McDonald's

Uusi McDonald’s-ravintola suunnitteilla Lahteen

Jaa

McDonald’s hakee rakennuslupaa Lahden Holman kaupunginosaan arviolta loppuvuodesta 2022 avattavalle uudelle ravintolalle. Ympäri vuorokauden palveleva ravintola on tarkoitus rakentaa Lahden läpi kulkevan seututie 140 varrelle hyvien liikenneyhteyksien ääreen.

Havainnekuva
Havainnekuva

Uusi McDonald’s-ravintola suunnitellaan avattavan osoitteeseen Vanhatie 23. Ravintolaan tulee pöytiintarjoilu, digitaaliset tilauskioskit, sisäleikkipaikka ja kahden tilauspisteen autokaista.

McDonald’s oli viime vuonna myynnillä mitattuna Suomen suurin pikaruokaketju, ja sen strategiana on kasvaa lähitulevaisuudessa voimakkaasti eri puolilla Suomea.

”Avasimme vuonna 2021 uudet ravintolat Vaasaan, Nokialle ja Seinäjoelle. Kasvu jatkuu edelleen, sillä suunnitelmissamme on avata yhteensä 5–6 uutta ravintolaa tämän vuoden aikana. Yksi näistä on Turkuun maaliskuussa avattu Skanssin McDonald’s-ravintola”, Suomen McDonald’sin toimitusjohtaja Olli Johansson sanoo.

Lahdessa toimii tällä hetkellä jo yksi McDonald’s-ravintola, McDonald’s Lahti Laune.

”Olemme hyvin iloisia siitä, että Lahden kokoinen kaupunki saa nyt toisen McDonald’s-ravintolansa. Kahdella ravintolalla voimme palvella asiakkaitamme yhä laajemmalla alueella. Avauduttuaan ravintola tarjoaa monipuolisia työtehtäviä noin 60 henkilölle”, Johansson jatkaa.

Suunnitteilla olevan ravintolan naapurista löytyy muun muassa Holman Prisma.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Heli Ryhänen, puh. 040 501 7179, heli.ryhanen (at) fi.mcd.com

Kuvat

Havainnekuva
Havainnekuva
Lataa

Tietoja julkaisijasta

McDonald's
Paciuksenkatu 29
00270 Helsinki

http://www.mcdonalds.fi

McDonald’s

McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Tuttu kaarikuvio kohoaa yli 100 maassa, yhteensä noin 37 000 ravintolan tunnuksena. McDonald’s palvelee päivittäin noin 70 miljoonaa asiakasta. Maailmanlaajuisesti ketjun palveluksessa työskentelee 1,7 miljoonaa työntekijää. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin yli 35 vuotta sitten vuonna 1984. Tällä hetkellä Suomessa on 67 McDonald's-ravintolaa. McDonald’s-ravintoloiden yhteenlaskettu verollinen myynti oli 243 M€ vuonna 2021. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna yli 11 %. Ravintoloista 57 eli noin 85 % on yksityisten lisenssinhaltijoiden eli yrittäjien omistuksessa. Yrittäjiä on yhteensä 11. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta McDonald's

McDonald’sin klassikkohampurilaiset ovat nyt entistäkin maukkaampia19.5.2022 11:00:00 EEST | Tiedote

Mäkkäri on parantanut asiakaskokemustaan tekemällä pieniä muutoksia klassikkohampurilaistensa valmistusmetodeihin, ainesosien säilytystapoihin ja tuotteiden tarjoiluaikoihin. Tuloksena on entistä mehevämpinä ja maukkaampina tarjoiltuja hampurilaisia. Maailman tunnetuin hampurilainen, Big Mac, maistuu nyt siis entistäkin paremmalta! Muutokset otettiin Suomen Mäkkäreissä käyttöön toukokuussa.

Ronald McDonald Lastentalosäätiö juhlii 20 toimintavuottaan. Suuri Arvoseminaari huipentaa juhlavuoden4.5.2022 11:00:00 EEST | Tiedote

Lastentalosäätiö on majoittanut Meilahden hirsitaloissa vakavasti sairaiden lasten perheenjäseniä jo 20 vuoden ajan. Tasavuosia juhlitaan järjestämällä Suuri Arvoseminaari teemalla ”Empatiaa, arvoja ja rakkautta työelämässä”. Puhujat ovat talouselämän huippunimiä. Arvoseminaarin suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Tapahtuma järjestetään Pikku Finlandiassa 5.5.2022 klo 8.30–12.30.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme