Osuuskauppa Hämeenmaa

Uudistus toi Ryttylän Saleen odotettuja palveluita, toivetuotteita ja uuden raikkaan ilmeen

Jaa

Kantahämäläinen Ryttylän Sale on uudistunut. Myymälässä on nyt nykyaikainen, yhtenäinen ja raikas ilme. Odotettu uudistus toi ryttyläläisten lähimyymälään myös paistopisteen, take away -kahvipisteen ja laajennetun valikoiman toivottuine tuotteineen.

Koko myymälän kattava uusi ilme on tuonut ryhtiä ja raikkautta Ryttylän Saleen.
Koko myymälän kattava uusi ilme on tuonut ryhtiä ja raikkautta Ryttylän Saleen.

Valikoima on kasvanut take away -tuotteissa, juomissa, kahvissa ja naposteltavissa. Lisäksi myymälän lehtipiste on täydentynyt uusilla julkaisuilla. Muutoksissa on huomioitu paikalliset asiakastarpeet ja -toiveet. Esimerkiksi paljon kysytyt lähituotteet löytyvät hyllyiltä helposti HämeenOmaa-merkinnän ansiosta.

Myymälään tulleita asiakastoiveita toteutetaan jatkossakin mahdollisuuksien mukaan.

– Myymälään saatiin uudistuksessa myös paistopiste, joka on tärkeä lisä asiakkaille, kertoo ryhmäpäällikkö Katri Lehtinen.

Jo hetken aikaa myymälässä ollut take away -kahvipiste on saavuttanut asiakkaiden vankkumattoman suosion.

– Vakioasiakkaat käyvät hakemassa uudelta kahvipisteeltä päivittäin kahvinsa, myymäläpäällikkö Satu Ahlholm sanoo.

Ryttylän Salen tarjontaa laajentaa seuraavien kuukausien ajan myös kesäpiha, josta puutarhaintoilijat saavat matkaansa pihan ja puutarhan yleisimmät tuotteet ja tarvikkeet.

Koko myymälän kattava uusi ilme on tuonut ryhmäpäällikkö Lehtisen mukaan lisää ryhtiä ja raikkautta Ryttylän Saleen. Uutta tummaa värimaailmaa hallitsevat harmaa, musta ja punainen.

– Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä muutokseen. Juomakalusteita on kehuttu upeiksi, ja lopputulos on hieno, hymyilee Katri Lehtinen.

– Sen lisäksi, että asiakkaat ovat olleet haltioissaan, henkilökuntakin on tykännyt todella paljon uudistuneesta myymälästä! Meistä kaikista tuntuu kuin kauppa olisi aiempaa isompi, Satu Ahlholm kertoo.

Hän on erityisen tyytyväinen hedelmä- ja vihannesosaston sekä leipäosaston uudistuneeseen ilmeeseen.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Koko myymälän kattava uusi ilme on tuonut ryhtiä ja raikkautta Ryttylän Saleen.
Koko myymälän kattava uusi ilme on tuonut ryhtiä ja raikkautta Ryttylän Saleen.
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Hämeenmaa
Osuuskauppa Hämeenmaa
Apilakatu 2, PL 41
15610 Lahti

03-8130 11http://www.hameenmaa.fi

Hämeenmaa – 166 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 2 900 kanta- ja päijäthämäläistä. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 166 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa

Pidä huolta -kampanja haastaa pitämään huolta nuoresta mielestä – Osuuskauppa Hämeenmaalta 10 000 euron lahjoitus21.9.2021 09:05:00 EEST | Tiedote

Korona-aika on lisännyt nuorten pahoinvointia ja ahdistuneisuutta. Tämä näkyy matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen ruuhkautumisena paitsi valtakunnallisesti, myös Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Toivon Kärki ry:n ja MIELI ry:n yhteisen Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaasteen avulla kerätään rahaa nuorten mielenterveystyöhön yli 70 suomalaisen artistin voimin. Osuuskauppa Hämeenmaa liittyy 10 000 euron lahjoituksella osaksi LähiTapiolan ja S-ryhmän yhteistä puolen miljoonan euron kokonaislahjoitusta.

Kannustajat-tuella tunnepohjaista taidetoimintaa nuorille19.8.2021 11:58:14 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Hämeenmaan Kannustajat-ohjelma jakaa vuosittain 60 000 euroa tukea kanta- ja päijäthämäläisille seuroille, harrastusyhdistyksille, kulttuuritoimijoille sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöille. Sponsorointiohjelman avulla tuetaan lasten ja nuorten harrastamista sekä hyvinvointia edistävää toimintaa. Viime kevään Kannustajat-äänestyksessä eniten ääniä sai Lahden ensi- ja turvakoti ry, joka järjestää saamansa tukisumman avulla mm. taide- ja tunnetyöpajatoimintaa nuorille.

Hämeenmaa suunnittelee kauppakeskusta Turengin keskustaan29.6.2021 15:00:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Hämeenmaa on jo pitkään halunnut kehittää Turengin keskusta-alueen palvelutarjontaa. Myös Janakkalan Osuuspankilla on ollut samansuuntaisia tavoitteita keskustan kehittämiseksi. Hämeenmaa on nyt tehnyt esisopimuksen Janakkalan Osuuspankin kiinteistön ostamisesta. Suunnitelmana on purkaa Osuuspankin kiinteistö ja rakentaa tilalle uusi kauppakeskus. Janakkalan Osuuspankki ja OP Koti Janakkala Oy tulevat pitkillä vuokrasopimuksilla vuokralaisiksi kauppakeskukseen. Tilaa tulee myös muille vuokralaisille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme