Stemma Oy

Uudistunut Stemma haastaa kalustealaa toimimaan reilusti

Jaa
Huonekaluketju Stemma Oy on julkaissut uudistuneen brändinsä, jolla se kutsuu asiakkaitaan vaalimaan elämänmakuista elämää. Brändi on kannanotto alan alennuskilpailukulttuurille: hintakikkailun sijaan uusi brändi rakentuu rehellisyyden, ammattimaisuuden ja kotimaisuuden arvojen ympärille.
Uusi Stemman brändi henkii elämänmakuisuutta ja aitoutta. Ketju haluaa herättää myös keskustelua alan rehtiydestä ja reiluudesta.
Uusi Stemman brändi henkii elämänmakuisuutta ja aitoutta. Ketju haluaa herättää myös keskustelua alan rehtiydestä ja reiluudesta.

Stemman toimitusjohtaja Sari Kankkunen näkee stemmalaisuuden perusarvot paitsi erottautumistekijänä myös kilpailutekijänä:

- Toteutimme uudistuksen kirkastaaksemme sitä, mitä jo olemme. Olimme vuosien ajan menettäneet markkinaosuuksia ja myynti oli ollut jo pitkään laskussa. Kivijalka- ja verkkokauppamyyntimme nostattamiseksi tarvitsimme erottautumistekijän. Olimme jo kokeilleet prosenttihintakikkailua, mutta todenneet sen arvojemme vastaiseksi. Uudistuksen aikana tajusimme, että stemmalaisuutta aina ohjanneet perusarvot tarjosivat meille kaipaamamme kilpailuedun.

Uudistuksen ja kirkastuksen kohteina olivat erityisesti Stemman strategia ja kilpailuetu sekä positiointi markkinoilla. Uudistuksen taustalla oli myös ajatus kuluttajien valintojen ja ostoprosessin helpottamisesta. Brädityön pohjalta uudistetaan myös tuote- ja palveluvalikoimaa sekä myymäläkonseptia.

Uudella brändillä Stemma haluaa tarjota asiakkailleen uudenlaisia palveluita ja toimintatapoja kilpailukykyisillä hinnoilla. Henkilökunnan asiantuntijuus ja omistautuneisuus ovat stemmalaisuuden ytimessä ja siksi yritys alkaa tarjota asiakkailleen myös erilaisia neuvonta-, kalustus- ja toimituspalveluita. Uuden brändin myötä lanseeratut Rehdit hinnat varmistavat, että Stemman tuotteet on hinnoiteltu ja ilmoitettu aina reilusti niin tuottajan, kauppiaan kuin asiakkaankin näkökulmasta:

- Meille on tärkeää, että hintamme perustuvat aina työmäärään ja laatuun hintakikkailun ja aleprosenttien sijaan. Myös alennetut hintamme määritellään rehdin periaatteen mukaisesti. Koska edustamme paikallisina kauppiaina vahvasti kotimaisia ja kestäviä kalusteita, on oikea, tasapuolinen hinnoittelu olennaista. Asiakkaiden, tuottajien ja kauppiaiden luottamus on meille kaikki kaikessa, Kankkunen painottaa.

Uudistustyö lähti liikkeelle vuoden 2019 verkkosivu-uudistuksesta, jonka aikana heräsi ajatus brändin ja strategian päivitystarpeesta. Henkilöstön kiinteä osallistaminen uudistusprosessiin oli Kankkusen mukaan ehdottoman tärkeää ja sen avulla lopputuloksesta saatiin koko yritystä miellyttävä lopputulos:

- Halusimme saada lopputuloksesta sellaisen, jonka takana yrittäjämme voisivat aidosti seistä. Nyt voimme varmoin mielin sanoa, että uutta brändiä on oikeasti tehty yhdessä, Kankkunen iloitsee.

Vaikka brändityö on valmis, Stemmassa eletään vielä uudistuksen aikaa. Liikkeisiin uudistus jalkautuu vähitellen. Stemma haluaa haastaa koko toimialan luomaan reiluja ja rehtejä toimintatapoja, sekä kehittämään toiminnasta entistä läpinäkyvämpää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sari Kankkunen
Toimitusjohtaja
sari.kankkunen@stemma.fi
www.stemma.fi

Kuvat

Uusi Stemman brändi henkii elämänmakuisuutta ja aitoutta. Ketju haluaa herättää myös keskustelua alan rehtiydestä ja reiluudesta.
Uusi Stemman brändi henkii elämänmakuisuutta ja aitoutta. Ketju haluaa herättää myös keskustelua alan rehtiydestä ja reiluudesta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Stemma Oy
Ahjokatu 13
40320 Jyväkylä

http://www.stemma.fi

Stemma Oy on vuonna 1978 perustettu kotimainen huonekaluyritys, jolla on 35 kauppiasvetoista myymälää ympäri Suomea. Ketjun liikevaihto on yli 20 miljoonaa euroa, ja sen pääkonttori sijaitsee Jyväskylässä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye