Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Uusi L-rakennus vahvistaa mahdollisuuksia lasten lääketieteelliseen tutkimukseen Taysissa

Jaa
Suomen ainoa lasten lääketutkimuskeskus PeeTU ja jo yli 20 vuotta lasten diabetestutkimukseen keskittynyt DIPP-tutkimusprojekti hyötyvät Tays Keskussairaalan uudesta lasten ja nuorten sairaalasta. Lapsiin liittyvällä tutkimuksella on suuri merkitys, koska lasten ja nuorten onnistunut hoito tukee heidän hyvinvointiaan kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

Lapsilla on myös sairauksia, joita aikuisilla ei ole, eikä aikuisilla tutkittuja hoitoja voida aina suoraan ottaa käyttöön lapsilla. Yliopistollisessa sairaalassa tutkimus on osa sairaalan perustehtävää, ja se limittyy monin tavoin sairaalan toimintaan.

Lapset tarvitsevat omaa lääketutkimusta

Lasten lääketutkimuskeskus PeeTUlle Taysin L-rakennuksen avautuminen merkitsee konkreettista parannusta toimintamahdollisuuksiin. Vuonna 2017 perustettu PeeTu saa nyt omat tilat uudesta L-rakennuksesta. Uusi sijainti lasten ja nuorten osastojen yhteydessä helpottaa esimerkiksi lääkeinfuusioiden antamista päiväsairaalassa ja osastoilla tehtävää tutkimusta.
 
Tavallisesti PeeTUssa on meneillään 10-15 tutkimusta, jotka ovat kansainvälisiä, monessa eri paikassa samaan aikaan toteuttavia lääketutkimuksia.
– Lasten lääketutkimukseen vaikuttaa paljon se, että lapsia on niin monenlaisia, monen kokoisia ja monen ikäisiä. Kaikille eivät sovi samat annokset tai antotavat, PeeTUn tutkimuslääkäri Sauli Palmu sanoo.
– Lapsilla tehtävä tutkimus on myös aikuisilla tehtävää tutkimusta tiukemmin säädeltyä.
 
Palmu toteaa, että tutkimus on tärkeä osa sairaalan toimintaa ja sairaalan eri palvelut, esimerkiksi laboratorio ja kuvantaminen, ovat myös tutkimustyön tiiviissä käytössä. Taysin tutkimuksen tukipalvelut on keskitetty TKI-keskukseen, ja sieltä saa osaamista esimerkiksi sopimusten kanssa.

Suomessa PeeTU on uranuurtaja ja edelläkävijä lasten lääketutkimuksessa, ja tämä on jotakin sellaista, mitä muissa sairaaloissa ei vielä ole, Palmu kertoo.
Tärkeintä toiminnassamme on saada lasten käyttöön uusia lääkkeitä, jotka on tutkimuksen avulla todettu tehokkaiksi ja turvallisiksi.

Diabetesta ehkäisevää rokote kehitteillä

Taysissa on tutkittu lasten tyypin 1 diabetestä DIPP-projektissa vuodesta 1997. Myös Oulussa ja Turussa toteutettavassa DIPP-tutkimuksessa vastasyntyneiltä tutkitaan perinnöllistä alttiutta sairastua diabetekseen, ja riskilapset pyydetään mukaan seurantatutkimukseen.
– Uusi lasten ja nuorten sairaala luo entistä parempia mahdollisuuksia DIPP-klinikan ja sairaalan diabetespoliklinikan väliselle yhteistyölle, toteaa professori Mikael Knip, joka on toinen DIPP-hankkeen johtajista.
- Uuden sairaalan lääketutkimusresursseja päästään toivottavasti myös kehittämään, koska näköpiirissä on useita lääkkeitä, joilla saattaa olla mahdollista estää tai viivästyttää kliinisen diabeteksen kehittymistä.
DIPP-tutkimuksen tavoitteena onkin kehittää lääke, jolla diabetesta voidaan ehkäistä. Ensi vuonna ollaan aloittamassa ihmistutkimuksia rokotteella, joka ehkäisee coxsackie-virusinfektioita. Coxsackie-infektiolla ja diabetesta edeltävien autovasta-aineiden ilmenemisen välillä on todettu yhteys DIPP-tutkimuksessa.

- Parhaassakin tapauksessa menee kuitenkin useita vuosia, ennen kuin rokote pääsee yleiseen käyttöön.

Tampereen seudulta DIPPissä on ollut mukana kaikkiaan yli 10 000 lasta, nyt seurannassa on 3000 lasta. DIPP-tutkimuksen ansiosta lapset, joilla on diabetesriski, tunnistetaan aiempaa paremmin ja sairauden puhkeamista pystytään ennakoimaan. Seuraavaksi tutkimushankkeessa siirretään painopistettä alle 3-vuotiaden tarkempaan seurantaan, sillä ensimmäiset merkit diabeteksesta voivat ilmetä jo puolen vuoden iässä. Uusi tutkimuskohde on raskauden aikaisten tapahtumien vaikutus diabeteksen puhkeamiseen perheissä, joissa jollakin perheenjäsenellä on jo diabetes.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteystiedot:
PeeTU: Sauli Palmu, 03 311 611 (vaihde), sauli.palmu@pshp.fi
DIPP: Mikael Knip, 040 844 7671, mikael.knip@helsinki.fi

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye