Uusi opaskirja ja kartta Nuuksion kansallispuistosta ja järviylängöstä

Nuuksion pienipiirteisessä maisemassa vuorottelevat kallioalueet, järvet, lammet, pienet suot ja metsämaat. Monet aloittavat retkeilyharrastuksensa juuri Nuuksion merkityiltä poluilta.
Oppaan kirjoittajat Jonna Saari ja Mari Valtonen ovat pitkän linjan retkeilijöitä. Saari on suositun Retkipaikka-yhteisön ja verkkosivuston päätoimittaja ja toimittanut useita retkeilykirjoja. Valtonen puolestaan työskentelee Suomen Luontokeskus Haltiassa Nuuksiossa ja liikkuu vapaa-ajallaankin Nuuksiossa paljon. Retkeilijöiden toiveet ovat hänelle hyvin tuttuja, ja niihin on pyritty oppaassa vastaamaan.
– Nuuksio on upean monipuolinen retkeilykohde, Valtonen kuvailee. – Lukuisat merkityt reitit johdattavat helposti jylhien maisemien äärelle, eikä voi olla ihmettelemättä, että näin lähellä pääkaupunkia pääsee suoraan mahtavan luonnon keskelle. Kokeneillekin kulkijoille löytyy toisaalta paljon kauniita ja rauhallisia seutuja, joiden pikkupoluilla voi vaellella oman mielen mukaan.
Oppaassa kuvataan Nuuksion merkityt retkeilyreitit, reittien varsien palvelut ja nähtävyydet. Kirjassa esitellään monipuolisesti myös alueen majoitusta, välinevuokrausta, elämyksiä, ravintolapalveluita sekä opastetaan alueelle saapumisessa. Oppaassa on vinkkejä myös eri vuodenajoille sekä Haltian täsmävinkit jokaiselle alueelle.
Erillinen taitettu ulkoilukartta on vedenkestävä, ja sille on merkitty kaikki alueen reitit sekä kirjassa esiteltävät kohteet. Kartan kevyt synteettinen materiaali on täysin vedenpitävää, kestää lähes rajattomasti taittamista, eikä repeä normaalissa karttakäytössä.
Nuuksioon pääsee hyvin myös julkisilla liikennevälineillä. – Tänä kesänä erityisen suosittua on ollut läskipyöräily, Valtonen kertoo. – Haltiasta voi vuokrata läskipyöriä, ja hurauttaa vaikka Haukkalammen kesäkahvilalle. Nuuksiossa on useita kahviloita ja ravintoloita, joissa voi rentoutua retkipäivän päätteeksi.
Pyydä arvostelukappaletta ja kysy lisää!
Tuotetiedot:
Nuuksio retkeilyopas ja kartta
- opaskirja 128 s. 12,5 x 18,5 cm
- taitettu kaksipuolinen kartta 70 x 100 cm, mittakaava 1:15 000
- ISBN 978-952-266-726-7
- suositushinta 36 €
Kansikuvan voi ladata Karttakeskuksen kuvapankista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Lantztuotepäällikkö
Puh:+358 29 432 6063mikko.lantz@karttakeskus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tapio-konserniin kuuluva Karttakeskus on Suomen johtava karttakustantaja. Valikoimamme kattaa niin retkeilyn, matkailun, autoilun kuin veneilynkin. Karttojen lisäksi kustannamme luontoon, ulkoiluun, retkeilyyn ja matkailuun liittyvää kirjallisuutta sekä tarjoamme paikkatietopalveluja. Tapio-konsernin merkittävät brändit ovat Tapio, Karttakeskus ja Metsälehti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapio Karttakeskus
Uusia karttoja veneilyloman suunnitteluun1.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Pidempiä matkapurjehduksia tai kesän veneilylomaa suunnitellessa on hyvä nähdä laajoja saaristo- ja rannikkoalueita yhdellä silmäyksellä. Olennaista on saada kartalta kokonaiskuva väylästöstä, sopivista etapeista, pysähdyspaikoista ja satamista. Karttakeskus on julkaissut uudenlaiset veneilyn suunnittelukartat Saaristomereltä ja Suomenlahdelta juuri tähän tarkoitukseen.
Kotimaan luontomatkailutarjonnassa yllättäviä helmiä ja upeita majoituselämyksiä2.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi elämysseikkailujen retkeilyopas kokoaa monipuolisen valikoiman elämyksellisiä matkailukohteita. Joukossa on aktiviteettikohteita, rentoutujan paikkoja sekä glamping eli glamour camping -majoituskohteita.
Suosiotaan kasvattava avovesiuinti saa oman retkeilyoppaan17.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Avovesiuinti on ainutlaatuinen tapa liikkua luonnossa, retkeillä ja vaeltaa. Uusi opaskirja Uintiretkellä avovesissä tarjoaa virkistystä, vesimaisemia ja vapauden tunnetta.
Uusi retkeilyopas madaltaa kynnystä retkeilyharrastuksen aloittamiseen20.3.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Päiväretkien suosio on suuri, mutta retkellä ulkona yöpyminen tuntuu usein vaikealta. Uutuuskirja Retkeilijän ABC opastaa alkuun harrastuksessa, varusteiden valinnassa ja retken suunnittelussa.
Uudet veneilykartat kattavat rannikon Suomenlahdelta Selkämerelle10.2.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Tapio Karttakeskuksen veneilykartat kattavat nyt koko rannikon Virolahdelta Poriin. Uudistetuilla kartoilla kuvataan merenkulkutietojen ohella tarkasti myös maasto. Kartat soveltuvat mainiosti Suomen saaristoon tutustuvan veneilijän tai melojan matkakumppaniksi. Taitettuna pienikokoista ja vedenkestävää karttaa on helppo käsitellä ja säilyttää veneessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme