunnelmaa ja värimaailmaa. Kokonaisuus on upealla tavalla arvovaltainen, puhdaslinjainen ja lämmin. Se kunnioittaa kaikissa yksityiskohdissa alkuperäistä ilmettä, mutta on samaan aikaan myös raikas. Emme halunneet, että Savoysta tulee museo, vaan sellainen liike-elämän ja kulttuurin kohtaamispaikka, jollaiseksi Aallot sen suunnittelivat, Puolakka sanoo.

Puolakan tavoitteena on ollut yksinkertaistaa ravintolan linjaa myös keittiön puolella ja tehdä herkullista ja hienostunutta suomalais-ranskalaista ruokaa pienin venäläisin vivahtein. Uudesta menusta löytyy perinteisen vorschmackin lisäksi muun muassa villiporo-rossinia, madetta ja metsoa.

- Menemme koko ajan selkeämpään ja elegantimpaan suuntaan. Haluan, että uuden Savoyn ruoka on herkullista, mutta hieman aiempaa kevyempää.

Vuokranantaja Ahlström Capital on erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja yhteistyöhön Financier Groupin kanssa.

- Uudistunut Savoy heijastaa hienolla tavalla myös yhtiömme arvoja: kunnianhimoa ja vastuullisuutta. Meille on tärkeää säilyttää ravintolan kulttuurihistorialliset arvot, mutta myös tehdä kannattavaa liiketoimintaa, kommentoi omistajan edustaja Peter Ahlström.

Tiiviissä aikataulussa toteutettu remontti vaati huolellista suunnittelua ja valmistelua. Ennen remontin alkamista Studioilsen suunnittelutiimi vieraili useita kertoja Suomessa tutustumassa paitsi Savoyihin myös Aino ja Alvar Aallon työhön. Taustatutkimusta ja suunnittelua tehtiin yhdeksän kuukauden ajan ennen remontin käynnistymistä.

- Työmme pohjautuu aina inhimillisiin arvoihin, jotka olivat tärkeitä myös Aalloille. He keskittyivät hienovaraisiin yksityiskohtiin ja uskoivat, että näistä pienistä asioista voi rakentaa kaikille ihmisille harmonisempaa maailmaa. Sen seurauksena Savoy on vielä 83 vuoden ikäisenä kutsuva eri ikäpolville sekä Suomessa että maailmalla. Se on paikka, joka tuo ihmisiä yhteen, jossa ihmiset tulevat mielellään nähdyiksi, ja jonka maailmaan he mieluusti kuuluvat, Ilse Crawford sanoo.

Sisustuksen ohella myös Savoyn henkilökunnan asut ovat uudistuneet. Naisten asuista vastaa Samu-Jussi Koski ja Samuji, miesten asuista Turo. Savoyn uuden graafisen ilmeen on suunnittelut Hennamari Asunta. Myös graafinen ilme kunnioittaa Savoyn historiaa, ja logo pohjautuu alkuperäisiin Savoyn 8. kerroksen ovessa oleviin kohokirjaimiin.

Savoyn omistaa Financier Group. Yhtiön muut ravintolat ovat Suomen parhaaksi ravintolaksi valittu Palace ja syksyllä ovensa avannut Espa. Financier Groupin osakkaita ovat Helena Puolakka, Eero Vottonen, Jyrki Sukula, Saku Tuominen ja NoHo Partners.

Tiedustelut ja haastattelupyynnöt:

Helena Puolakka, 050 441 0912

Saku Tuominen, 0400 605 084

Avainsanat

Kuvat

Savoyssa suurimman muutoksen on kokenut 2000-luvun alussa katettu terassi. Uudistuksen tavoitteena oli tehdä siitä paremmin Aaltojen filosofiaa vastaava.
Savoyssa suurimman muutoksen on kokenut 2000-luvun alussa katettu terassi. Uudistuksen tavoitteena oli tehdä siitä paremmin Aaltojen filosofiaa vastaava.
Lataa
Savoyn baari ja piano.
Savoyn baari ja piano.
Lataa
Marski-pöytä.
Marski-pöytä.
Lataa
Pitkä sohva ruokasalin laidalla on uudelleenverhoiltu Artekin raidallisella kankaalla.
Pitkä sohva ruokasalin laidalla on uudelleenverhoiltu Artekin raidallisella kankaalla.
Lataa
Kuningasrapu: carpaccio, tyrni-porkkanavinaigretti, haudutettua kuningasrapua, rapuvelouté.
Kuningasrapu: carpaccio, tyrni-porkkanavinaigretti, haudutettua kuningasrapua, rapuvelouté.
Lataa
Kulmapöytä.
Kulmapöytä.
Lataa
Chef Patron Helena Puolakka.
Chef Patron Helena Puolakka.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Savoy

Seitsemännen kerroksen private dining aukeaa: Ravintola Savoyn mittavan remontin toinen osa on valmistunut27.3.2023 12:26:48 EEST | Tiedote

Ravintola Savoy on läpikäynyt viimeisen kolmen vuoden aikana mittavan muutoksen. Uudistuksen ensimmäinen osa, kahdeksannen kerroksen ravintolasali, valmistui tammikuussa 2020, ja toinen osa, seitsemännen kerroksen private dining -kokonaisuus, aukeaa virallisesti tänään maanantaina. Molempien tilojen suunnittelusta vastaa palkittu sisustussuunnittelija Ilse Crawford ja hänen lontoolainen toimistonsa Studioilse. Uudistus tehtiin tiiviissä yhteistyössä Artekin kanssa.

Legendaarinen La Tour d’Argent huipentaa maailmankiertueensa Savoyhin15.12.2022 15:00:00 EET | Tiedote

Yksi maailman ikonisimmista ravintoloista, Pariisin keskustassa sijaitseva ja vuonna 1582 perustettu La Tour d’Argent saapuu Suomeen. Ravintola on parhaillaan historiallisessa remontissa ja ravintolan omistaja André Terrail on päättänyt hyödyntää vapautuneen ajan järjestämällä ”La Tour On Tour” -maailmankiertueeseen, jonka aikana ravintola on vieraillut eri puolilla maailmaa Kaliforniasta Tokioon ja Château Lafite Rothschild -viinitilasta Thomas Kellerin The French Laundryyn. Kiertue päättyy tammikuun lopussa 85-vuotisjuhliaan viettävään helsinkiläiseen Ravintola Savoyhin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye