HKL

Uusi koeajo länsimetroon torstaina – sähköjärjestelmien toiminta varmistettu

Jaa

Metrojunat jatkavat huomenna torstaina aikataulunmukaisin ajoajoin Ruoholahdesta länteen länsimetron rataosuudelle. Viime viikolla vastaava koeajo keskeytettiin sähköjärjestelmän häiriön vuoksi. Nyt länsimetron sähköjärjestelmä on säädetty ja sen toiminta varmistettu.

Aalto-yliopiston metroasema. Kuva: HKL
Aalto-yliopiston metroasema. Kuva: HKL

- Tärkeimpänä metron toiminnan varmistavana asiana säädettiin asema- ja ratasähköjärjestelmien maadoituksen kosketusjännitettä seuraavan releen asetuksia ja mittauksin varmistettiin niiden sekä suojalaitteiden toiminta, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi.

Eilen tiistaina länsimetron rataosuudella ajettiin teknisiä koeajoja, joilla säätötyön onnistuminen testattiin.

Nyt huomenna järjestettävällä koko metrolinjan koeajolla testataan liikennöinnin toimivuutta ennen matkustajaliikenteen aloittamista uudella rataosuudella. Matkustajia kyytiin ei oteta, vaan junasta on poistuttava viimeistään Ruoholahdessa.

On välttämätöntä laajentaa koeajo länsimetron alueelta myös sen kaltaiseen liikenteeseen, jota länsimetron käyttöönoton jälkeenkin ajetaan.

- Koeajoilla varmistetaan koko metrojärjestelmän toimivuus kun kauan odotettu länsimetro aloittaa liikenteen, sanoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

Torstaina koekäytetään jälleen myös uusia laiturinäyttöjä, joita kullekin laiturille on asennettu toistaiseksi yksi. Torstaina siis metrojunan saapumisesta ja määränpäästä kertoo laiturinäyttö, joka on merkitty ”koekäytössä” teippauksella. Muut laiturinäytöt on torstaina sammutettu. Laiturin toisessa päässä junaa odottavat matkustajat eivät tällöin välttämättä näe näyttöä. HKL pahoittelee tätä puutetta matkustajainformaatiossa.

Sekä Vuosaaresta että Mellunmäestä lähtevät junat ajavat kaikkina koeajopäivinä Ruoholahteen asti matkustajaliikennettä. Myös Mellunmäen haaralta pääsee siis ruuhka-aikaankin Ruoholahteen asti.

Länsimetrossa on jo aiemmin vuosien 2016 ja 2017 aikana ajettu tuhansia tunteja koeajoja niin länsimetron puolella kuin koko metrolinjallakin öiseen aikaan. Viime viikon kaltaisia teknisiä ongelmia ei näiden perusteella osattu odottaa. Huomenna torstaina metroliikenteen odotetaan olevan merkittävästi sujuvampaa.

Eri syistä aiheutuvat liikennemuutokset ovat kuitenkin aina mahdollisia, joten matkantekoon kannattaa varata hiukan normaalia enemmän aikaa. Mahdollisista liikennemuutoksista saat tietoa HSL:n internetsivuilta www.hsl.fi, Reittioppaasta sekä matkustajainformaationäytöiltä. HSL:n poikkeusinfon voi tilata myös sähköpostilla haluamistaan liikennemuodoista.

Yhteyshenkilöt

Länsimetro Oy, toimitusjohtaja Ville Saksi, p. 040 823 2086
HKL, toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski, p. 040 520 6710

Kuvat

Aalto-yliopiston metroasema. Kuva: HKL
Aalto-yliopiston metroasema. Kuva: HKL
Lataa

Tietoja julkaisijasta

HKL
HKL
PL 1400
00099 HELSINGIN KAUPUNKI

(09) 310 1071http://www.hkl.fi

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HKL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme