Liikennevakuutuskeskus

Uusi testi neuvoo, tuleeko ajoneuvollesi ottaa liikennevakuutus

Jaa
Liikennevakuutuskeskuksen (LVK) vakuutusasioiden asiakaspalvelusta kysytään usein saman tyyppisiä asioita. Tyypillisesti halutaan tietää, koskeeko vakuuttamisvelvollisuus esimerkiksi tietynlaista työkonetta tai tuleeko ajoneuvo vakuuttaa, jos sillä ajetaan metsässä eikä tieliikenteessä. LVK on nyt julkaissut uuden verkkotestin, joka neuvoo, tuleeko ajoneuvolle ottaa lakisääteinen liikennevakuutus.
Lähde: Shutterstock
Lähde: Shutterstock

Liikennevakuutuslain mukaan moottoriajoneuvolle, jonka pysyvä kotipaikka on Suomessa, on otettava liikennevakuutus. Pääsääntöön on kuitenkin olemassa poikkeuksia tiettyjen ajoneuvojen osalta sekä joissakin tilanteissa, joissa ajoneuvon ei katsota olevan liikennekäytössä.

Poikkeukset koskevat pääsääntöisesti hitaita tai kevyitä erityisajoneuvoja, jotka eivät aiheuta liikenteellistä riskiä. On hyvä tietää, että maastossa, metsässä tai jäällä ajaminen ovat liikennevakuutuslain mukaan liikennekäyttöä. Liikennekäyttö ei siis rajoitu vain tieliikenteeseen. Liikennekäytön ulkopuoliseksi käytöksi voidaan katsoa esimerkiksi ajaminen suljetulla teollisuusalueella sellaisella trukilla, jota ei tarvitse rekisteröidä ja jonka nopeus on alhainen. ”Täytyykö ajoneuvolleni ottaa liikennevakuutus” -verkkotestin avulla voi tarkistaa oman ajoneuvon vakuuttamisvelvollisuuden ja siihen mahdollisesti liittyvät poikkeukset.

”Verkkotestin tarkoituksena on tarjota mahdollisimman helposti ja nopeasti vastauksia ajoneuvojen vakuuttamisvelvollisuutta koskeviin kysymyksiin. Testistä saa vastauksen useimpiin tapauksiin, mutta tietysti tulkinnanvaraisia rajatapauksia voi löytyä. Aina voi myös soittaa tai laittaa viestiä asiakaspalvelumme, jotta saa vastauksen kysymykseensä”, lakimies Minna Anttonen kertoo.

Suomalainen liikennevakuutus on kattavimpia maailmassa. Suomalainen liikennevakuutus sisältää esimerkiksi niin sanotun kuljettajanpaikkasuojan, eli omasta vakuutuksesta saa turvaa loukkaantumisen tai vammautumisen varalle myös siinä tapauksessa, että on itse aiheuttanut vahingon.

Vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyönyt ei ole oikeutettu korvauksiin. Lisäksi liikennevakuutuksen laiminlyönnistä lankeaa takautuvasti maksettavaksi vakuutusmaksuun nähden moninkertainen laiminlyöntimaksu.

Lisätietoja:

Verkkotesti ja tietoa vakuuttamisvelvollisuudesta löytyy verkkosivulta www.lvk.fi/vakuuttaminen

  • Lakimies Minna Anttonen, p. 040 922 5526
  • Vakuutuspäällikkö Lauri Linna, p. 040 450 4591
    etunimi.sukunimi@vakuutuskeskus.fi
  • LVK:n perintä- ja vakuutusasioiden asiakaspalvelu (arkisin klo 9–15), 040 450 4530
  • Viestintä, p. 040 450 4700
     

Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutusmaksun laiminlyönnin seurauksista. Keskuksessa toimiva Onnettomuustietoinstituutti (OTI) edistää liikenneturvallisuutta koordinoimalla liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja keräämällä tilastotietoa onnettomuuksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. www.lvk.fi

Kuvat

Lähde: Shutterstock
Lähde: Shutterstock
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Liikennevakuutuskeskus
Liikennevakuutuskeskus
Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki

Viestintä 040 450 4700http://www.lvk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus

Venäjän rekisterissä olevat henkilöautot tulee viedä pois maasta 16.3.2024 mennessä20.2.2024 14:57:36 EET | Tiedote

EU-komission linjauksen mukaisesti Suomi kielsi Venäjän rekisterissä olevien henkilöautojen maahantuonnin 16.9.2023 alkaen. Suomeen jo aiemmin tuotujen autojen poisviennille annettu kuuden kuukauden määräaika päättyy 16.3.2024. Tämä ei koske Venäjällä pysyvästi asuvien EU-kansalaisten eikä diplomaattien autoja. Lisäksi esimerkiksi yli 10-paikkaiset linja-autot voivat edelleen tulla Suomeen.

Liikennevakuuttamisen satavuotinen historia: mellakoista ja kannattavuusongelmista maailman parhaaksi5.10.2023 07:29:58 EEST | Tiedote

Suomalainen liikennevakuuttamisen järjestelmä täyttää tänä vuonna sata vuotta. Sinä aikana niin autot, liikenne ja infra kuin koko toimintaympäristökin ovat muuttuneet. Historian alkumetreillä haasteina olivat kannattavuusongelmat ja paineet vakuutustoiminnan sosialisoimiseksi. Digitalisaatio ja globalisaatio ovat puolestaan värittäneet liikennevakuuttamisen kehitystä viime vuosikymmeninä. Satavuotinen historia on koottu kirjaksi, joka julkaistiin tänään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye