Markkinointi-instituutti

Uusi projektijohtajille suunnattu Johtamisen erikoisammattitutkinto, JET on joustava tapa saada virallinen pätevyys projektijohtamiseen

Jaa

Syykuussa 2015 alkaa uusi projektijohtajille suunnattu Johtamisen erikoisammattitutkinto, JET. Tutkinto on yksi Opetushallituksen virallisista näyttötutkinnoista, ja koulutuksen ovat suunnitelleet yhteistyössä Markkinointi-instituutti, Sovelto ja Projektiyhdistys. Työn ohessa suoritettavaan Johtamisen erikoisammattitutkintoon sisältyy sekä projektihallinnan käytäntö että ihmisten johtaminen. Tutkinto räätälöidään henkilökohtaisesti opiskelijalle sopivaksi.

Taidot projektihallintaan ja ihmisten johtamiseen

Johtamisen erikoisammattitutkinto projektijohtajille antaa tutkinnon suorittajille taidot johtaa muutosta ja viedä muutoshankkeet onnistuneesti niille asetettuihin tavoitteisiin. Koulutuksen tavoite on, että osallistujat saavat kokonaisvaltaisen ymmärryksen siitä, mitä projektijohtamisessa täytyy ottaa huomioon ja miten projektit liittyvät liiketoimintaan.

”Projektijohtaminen on ennen kaikkea ammattitaitoista ihmisten johtamista. Ihmisten kautta projektit onnistuvat. Siksi tutkinnossa tarkastellaan johtamista monista eri näkökulmista,” sanoo Kirsi Hanhisalo, kehittämispäällikkö Markkinointi-instituutista.

”Koulutus parantaa henkilön mahdollisuuksia työllistyä ja edetä uralla. Työnantajalle se osoittaa henkilön kyvykkyyden selviytyä haasteellisista tehtävistä ja kehittää liiketoimintaa. Asiakkaalle puolestaan se on todiste siitä, että henkilöllä on tarpeeksi tietoa ja kokemusta, jotta hän voi varmistaa asiakkaan projektin onnistumisen asetettujen tavoitteiden mukaisesti”, sanoo Timo Saros, Projektiyhdistyksen toimitusjohtaja.

Johtamisen erikoisammattitutkinto ei edellytä aiempia alan opintoja

Suomesta on pitkään puuttunut virallinen projektijohtamisen koulutus, vaikka kyseessä on oma, arvostettu ammattinsa. Tutkimusten mukaan liiketoiminnan kehitys- ja muutoshankkeista epäonnistuu jopa 70 prosenttia, eivätkä tutkimukset projektijohtamisen osaamisesta ole juuri sen valoisampia. Esimerkiksi tuoreen ICT-alan CEPIS eCompetece study -tutkimuksen (2014) mukaan suomalaisista projektipäälliköistä vain kahdeksan prosenttia katsoi, että heillä on vaadittava toiminnan kehittämisen osaaminen.

”Projektijohtamista tehdään tällä hetkellä hyvin vaihtelevalla osaamisella, suurin osa muun toimen ohella ja ilman alan koulutusta. Projektijohtajilla ja -päälliköillä tulisi olla alan virallinen tutkinto kuten monilla muillakin aloilla, sillä se edellyttää vahvaa erikoisosaamista”, kertoo Pasi Lehtiniemi, partneri ja johdon konsultti Soveltosta.

Johtamisen erikoisammattitutkinto projektijohtajille täydentää alan koulutuspolkua, johon kuuluvat jo Turun ammattikorkeakoulun valikoimissa olevat projektijohtamisen tradenomi- ja insinööritutkinnot, jotka kumpikin ovat ylempiä AMK-tutkintoja. Toisen asteen tutkintona Johtamisen erikoisammattitutkintoon osallistuminen ei edellytä aiempia opintoja tai tutkintoja.

Johtamisen erikoisammattitutkinto opiskellaan oman työn ohessa

Johtamisen erikoisammattitutkinto, JET, on Opetushallituksen virallinen näyttötutkinto. Siinä osaaminen näytetään käytännön työtehtävissä, joten koulutukseen osallistuvalla on oltava alan työpaikka projektijohtamisen parissa. Tutkinto on toisen asteen tutkinto ja antaa jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluun ja korkeakouluun. Tutkinnon suorittaminen ja tutkintoon valmistava koulutus suunnitellaan henkilökohtaisesti jokaiselle osallistujalle, ja koulutus on tarkoitettu työn ohessa suoritettavaksi. Koulutus alkaa 8.9.2015 ja kestää noin 1,5 vuotta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kirsi Hanhisalo, Markkinointi-instituutti, kirsi.hanhisalo@markinst.fi, 050 369 3914
Pasi Lehtiniemi, Sovelto, pasi.lehtiniemi@sovelto.fi, 050 515 1773

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Markkinointi-instituutti
Markkinointi-instituutti
Töölöntullinkatu 6
00250 Helsinki

Vaihde: 010 473 61http://www.markinst.fi
Markkinointi-instituutin intohimona on muutos. Olemme kehittäneet suomalaista työn tekemistä 85 vuoden ajan kouluttamalla ammattilaisia assistenteista esimiehiin liike-elämän eri aihealueilla. Yksilöiden osaamisen kehittämisen ja yritysvalmennuksen kautta rakennamme asiakkaillemme tuloksellista työyhteisöä ja viemme heidän liiketoimintaansa kohti kannattavaa kasvua. Toimimme valtakunnallisesti, toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä ja Oulussa. 94 % asiakkaistamme suosittelee koulutustamme. Lupaamme, että koulutuksemme muuttaa yksilön ja organisaation toimintaa niin, että tulos näkyy näiden asiakkaalle saakka. www.markinst.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Markkinointi-instituutti

Aikuiskouluttaja Markkinointi-instituutti täyttää 85 vuotta: aikuisopiskelu modernisoituu mutta ihminen janoaa kehitystä vuosikymmenestä toiseen4.12.2015 09:33:41 EETTiedote

Aikuiskouluttaja ja yritysvalmentaja Markkinointi-instituutti juhlii 85-vuotista toimintaansa 4.12.2015. Lisäksi tänä vuonna Markkinointi-instituutin Oulun toimipiste juhlii 40-vuotistaivaltaan. Toimintavuosiensa aikana Markkinointi-instituutti on vaikuttanut yli 360 000 suomalaisen kehittymiseen työelämässä. Sitä kautta se on ollut mukana kehittämässä koko suomalaista elinkeinoelämää.

Tunnetut aikuiskouluttajat Markkinointi-instituutti ja Rastor yhdistävät voimansa 1.5.201520.4.2015 15:16:08 EESTTiedote

Tunnetut aikuiskouluttajat Markkinointi-instituutti ja Rastor yhdistävät voimansa vastatakseen yhä paremmin suomalaisen työelämän tarpeisiin. Tavoitteena on rakentaa Suomen paras valtakunnallinen aikuiskouluttaja asiakastuloksilla ja -tyytyväisyydellä mitattuna. Yhteenliittymän tuloksena syntyy merkittävä valtakunnallinen aikuiskouluttaja, jonka yhteenlaskettu liikevaihto on 22,4 M€ henkilöstömäärän ollessa 162.