Uusi retkeilyopas madaltaa kynnystä retkeilyharrastuksen aloittamiseen

Tapio Karttakeskuksen julkaisemassa helppolukuisessa retkeilyoppaassa annetaan hyvät vinkit retkeilyvarusteiden valintaan ja niiden käyttämiseen. Retkeilijän ABC neuvoo kohteen valinnassa, listaa retkelle tarvittavat varusteet, opastaa majoittumisessa ja kertoo niksit ruuanlaittoon luonnon helmassa sekä nostaa esiin tärkeimmät retkeilijän ensiapuohjeet.
– Retkeilyharrastus on hyvä aloittaa portaittain, harjoitella taitoja tavoitteellisesti ja aloittaa päiväretkeilystä, teoksen kirjoittaja Caj Koskinen kertoo. – Myös retkeilyvarusteita kannattaa ostaa sitä mukaa, kun oikea tarve tulee kartoitettua. Näin saa myös kustannuksia jaettua pidemmälle aikavälille. Aluksi voi tehdä päiväretkiä niillä varusteilla ja vaatteilla, mitä löytyy jo valmiiksi.
Päiväretkistä yön yli -retkeilyyn siirtyminen tuntuu tuoreesta retkeilijästä usein vaikealta. Koskinen on tehnyt kirjaan varustelistoja eri mittaisille retkille ja antaa yksinkertaisia vinkkejä, joiden avulla ensimmäinen makuupussiyö ulkona ei toivottavasti jää viimeiseksi.
– Kannattaa miettiä etukäteen mukava paikka, josta pääsee myös nopeasti pois, mikäli homma ei oikein onnistukaan. Ensimmäisen yön voi viettää takapihalla, mökillä tai jossakin laavulla, joka on lähellä parkkipaikkaa. Kannattaa ottaa mukaan lämmintä vaatetta illaksi, majoite, makuupussi ja -alusta. Illalla on myös kiva nauttia jotain hyvää syötävää ja juotavaa, Koskinen kertaa onnistuneen retken niksejä.
Kirjassa esitellään myös monenlaisia tapoja luonnossa liikkumiseen – patikoinnin lisäksi kerrotaan pyöräilystä, polkujuoksusta, hiihdosta, lumikenkäilystä, melonnasta ja muista vesillä liikkumisen tavoista. Koskinen opastaa lisäksi käytännön retkeilytaidoissa, kuten tulenteossa, ja antaa vinkit siihen, miten vessa-asiat helpoimmin hoidetaan metsäretkillä.
Caj Koskinen on eräopas ja Scandinavian Outdoorin sisällöntuottaja ja ulkoilun asiantuntija. Hän on myös kirjoittanut pitkään retkeilyblogeja Retkipaikkaan. Caj on huomannut työssään sekä retkeilyn suosion suuren kasvun että toisaalta sen, kuinka yöretkien aloittaminen on monelle todella vaikea ja iso askel. Helppolukuinen ja nykyaikainen retkeilyopas, jossa annetaan suorat vinkit retkeilyvarusteiden hankkimiseen ja niiden käyttämiseen, on puuttunut.
Pyydä arvostelukappaletta ja kysy lisää!
Tutustu tarkemmin ja osta kirja
Tuotetiedot:
Retkeilijän ABC - Tiedot, taidot, varusteet
- pehmeäkantinen, 144 s., 15 x 20 cm
- ISBN 978-952-266-772-4
- suositushinta 29 euroa
Lisätietoja ja arvostelukappaleet:
Aino Wuolijoki
p. +358 29 432 6060
Kustannuspäällikkö, Tapio Karttakeskus
aino.wuolijoki@karttakeskus.fi
Kansikuvan voi ladata Karttakeskuksen kuvapankista.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tapio-konserniin kuuluva Karttakeskus on Suomen johtava karttakustantaja. Valikoimamme kattaa niin retkeilyn, matkailun, autoilun kuin veneilynkin. Karttojen lisäksi kustannamme luontoon, ulkoiluun, retkeilyyn ja matkailuun liittyvää kirjallisuutta sekä tarjoamme paikkatietopalveluja. Tapio-konsernin merkittävät brändit ovat Tapio, Karttakeskus ja Metsälehti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapio Karttakeskus
Uusia karttoja veneilyloman suunnitteluun1.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Pidempiä matkapurjehduksia tai kesän veneilylomaa suunnitellessa on hyvä nähdä laajoja saaristo- ja rannikkoalueita yhdellä silmäyksellä. Olennaista on saada kartalta kokonaiskuva väylästöstä, sopivista etapeista, pysähdyspaikoista ja satamista. Karttakeskus on julkaissut uudenlaiset veneilyn suunnittelukartat Saaristomereltä ja Suomenlahdelta juuri tähän tarkoitukseen.
Kotimaan luontomatkailutarjonnassa yllättäviä helmiä ja upeita majoituselämyksiä2.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi elämysseikkailujen retkeilyopas kokoaa monipuolisen valikoiman elämyksellisiä matkailukohteita. Joukossa on aktiviteettikohteita, rentoutujan paikkoja sekä glamping eli glamour camping -majoituskohteita.
Suosiotaan kasvattava avovesiuinti saa oman retkeilyoppaan17.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Avovesiuinti on ainutlaatuinen tapa liikkua luonnossa, retkeillä ja vaeltaa. Uusi opaskirja Uintiretkellä avovesissä tarjoaa virkistystä, vesimaisemia ja vapauden tunnetta.
Uudet veneilykartat kattavat rannikon Suomenlahdelta Selkämerelle10.2.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Tapio Karttakeskuksen veneilykartat kattavat nyt koko rannikon Virolahdelta Poriin. Uudistetuilla kartoilla kuvataan merenkulkutietojen ohella tarkasti myös maasto. Kartat soveltuvat mainiosti Suomen saaristoon tutustuvan veneilijän tai melojan matkakumppaniksi. Taitettuna pienikokoista ja vedenkestävää karttaa on helppo käsitellä ja säilyttää veneessä.
Helsingin Kirjamessuilla esiintyy ennätysmäärä Tapion ja Karttakeskuksen kirjailijoita25.10.2022 07:23:00 EEST | Tiedote
Kansallispuistot, kaupunkimetsät ja Metsämieli-menetelmä ovat keskustelunaiheita Helsingin Kirjamessuilla 27.–30. lokakuuta. Luontopäiväkirjan tekemisestä tulee kertomaan Finlandia-palkittu Anni Kytömäki, jonka voit tavata esityksen jälkeen osastollamme 6g60.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme