Uusi sukupolvi astuu Rakennustoimisto Lainio & Laivorannan johtoon

Lähes 30 vuotta Turun seudulla toimineessa Rakennustoimisto Lainio & Laivorannassa on käynnistetty sukupolvenvaihdosprosessi, joka toteutetaan vaiheittain tämän vuoden syksyyn mennessä. Yritykselle ja sen perustajille oli merkittävää, että jatkajat löytyvät omien perheiden sisältä.
– Sekä Janita että Juho ovat rakennusinsinöörejä ja olleet mukana yrityksen toiminnassa jo useamman vuoden – he ovat kasvaneet rooleihinsa, ja toki jatkavat siihen mukautumista. Itse olen mukana toiminnassa vielä toistaiseksi, sanoo Jari Lainio.
Lainio & Laivoranta on siitä poikkeuksellinen rakennusyhtiö, että vuokratyövoimaa käytetään vain tarpeen vaatiessa, suurin osa käytettävästä työvoimasta on omaa henkilöstöä. Sekä Janita Lainio että Juho Nyman pitävät tätä suurena vahvuutena ja erottautumistekijänä.
– Meillä on todella pitkiä työsuhteita, mikä kertoo, että olemme onnistuneet luomaan osaajillemme hyvän ja arvostavan työpaikan, ja sitä haluamme vaalia jatkossakin. Talossamme on runsaasti tietoa ja kokemusta, mikä on yksi tärkeä tekijä työmme korkean laadun takana, sanoo Janita Lainio.
Hallituksen puheenjohtajan pestin lisäksi Nyman tulee osallistumaan yrityksen operatiiviseen toimintaan. Yrityksen toimintaan tai toimintatapaan ei ole tulossa suuria muutoksia.
– Toki meillä on Janitan kanssa ajatuksia yrityksen kehittämisestä, mutta ne liittyvät lähinnä sisäiseen toimintaamme ja prosesseihimme. Kumppaneillemme ja asiakkaillemme muutos ei tule näkymään, vaan pyrimme jatkamaan työtämme luotettavana yhteistyökumppanina, kuten tähänkin asti, toteaa Juho Nyman.
Rakennustoimisto Lainio & Laivoranta on liike-, toimitila- ja teollisuusrakentamisen sekä julkisen rakentamisen, asuntorakentamisen ja korjausrakentamisen asiantuntija. Yrityksen päätoimialueena on Varsinais-Suomi ja Turun talousalue. Yritys työllistää noin 40 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Jari Lainio, rakennusneuvos, toimitusjohtaja, p. 0400 825 662
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hansdotter Oy
A rare new type of ecosystem for startup growth architecture and funding is born in Finland26.4.2023 15:03:46 EEST | Press release
Finland has long been one of the most interesting markets for startup investors. However, an organization focused on helping founders develop and grow their startups has been missing from the market. Almaral and Liquido have now teamed up to create a unique combination of insight and knowledge in startup growth architecture and funding.
Suomeen syntyy kansainvälisestikin harvinainen startupien kasvun arkkitehtuuria ja rahoitusta ruokkiva ekosysteemi26.4.2023 14:57:39 EEST | Tiedote
Suomi on pitkään ollut Euroopan kiinnostavimpia markkinoita startup-sijoittajille. Markkinoilta on kuitenkin puuttunut toimija, joka kehittää kasvuhakuisia startupeja yrittäjälähtöisesti. Almaral ja Liquido ovat sopineet yhteistyöstä, jonka tavoitteena on luoda Suomeen uniikki yhdistelmä startup-yritysten kasvun arkkitehtuuria ja rahoitusta.
Almaral VC invests in Finnish education technology2.11.2022 10:12:43 EET | Press release
Almaral Oy, founded in the spring and focusing mainly on health technology venture capital and business support services, has made a significant investment in education technology. Almaral’s new portfolio company Seppo.io is a world leader in the gamification of education.
Almaral VC investoi suomalaiseen koulutusteknologiaan2.11.2022 10:05:39 EET | Tiedote
Ensisijaisesti terveysteknologian pääomasijoittamiseen ja liiketoiminnan tukipalveluihin keskittyvä Almaral Oy on tehnyt merkittävän investoinnin koulutusteknologiaan. Viime keväänä perustetun Almaralin tuore sijoituskohde Seppo.io on maailman johtava koulutuksen pelillistämisen yhtiö.
New venture capitalist focusing on health technology makes its first investment in point-of-care analytics8.6.2022 10:37:42 EEST | Press release
Almaral Oy, founded in spring 2022 and focusing on health technology venture capital and business support services, has made a significant investment in the Finnish deep-tech startup Fepod Oy Ltd. The company’s electrochemical analysis method allows healthcare professionals to measure the true concentration of paracetamol, opioids, and other pain medicine in the blood directly at the point of care, and the result is available in seconds. Fepod has its sights set on the 100-billion-euro global diagnostics market. Of this total market, the share of point-of-care analytics is currently around 43% and is growing at an annual rate of over 9%.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme