Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum

Uusi kirja Hugo Simbergistä Ateneumin taiteilijat -kirjasarjassa

Jaa
Ateneumin taiteilijat -kirjasarjan toisen julkaisun aiheena on Hugo Simberg (1873–1917). Kirjan on kirjoittanut taidehistorioitsija, FT Marja Lahelma. Rikkaasti kuvitettu kirja valottaa kiehtovan taiteilijan elämää uudella tavalla. Kirja julkaistaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi ja se on saatavilla 23. elokuuta alkaen.

Ateneumin taiteilijat -sarja kertoo klassikkotaiteilijoidemme tarinoita: millaisessa maailmassa he kasvoivat, mikä innosti, millaisia teoksia he tekivät ja miksi. Kirjoittajiksi kutsumme alan parhaita tekijöitä ja satsaamme samalla uuteen tutkimukseen”, kertoo museonjohtaja Susanna Pettersson.

Kirjan kirjoittaja, taidehistorioitsija Marja Lahelma johdattaa lukijansa läpi Hugo Simbergin taiteen ja elämän ja tuo uutta tietoa taiteilijaa koskevaan tutkimukseen muun muassa valaisemalla Simbergin taiteen ja eurooppalaisen taidehistorian yhtymäkohtia.

Hugo Simberg on suomalaisen symbolismin keskeisiä taiteilijoita. Fantasiahahmot enkeli, piru ja kuolema saivat hänen teoksissaan jäljittelemättömän olomuodon. Fantasia-aiheiden lisäksi Simbergin laajaan tuotantoon kuuluu henkilökuvia ja maisemia. ”Toinen maailma”, jota Simberg taiteessaan tavoitteli, on niissäkin pohjavireenä läsnä. Kansallisgalleriaan kuuluvassa Ateneumin taidemuseossa on yli 800 Hugo Simbergin teosta, joista tunnetuimpiin kuuluvat muun muassa Halla (1895), Haavoittunut enkeli (1903) ja Iltaa kohti (1913).

Ateneumin taiteilijat -sarja esittää Suomen taiteen keskeisimmät klassikot uudessa valossa. Suomen taiteen 1800-luvun historia rakentuu tunteita liikuttavista maisemista, vahvasta kansankuvauksesta, historiamaalauksista ja muotokuvista. Myös kalevalaisella kuvastolla oli merkittävä asema. 1900-luvun vaihteessa painopiste siirtyi Pariisiin ja uuteen ilmaisuun. Taide ei tuntenut maantieteellisiä rajoja. Vuosikymmenet ja uudet ismit toivat taiteeseen virtaa ja näkemystä – oli kyse sitten modernismista, poliittisesta tai pop-taiteesta.

Kirjasarjan ensimmäinen kirja Helene Schjerfbeckistä julkaistiin syyskuussa 2016. Seuraava kirja Akseli Gallen-Kallelasta julkaistaan syksyllä 2018. Sarja täydentyy uusilla kirjoilla vuosittain. Kirjasarjan graafisesta suunnittelusta vastaa Minna Luoma.

Kirja on saatavilla 23. elokuuta 2017 alkaen paikan päältä Ateneumin museokaupasta tai verkkokaupasta www.museoshop.fi. Kirjan normaalihinta on 29 euroa. Molemmat tähän mennessä ilmestyneet Ateneumin taiteilijat -sarjan kirjat ovat 23.8.–24.9. myynnissä hintaan 25 euroa.

Mitat: 235 x 160 mm, 100 sivua, pehmeäkantinen. Kirjan kustantaja ja julkaisija: Kansallisgalleria, Ateneumin taidemuseo, Helsinki.

 

Aukioloajat
Ti, pe klo 10–18 | Ke, to klo 10–20 | La, su klo 10–17 | Ma suljettu

Sisäänpääsymaksut
Normaali pääsymaksu 15 € | Alennettu pääsymaksu 13 € | Alle 18-vuotiaat maksutta | S-Etukortilla 14 €

Twitter@AteneumMuseum | Facebook: AteneumArtMuseum | Instagram: ateneummuseum

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiedottaja Anna Kari, puh. 040 717 8185, anna.kari at ateneum.fi


Lehdistökuvat: press.ateneum.fi | käyttäjätunnus: ateneum | salasana: mediat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum
Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum
Kaivokatu 2
00100 HELSINKI

0294 500 200http://www.ateneum.fi

Ateneumin pääyhteistyökumppaneita ovat Helsingin Sanomat, HOK-Elanto ja KPMG. Yhteistyökumppani on Veikkaus. 

Ateneumin taidemuseo on Suomen johtava taidemuseo, jonka kokoelmat kattavat taidetta 1800-luvulta moderniin. Ateneum on osa Kansallisgalleriaa, yhdessä nykytaiteen museo Kiasman sekä Sinebrychoffin taidemuseon kanssa. www.kansallisgalleria.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum

Välkommen till presskonferensen för Eero Järnefelt-utställningen på onsdag den 3 april 2024 kl. 10.15.20.3.2024 12:34:53 EET | Tiedote

Presskonferensen för utställningen hålls onsdagen 3.4.2024 kl. 10.15 både på Ateneum och på nätet – noggrannare information nedan. På Konstmuseet Ateneum ses 5.4–25.8.2024 en utställning som omfattar Eero Järnefelts (1863–1937) hela karriär. Järnefelt växte upp i en kosmopolitisk kulturfamilj och var en mästerlig natur- och porträttmålare som i sin konst ständigt sökte känsla och sanning. Den nu aktuella utställningshelheten presenterar hans omfattande produktion och hans betydelse för Finlands konst och för finskheten. De mångsidiga naturskildringarna kan få betraktaren att undra om den natur konstnären skildrade på 1800- och 1900-talen ännu existerar.

Tervetuloa Eero Järnefelt -näyttelyn tiedotustilaisuuteen keskiviikkona 3.4.202420.3.2024 12:34:53 EET | Tiedote

Näyttelyn tiedotustilaisuus on ke 3.4.2024 sekä Ateneumissa että verkossa klo 10.15 – lisätiedot alempana. Ateneumin taidemuseossa nähdään 5.4.–25.8.2024 mestarillisen luonto- ja henkilökuvaajan, tunnetta ja totuutta etsineen Eero Järnefeltin (1863–1937) koko uraa käsittävä näyttely. Kokonaisuus esittelee kosmopoliitin kulttuuriperheen kasvatin mittavaa tuotantoa sekä taiteilijan merkitystä Suomen taiteelle sekä suomalaisuudelle. Monipuoliset luontokuvaukset saavat pohtimaan, onko taiteilijan 1800- ja 1900-luvuilla kuvaamaa luontoa enää olemassa.

Welcome to the Eero Järnefelt exhibition press conference on Wednesday, April 3, 2024, at 10:1520.3.2024 12:34:53 EET | Press release

The press conference for the exhibition will be held on Wednesday 3 April 2024 at 10:15, on site at the Ateneum and online. For more information, see below. From 5 April to 25 August 2024, the Ateneum Art Museum will present an exhibition that covers the entire career of Eero Järnefelt (1863–1937). A master depicter of nature and people, Järnefelt always sought emotion and truth. The exhibition will present the extensive oeuvre of Järnefelt, who grew up in a cultured, cosmopolitan family, and it will explore the artist’s significance for Finnish art and Finnishness. The varied nature depictions raise the question of whether the natural environments captured by the artist in the 19th and 20th centuries still exist.

Naturens stora och små teman fascinerar på Eero Järnefelts utställning26.2.2024 14:10:48 EET | Tiedote

På Konstmuseet Ateneum ses 5.4–25.8.2024 en utställning som omfattar Eero Järnefelts (1863–1937) hela karriär. Järnefelt växte upp i en kosmopolitisk kulturfamilj och var en mästerlig natur- och porträttmålare som i sin konst ständigt sökte känsla och sanning. Den nu aktuella utställningshelheten presenterar hans omfattande produktion och hans betydelse för Finlands konst och för finskheten. De mångsidiga naturskildringarna kan få betraktaren att undra om den natur konstnären skildrade på 1800- och 1900-talen ännu existerar. Presskonferensen för utställningen hålls onsdagen 3.4.2024 både på Ateneum och på nätet – noggrannare information nedan.

Eero Järnefeltin näyttelyssä kiehtovat luonnon suuret ja pienet teemat26.2.2024 14:10:48 EET | Tiedote

Ateneumin taidemuseossa nähdään 5.4.–25.8.2024 mestarillisen luonto- ja henkilökuvaajan, tunnetta ja totuutta etsineen Eero Järnefeltin (1863–1937) koko uraa käsittävä näyttely. Kokonaisuus esittelee kosmopoliitin kulttuuriperheen kasvatin mittavaa tuotantoa sekä taiteilijan merkitystä Suomen taiteelle sekä suomalaisuudelle. Monipuoliset luontokuvaukset saavat pohtimaan, onko taiteilijan 1800- ja 1900-luvuilla kuvaamaa luontoa enää olemassa. Näyttelyn tiedotustilaisuus on ke 3.4.2024 sekä Ateneumissa että verkossa – lisätiedot alempana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye