Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uusi luovien alojen kansainvälinen tapahtuma Kaapelitehtaalla 11.-12.10.

Jaa

SULA eli Sustainability and Love for Arts on uusi luovan toiminnan ja bisneksen tapahtuma, joka järjestetään Kaapelitehtaalla ensimmäistä kertaa 11.-12.10.2017.

SULA - Sustainability and Love for Arts
SULA - Sustainability and Love for Arts

SULA tuo yhteen taiteen tekijät sekä luovien alojen yrittäjät, välittäjät ja kehittäjät. Tapahtuman teemoina ovat taiteen ja kulttuurin selviytymistarinat sekä uusien kestävien toimintamallien luominen.

- Tavoittelemme tapahtumasta samanlaista foorumia luovien alojen ammattilaisille ja kulttuuritoimijoille kuin mitä Slush on tech-väelle”, Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari kertoo.

Konferenssin puhujiksi saapuu kansainvälisiä luovan talouden ja taidemaailman kehittäjiä ja liiketoiminnan uudistajia:

  • Mediataiteilijat Kate Johnson ja Michael J. Masucci Los Angelesista ovat olleet perustamassa lukuisia kulttuuritapahtumia, mm. Burning Man Festivalia sekä toimineet Kalifornian taiteilijayhteisön pitkäaikaisina kuraattoreina. Kaksikko kertoo, miten he ovat löytäneet oman tapansa toimia taiteilijoina vuosikymmenten kuluessa.
  • Hollannin Rijksmuseumin näyttelyjohtaja Tim Zeedijk avaa kuulijoille keskeisen eurooppalaisen taidelaitoksen jättimäistä uudistusprosessia, joka kytkeytyi museota ympäröivien yhteisöjen odotuksiin. 

Mukana on myös kotimaisia luovien alojen yrittäjiä ja menestyneitä johtajia, kuten Anttu Harlin Gigglebugilta, Elise Pietarila Gimmeyawalletilta ja Mariina Hallikainen Colossal Orderilta.

Ohjelma on julkaistu Kaapelitehtaan sivuilla.

Aika: 11.-12.10.2017
Paikka: Merikaapelihalli, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, Helsinki
Kenelle: Luovien alojen toimijat, yrittäjät ja startupit, taiteilijat, liiketoiminnan kehittäjät
Liput: 62 €, opiskelijalippu 37,20 €

Kiinteistö Oy Kaapelitalon lisäksi tapahtuman järjestämisessä ovat mukana Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK, Helsingin kaupunki, Opetus- ja kulttuuriministeriön Creative and Inclusive Finland -hanke, Tekes, taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry sekä Luova Eurooppa -ohjelman rahoittama Creative Lenses -hanke.

 

Lisätietoja:

Taina Seitsara, erityissuunnittelija, taina.seitsara@hel.fi, puh. 040 334 7048
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia, Creative and Inclusive Finland -hanke

Raine Heikkinen, raine.heikkinen@kaapelitehdas.fi, puh. 040 500 7354
Kiinteistö Oy Kaapelitalo, markkinointi ja myynti

Kati Uusi-Rauva, tuottaja, kati.uusirauva@gmail.com, puh. 040 865 8738
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK, tapahtumatuotanto

Avainsanat

Kuvat

SULA - Sustainability and Love for Arts
SULA - Sustainability and Love for Arts
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunginkanslia on kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti lausunnosta valinnanvapauslakiehdotukseen13.12.2017 21:30Tiedote

Helsingin kaupunginvaltuusto teki periaatepäätöksen lausunnoksi maan hallituksen esitysluonnoksesta, joka koskee lakia asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Valtuusto päätti lausunnosta pitkän keskustelun ja kahden äänestyksen jälkeen. Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran esittämä lisäys lausuntoon hyväksyttiin äänin 66-2. Lisäyksen mukaan kaikki tuottajat osallistuvat yhtäläisesti opetuksen ja tutkimuksen kustannuksiin (lausunnon kohdassa 130). Valtuutettu Daniel Sazonovin vastaehdotus hävisi äänestyksessä äänin 59-22.

International House Helsinki -palvelulla vilkas avajaisviikko12.12.2017 10:00Tiedote

Pääkaupunkiseudulle hiljattain muuttaneita kansainvälisiä osaajia ja Uudenmaan alueella toimivia työnantajia palveleva International House Helsinki (IHH) keräsi ensimmäisen toimintaviikkonsa aikana päivittäin noin parisensataa kävijää. Valtaosa asiakkaista on maistraattiin saapuvia väestötietojärjestelmään rekisteröityjiä, jotka voivat nyt samalla käynnillä hyödyntää kaupungin maahanmuuttoneuvonnan, Verohallinnon, Kelan, TE-toimiston ja Eläketurvakeskuksen palveluita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme