Edwards Lifesciences

Uusi sydänläppä yhdeksänkymppisenä

Jaa

Kun Jaakko Myllymaan, 91, sydänläppä vaihdettiin äitienpäivän aikoihin vuonna 2017, joutui mies harmikseen jättämään väliin monivuotisen sinivuokkojen keräämisen vaimonsa kanssa. Sairaalassa yhteinen toive kuitenkin oli, että vuoden kuluttua vuokot taas kerättäisiin.

Jonkinlainen sivuääni Jaakko Myllymaan sydämestä kuului, kun yleislääkärit kuuntelivat sitä stetoskoopilla. Myöhemmin kardiologin vastaanotolle ohjatun Myllymaan sivuäänen syyksi paljastui aorttaläpän ahtauma.

Sydämessä on neljä läppää, joiden kautta veri virtaa ensin eteisistä kam­mioihin ja sitten kammioista verisuoniin. Läpät aukeavat ja sulkeutuvat sydämen sykkeen tahdissa ja estävät veren virtaamiseen takaisinpäin. Tavallisin aorttaläpän ahtautumisen syy on kalkkeutuminen. Sen seurauksena aorttaläppä paksuntuu ja jäykistyy ja avautuu ajan mittaan yhä huonommin.

Myllymaalla kului muutama vuosi tilannetta normaalisti seuratessa, kunnes hänen henkeä alkoi ahdistaa rasituksen yhteydessä.

– Sain jälleen ajan sydänlääkärille, joka totesi, että oireilun myötä sairauden tila oli pahentunut ja se vaati toimenpiteitä, kertoo Myllymaa.

Kuten Jaakolla, aorttaläpän ahtautuma todetaan kuuntelemalla sydänääniä.

– Sivuäänen toteamisen jälkeen diagnoosi tarkentuu sydämen ultraäänitutkimuksella, jolla pystytään tarkkaan arvioimaan aorttaläpän toiminta ja se, kuinka vaikeasta aorttaläpän ahtaumasta on kysymys, kertoo Myllymaata hoitanut kardiologian erikoislääkäri, dosentti Markku Eskola Tays Sydänsairaalasta.

Aorttaläpän ahtauma voi olla hengenvaarallinen ja vaatii sydänläpän vaihdon uuteen. Näin tehtiin lopulta myös 90-vuotiaalle Jaakko Myllymaalle.

Sama toimenpide kuin vaimolle

Aorttaläpän vaihto voidaan tehdä joko avosydänleikkauksessa tai TAVI-toimenpiteellä. Siinä ahtautuneen aorttaläpän tilalle viedään katetrin avulla toimiva aorttaläppäproteesi.

– Suurin osa TAVI-toimenpiteistä tehdään paikallispuudutuksessa punktiotekniikalla reisivaltimon kautta. Se puolestaan mahdollistaa nopean toipumisen ja potilas on parhaimmillaan jalkeilla jo toimenpidepäivänä, kertoo Eskola.

Eskolan mukaan hoitovaihtoehdon valintaan vaikuttaa moni asia, kuten potilaan oma toive, ikä, liitännäissairaudet sekä avosydänleikkaukseen liittyvä riski. Riskin ollessa kohtalainen tai suuri TAVI-toimenpide on ensisijainen hoitomuoto.

Jaakko Myllymaalle avosydänleikkaus ei tullut muun muassa korkean iän puolesta kysymykseen. Siispä TAVI oli paras toimenpide, joka hänelle voitiin tehdä, muuten ahtauma olisi jäänyt hoitamatta.

– Vaimolleni tehtiin viisi vuotta sitten sama toimenpide ja koska hän on edelleen hyvässä kunnossa, ajattelin, että tämä on minullekin paras mahdollinen vaihtoehto, Myllymaa kertoo.

Ja taas jaksaa

Vuosi toimenpiteen jälkeen Jaakko Myllymaa muistelee, että alkuun sydänläpän vaihto jännitti mutta olo toimenpiteen jäljiltä olikin nopeasti hyvä.

– Yllättävän helposti ja ilman kipuja se loppujen lopuksi sujui. Hengitysvaikeudetkin menivät toimenpiteen mukana, kertoo Myllymaa.

Sydämen jälkitarkastuksissakin on todettu, että uusi läppä toimii erittäin hyvin. Sen Myllymaa on myös huomannut voinnissaan.

– Tämän vuoden äitienpäivänä tuli jälleen vuokot kerättyä, mutta kevät oli ehtinyt niin pitkälle, että sinivuokkojen sijaan tuli tällä kertaa valkovuokot, kertoo Myllymaa.

Faktaa: Mikä on aorttaläpän ahtauma?

  • Supistuessaan sydämen vasen kammio pumppaa verta koko elimistöön aortan kautta aorttaläpän ohi.
  • Aorttaläpän ahtauma voi olla synnynnäinen, mutta tavallisimmin se kehittyy aikuisiässä. Siinä rakenteeltaan normaali aorttaläppä ahtautuu vuosien kuluessa kalkkiutumisen vuoksi eikä veri pääse virtaamaan elimistöön enää yhtä hyvin.
  • Aorttaläpän ahtauma yleistyy ikääntymisen myötä ja sitä sairastaa yksi kahdeksasta yli 75-vuotiaasta (1). Sairaus on yleisin hoitoa edellyttävä sydämen läppävika länsimaissa.
  • Ilman hoitoa vaikea-asteista oireista aorttaläpän ahtaumaa sairastavista noin 50 prosenttia menehtyy kahden vuoden kuluessa.

Aorttaläpän ahtauman hoito

  • Aorttaläpän ahtaumaan ei ole lääkehoitoa, vaan vaikea-asteisen oireisen ahtauman ainoa hoitovaihtoehto on aorttaläpän korjaaminen.
  • Aorttaläpän vaihto voidaan tehdä joko avosydänleikkauksessa tai TAVI-toimenpiteellä (katetrin avulla tehtävä aorttaläppäproteesin asennus, Transcatheter Aortic Valve Implantation).
  • TAVI-toimenpidettä voidaan suositella ensisijaisena hoitomuotona kaikille yli 75-vuotiaille ja niille, joilla avosydänleikkauksen riski on korkea tai keskitasoa.

Lisätietoa aorttaläpän ahtaumasta osoitteesta www.läppävika.fi

Lähde:

1 Otto CM. Heart 2000;84:211–218

Tietoja julkaisijasta

Edwards Lifesciences
Edwards Lifesciences
Mannerheimintie 12 B
00100 Helsinki

http://www.edwards.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Edwards Lifesciences

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme