Kustantamo S&S

Uusi kirja: Kaksi surevaa äitiä puolustaa hyvän surun kulttuuria

Jaa
Katriina Huttusen ja Mari Pulkkisen Suremisen taito – kirjoituksia kuolemansurusta on vuoropuhelukirja surusta, sen välttämättömyydestä, sen ruumillisuudesta, siinä elämisestä. Kirjoittajat peräänkuuluttavat tapaa kohdata ja kokea suru niin, ettei sitä tarvitse siivota pois, eikä siitä tarvitse selviytyä. Kirjassa tarkastellaan vanhoja ja uusia surunäkemyksiä, teorioita, suremisen sanastoa ja kohtaamisten käytännön ongelmia.

Kahta surevaa äitiä yhdistää ehdoton, pysyväksi asettunut kuolemansuru. He kirjoittavat surusta, josta ei ole mahdollista eikä edes tarkoituksenmukaista toipua. Heidän surullaan ei ole muuta tavoitetta kuin suru.

Suremiseen taitoon kootuissa kirjoituksissaan he kertovat, mikä tekee heidän surustaan hyvää.

"Sureminen kuulostaa yksinkertaiselta. Aina se ei sitä ole. Menetyksen kanssa eläminen on usein monimutkaista, ja juuri siksi tarvitaan oppia hyvästä surusta. Kyse ei ole trendikkäästä oma-avusta. Talkoisiin tarvitaan myös muut kuin sureva itse. Ratkaisevalla tavalla suremisen edellytyksiä lisäisikin suremista arvostava ilmapiiri, ja sen luomisesta on jokainen vastuussa."
– Mari Pulkkinen

"Jos kirjoittaisimme tätä kirjaa ruotsiksi tai englanniksi, suremisen taito saisi semanttisen lisämerkityksen suremisen taide, konsten att sörja, the art of bereavement, ja toteaisimme että suremisen taide on luopumisen ja menettämisen taitoa, kuoleman kunnioittamista ja surun oikeutta olla surua. Taide on surun ikkuna. Taide on riippuvainen omasta varjostaan, mutta taiteen tehtävä ei ole parantaa surevaa surusta. Taide itsessään ei ole terapiaa, ei taiteen tekeminen eikä sen vastaanottaminenkaan. Taide vain avaa näkymän elämään ja kuolemaan ja suruun ja siihen mitä ihmisenä oleminen maailmassa on tai voisi olla. Se on taiteen tehtävä, surussakin."
– Katriina Huttunen

Katriina Huttunen on kahden aikuisen lapsen, yhden elävän ja yhden kuolleen, äiti. Huttunen asuu Helsingissä, suomentaa pohjoismaista kirjallisuutta ja on kirjoittanut kuolemansurustaan kaksi teosta. Surun istukka ilmestyi 2019 ja Mustaa valoa – muistiinpanoja hautausmaalta 2020.

Mari Pulkkinen on kahden elävän ja kahden kuolleen lapsen äiti. Hämeenlinnassa asuva Pulkkinen kirjoittaa, puhuu ja kouluttaa suruaiheesta työkseen. Pulkkisen väitöskirjaan perustuva tietokirja Surun sylissä ilmestyi 2017.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

https://kustantamo.sets.fi/

Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S

Reetta Aallon uusi romaani käy läpi suhdetta Venäjään ja väkivallan kulttuuriin27.3.2024 09:55:00 EET | Tiedote

Venäjällä opiskeluaikoinaan asunut elokuvaohjaaja Reetta Aalto käsitteli ensimmäisessä romaanissaan suomalaisen päähenkilön suhdetta venäläiseen mieheen. Uudessa romaanissa liikutaan samassa mielenmaisemassa, mutta keskiössä on keski-ikäistynyt kertoja, joka joutuu kohtaamaan menneisyyden asenteet ja ihmissuhteet uudessa valossa, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan alkaa.

Anna Härmälän kansainvälistä huomiota saanut sarjakuva yksinhuoltajuudesta ilmestyy 2.4.25.3.2024 14:28:26 EET | Tiedote

Elämän ihme, vauva, muuttaa elämässä kaiken. Lopullisesti elämä mullistuu, kun vastasyntyneen isä jättää äidin. Härmälän internetissä julkaisemat puoliomaelämäkerralliset sarjakuvastripit herättivät laajaa kansainvälistä huomiota muutama vuosi sitten. Sen jälkeen Härmälä alkoi työstää aiheesta pidempää sarjakuvaromaania. Sinkkumutsi ilmestyy yhtä aikaa Suomessa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa.

Meri Valkaman journalistinen kirja presidentti Tarja Halosen poliitiikasta julkaistaan 19.3.5.3.2024 08:35:00 EET | Tiedote

Meri Valkaman journalistinen tietokirja Perinnönjako – Keskusteluja Tarja Halosen politiikasta pureutuu presidentti Halosen työhön maailmanpoliittisesta näkökulmasta. Kirja sai alkunsa Venäjän hyökättyä Ukrainaan keväällä 2022, jolloin Halosta ryhdyttiin kritisoimaan rajusti hänen aiemmasta Venäjän-politiikastaan. Mitä Halonen itse ajattelee vanhoista päätöksistään? Voiko seuraava sukupolvi ymmärtää edeltäjien valintoja? Muun muassa siihen kirja etsii vastauksia. Perinnönjako pohjautuu Meri Valkaman ja Tarja Halosen vuoden ajan käymiin keskusteluihin. Valkama seurasi Halosen yhä jatkuvaa kansainvälistä työtä myös muun muassa Israeliin ja Palestiinaan suuntautuneella matkalla. Perinnönjako julkaistaan 19. maaliskuuta 2024, Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye