Keskuskauppakamari

Uusi tietosuoja-asetus asettaa kuluttajan yksityisyyden keskiöön

Jaa
Jokaista yritystä koskettavaa uutta EU:n tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa toukokuussa 2018. Asetuksella on Euroopan komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtaja Tiina Astolan mukaan tarkoitus edistää kuluttajien asemaa uudistamalla sekä lainsäädäntöä että yritysten toimintatapoja.
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto

Euroopan komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtaja Tiina Astolan mukaan tietosuoja on kansalaisten perusoikeus EU:ssa. Se on myös edellytys sille, että kansalaiset luottavat yksityisyytensä turvaamiseen digitaalitaloudessa ja sen myötä näiden markkinoiden kasvuun. Astola on yksi merkittävimmistä suomalaisista virkamiehistä Euroopan komissiossa.

“EU:n yleinen tietosuoja-asetus, joka yksinkertaistaa nykyisiä säännöksiä, kannustaa uusiin innovaatioihin,  joissa yksityisyys on otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa, sekä uudentyyppisiin asiakassuhteisiin, joissa asiakas on paremmin perillä oikeuksistaan. Euroopan komissio tukee aktiivisesti jäsenvaltioiden lainsäädännöllisiä ja käytännön uudistuksia, jotka tähtäävät EU-asetuksen täytäntöönpanoon toukokuuhun 2018 mennessä", Keskuskauppakamarin Tietosuojapäivässä puhunut Astola painottaa.

Yritykset heräävät tietosuojauudistuksen vaatimiin muutoksiin

Asetuksesta tulee Suomessa tärkein henkilötietojen käsittelyä koskeva säädös, ja se asettaa monia uusia vaatimuksia henkilötietojen käsittelylle yrityksissä. Kuitenkin vain alle 40 prosenttia yrityksistä kertoi varautuneensa uudistukseen kauppakamarin kyselyssä viime keväänä. Nyt tilanne on muuttumassa.

Suomalaisissa yrityksissä käy kuhina siitä, mitä uusi tuloillaan oleva eurooppalainen tietosuojasäännöstö tuo tullessaan. Keskuskauppakamarin lakimies Minna Aalto-Setälän mukaan kyseessä on iso muutos, sillä edelleen on yrityksiä, joissa ei ole hallitustasolla käyty läpi yrityksen omaa varautumista tietosuoja-asioihin.

Kauppakamarien keväällä 2017 toteuttamassa kyselyssä vain 38 prosenttia yrityksistä kertoi varautuneensa tietosuoja-asetuksen uudistukseen. Heikointa valmistautuminen oli pienissä, alle 50 henkilöä työllistävissä yrityksissä, joissa valmistautuneita oli alle kolmannes (29 prosenttia).

“Yritysten kiinnostus uudistukseen on tänä syksynä voimakkaasti lisääntynyt. Valmistautuminen asetuksen vaatimiin muutoksiin on nyt yrityksissä toden teolla työn alla”, Minna Aalto-Setälä sanoo.

Keskuskauppakamarin tietosuojapäivä keräsi 20.11. Pörssi-talolle Helsinkiin yli 70 yritysten asiantuntijaa. Tilaisuudessa kuultiin ajankohtaistietoa tietosuojauudistuksen kansallisesta valmistelusta sekä annettiin ohjeita yritysten valmistautumiseen. Mukana oli yritysten edustajien näkökulmia tietosuoja-asioihin.

Lisätietoa:

Keskuskauppakamarin ja Helsingin seudun kauppakamarin selvitys: Yritysten rikosturvallisuus 2017

Minna Aalto-Setälän blogi: EU:n tietosuoja-asetus tulee – valmistaudu ajoissa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Lataa
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Lataa
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yritysten vientinäkymät kuluvalle vuodelle heikentyneet merkittävästi edellisvuodesta27.3.2024 06:54:00 EET | Tiedote

Kauppakamarin vientijohtajakyselyn perusteella yritysten vientinäkymät ovat selkeästi heikentyneet edellisvuoteen nähden. Tuoreen kyselyn mukaan enää kuusi prosenttia vientiyrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Alkuvuonna 2023 vielä 20 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi vuoden aikana.

Keskuskauppakamarin hallitus: Työmarkkinatilanne on ratkaistava luottamusta rakentamalla25.3.2024 16:41:36 EET | Tiedote

Meneillään olevat työtaistelutoimenpiteet ovat vahingollisia Suomen taloudelle. Yrityksille aiheutuu taloudellisia ja toiminnallisia vaikeuksia, joiden korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Keskuskauppakamarin hallitus painottaa, että Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole varaa. Suomen talouden kasvu on jo pitkään ollut lähes olematonta ja teolliset investoinnit vuotuisia poistoja pienemmät rapauttaen siten tulevaa kasvupotentiaalia. Siksi Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että kiistoissa päästään eteenpäin.

Kauppakamarien vientijohtajakysely: Vientiyrityksistä yli 90 prosenttia kertoo poliittisten lakkojen vaikuttaneen toimintaan - lisäkustannuksia, mainehaittaa, lomautuksia22.3.2024 06:53:00 EET | Tiedote

Yli 90 prosenttia Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo meneillä olevien lakkojen vaikuttaneen yritysten toimintaan. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia kertoi lakkojen vaikuttaneen merkittävästi ja 54 prosenttia yrityksistä kertoo lakkojen vaikuttaneen jonkin verran.

Keskuskauppakamari: Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä jatkoi kasvuaan – Suomi jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä19.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä kasvaa edelleen, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Jo yli puolessa jäsenmaista naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli 30 prosenttia ja johtoryhmän jäsenistä yli 20 prosenttia. Vaikka Suomi sijoittuukin edelleen kärkikymmenikköön kummassakin vertailussa, olemme jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä Keskuskauppakamari haluaa muistuttaa, että naisjohtajuuden edistämiseksi on vielä paljon työtä tehtävänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye