Luonnonvarakeskus

Uusi Biomassa-atlas-verkkopalvelu tuo biomassat Suomen kartalle ja kaikkien saataville

14.6.2017 12:15 | Luonnonvarakeskus

Jaa

Suomen metsä-, pelto-, lanta- ja jätebiomassoja koskevat tiedot löytyvät nyt yhdestä osoitteesta, Biomassa-atlas-verkkopalvelusta. Palvelu julkistetaan 14.6.2017 Farmari-maatalousnäyttelyssä Seinäjoella.

Biomassa-atlaksesta voidaan hakea tietoa maankäytöstä, metsävaroista, hakkuiden sivuvirroista, peltokasvien tuotannosta, lannoista sekä teollisuuden ja yhdyskuntien biohajoavista jätteistä ja lietteistä. Paikkatiedot löytyvät atlaksesta neliökilometrin tarkkuudella.

Tietoja voidaan käyttää esimerkiksi investointien ja raaka-ainehankintojen suunnitteluun sekä ympäristö- ja energiapolitiikan tueksi.

Verkkopalvelun lähtötiedot tulevat useasta eri tietokannasta.

– Nyt käyttäjä voi laskea kartalta rajaamaltaan alueelta esimerkiksi erilaisten biomassojen määriä ja sijaintia sekä tarkastella biomassojen käyttömahdollisuuksia ja -rajoituksia yhdistelemällä eri aineistoja, kertoo projektipäällikkö, tutkija Eeva Lehtonen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Käyttäjäkunnan tarpeita selvitettiin laajan kyselytutkimuksen avulla vuonna 2014 ennen palvelun rakentamista. Ennen verkkopalvelun laajempaa käyttöönottoa sitä testattiin yhdessä käyttäjien kanssa kevättalvella 2017.

Yksi palvelun testaajista oli Mari Tuomaala Gasum Oy:stä. Hän koekäytti Biomassa-atlasta hakiessaan tietoja biokaasuntuotantoon soveltuvista biomassoista ja arvostaa myös ”yhden luukun” periaatetta.

– Aikaisemmin tietoja on pitänyt yhdistellä eri lähteistä ja konsulteilta. Biomassa-atlas on hieno parannus. Se nopeuttaa tietojen kokoamista merkittävästi, Tuomaala toteaa.

Biomassa-atlas kasvaa ja kehittyy

Eeva Lehtonen lupaa, että Biomassa-atlakseen lisätään uutta tietoa sitä mukaa, kun aineistot kehittyvät tai uusia käyttäjätarpeita ilmenee. Suunnitelmissa on muun muassa tuoda palveluun uusia biomassoja kuten peltobiomassoja sivuvirtoineen ja uusia lantajakeita sekä lisätä laskenta- ja mallintamisominaisuuksia.

Biomassa-atlas on monen toimijan yhteisponnistus, ja sitä on rakennettu tiedonkäyttäjien tarpeet huomioiden. Biomassa-atlaksen rakentamista ja jatkokehitystä rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö, tietosisällöstä ovat vastanneet Luonnonvarakeskuksen (Luke), Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), Tapio Oy:n sekä Itä-Suomen ja Vaasan yliopistojen asiantuntijat.

Lisätietoja:
Tutkija Eeva Lehtonen, Luke, puh. 029 532 6317, eeva.lehtonen(at)luke.fi
Biomassa-atlas 

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi

Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi www.luke.fi/en

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme