Jyväskylän yliopisto

Uusi työelämäprofessori vahvistaa lääketieteenosaamista

Jaa

Kliinisen lääkeainekemian ja biolääketieteen dosentti ja kansainvälisestikin tunnustettu tutkija Sauli Vuoti on aloittanut kemian alan työelämäprofessorina Jyväskylän yliopistossa. Hänen tavoitteenaan on mm. lisätä yhteistyötä teollisuuden kanssa sekä tuoda ymmärrystä modernin lääketeollisuuden tutkimuksesta.

Tuore työelämäprofessori Sauli Vuoti
Tuore työelämäprofessori Sauli Vuoti

Jyväskylän yliopiston uusin sovelletun orgaanisen kemian alalle kohdentuvan lääkekehityksen ja kliinis-translationaalisen onkologian työelämäprofessori Sauli Vuoti on pitkään ollut töissä lääketeollisuudessa ja lukuisissa lääketieteen alan tehtävissä. Nykyisinkin hän työskentelee lääketieteellisenä asiantuntijana lääkeyrityksessä, jossa hän tekee kliinistä tutkimusta, kehittää uusia lääkehoitoja sekä auttaa nuorempia tutkijoita. Hänen tärkeimpiä tavoitteitaan on vaikuttaa entistä enemmän yhteiskuntaan, tutkimuksen soveltamiseen, innovatiiviseen ajatteluun ja uudenlaisen yhteistyön syntymiseen.

- Odotan innolla yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa, ja erilaisia mahdollisuuksia, joita yhteistyö voi tuoda tullessaan. Kemian laitoksella tehdään todella laadukasta tutkimusta ja ainutlaatuista kansainvälistä yhteistyötä. Lisäksi heillä on osaavia professoreja ja hienoja keksintöjä, iloitsee tuore työelämäprofessori Sauli Vuoti.

Myös Jyväskylän yliopiston kemian laitos odottaa tulevaa yhteistyötä. 

- Olen erittäin iloinen, että saimme Vuotin työelämäprofessoriksi meille. Odotan, että hän tuo meille arvokasta tietoa ja näkemystä modernista lääkekehityksestä, mikä luo opiskelijoille uudenlaisia urapolkuja ja henkilökunnalle mahdollisuuksia uusiin tutkimushankkeisiin. Odotamme Vuotin myös rakentavan verkostoja yliopiston, yritysmaailman ja terveysalan toimijoiden välille, luoden uusia mahdollisuuksia kaikille. Uskon, että innovatiivisena henkilönä Vuoti kokee poikkitieteellisen ympäristömme hyvin hedelmälliseksi toiminnalleen, kertoo kemian laitoksen johtaja prof. Mika Pettersson.

Tutkimustarina näkyväksi

Vuoti haluaisi tuoda tutkimukseen enemmän sovellusmahdollisuuksia. Nykyisin on tärkeää osata kertoa, mihin tutkimusta tulevaisuudessa voidaan käyttää. Jotta idea tulisi hyödynnetyksi, tulee yhteistyötä tehdä yhä enemmän teollisuuden kanssa.

- Vaikka tutkimus aloitetaankin ruohonjuuritasolta, tulisi lopullisen vision olla alusta asti selvillä. Visio voi matkan varrella muuttua, mutta koko tutkimusketjun tiedostaminen on nykypäivänä äärimmäisen tärkeää ja vaikuttaa myös tutkimusrahoituksen hankintaan. Meidän pitää osata brändätä itseämme vakuuttavammin ja kertoa mihin kemian alan tutkimusta voidaan soveltaa. Lisäksi yhteistyötä teollisuuden kanssa tulisi lisätä, kertoo Vuoti.

Vauhditetaan yhteistyötä

Yhteistyö on ollut avain sana Vuotin uralla. Pitkään toimiessaan lääketeollisuudessa hänelle on kertynyt suuri määrä erityisesti kansainvälisiä kontakteja. Vuoti haluaakin tuoda Jyväskylään ja Suomeen modernin lääketeollisuuden ymmärrystä. Kansainvälisen yhteistyön lisääntyminen mahdollistaa tutkimuksen kehittymisen myös Suomessa.

- Suomessa lääketieteen sovellukset ovat kansainvälistä huipputasoa, ja haluan tuoda luomani kontaktit myös muiden käyttöön, jolloin voimme yhdessä kehittää tutkimustamme ja löytää uusia sovellusmahdollisuuksia, sanoo Vuoti.

Vuoti haluaa lisätä myös paikallista yhteistyötä, sillä Jyväskylässä sijaitsee merkittävä lääketieteen keskittymä.

- Keskeiset yhteistyökumppanimme ovat sekä Sairaala Nova että Keski-Suomen Biopankki. Heidän kanssaan tehtävä yhteistyö auttaa varmasti luomaan Jyväskylään uudenlaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tutkimusta ja innovaatioita, kertoo Vuoti.

Työelämäprofessoriksi voidaan nimittää henkilö, jolla on merkittävää ammatillista osaamista johtavan tason tehtävistä korkeakoulumaailman ulkopuolelta, ja jonka osaamisesta voidaan katsoa olevan erityistä hyötyä yliopiston opetus- ja tutkimustoiminnalle. Jyväskylän yliopistolla myös työelämäprofessorit käyvät läpi pätevyyden arviointiprosessin.

Yhteyshenkilöt

Kemian laitoksen johtaja Mika Pettersson, mika.j.pettersson@jyu.fi, 050 310 9969

Kuvat

Tuore työelämäprofessori Sauli Vuoti
Tuore työelämäprofessori Sauli Vuoti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopistoon rahoitusta vihreän siirtymän ja digitalisaation avainaloille – hiilen sidontaa levän ja metsätalouden avulla7.2.2023 08:00:00 EET | Tiedote

Pauliina Salmi, Katja Pulkkinen ja Kaisa Miettinen Jyväskylän yliopistosta saivat Suomen Akatemian erityisrahoitusta vihreää ja digitaalista siirtymää tukeviin tutkimushankkeisiin. Salmen ja Pulkkisen tutkimushankkeet liittyvät mikrolevien hyödyntämiseen muun muassa hiilidioksidin sidonnassa. Miettisen hanke liittyy ilmastoviisaan metsätalouden tukemiseen, jossa voidaan ottaa samanaikaisesti huomioon sekä taloudelliset että ilmastolliset tavoitteet.

Metsänhoito vaikuttaa ilmastonmuutosta voimakkaammin metsien ihmisille tarjoamiin hyötyihin6.2.2023 15:07:14 EET | Tiedote

Metsät edistävät ihmisten hyvinvointia monella tavalla tarjoamalla niin kutsuttuja ekosysteemipalveluja. Niitä ovat esimerkiksi puuntuotanto, hiilivarastot, virkistysarvot sekä marja- ja sienisadot. Jyväskylän yliopiston tutkijat yhdessä kansainvälisen tutkijaryhmän kanssa selvittivät metsänhoidon ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia ekosysteemipalveluihin ja saivat selville, että metsänhoito vaikuttaa negatiivisesti niiden tarjontaan, erityisesti luonnon monimuotoisuuteen. Sitä vastoin ilmastonmuutoksella on yleisesti ottaen positiivinen vaikutus, joka kasvaa pohjoiseen mentäessä.

Väitös: Kasvavat vaatimukset kasvatus- ja koulutusalalla uuvuttavat johtajan6.2.2023 10:05:00 EET | Tiedote

Kasvatus- ja koulutusalalla johtajien työ on muuttunut yhä monimuotoisemmaksi ja vaativammaksi. Työn haasteet heijastuvat myös johtajien työhyvinvointiin lisäten kuormitusta, joka pahimmillaan voi johtaa työuupumukseen. Jyväskylän yliopistossa tarkastettavassa kasvatustieteen väitöskirjassa perehdytään kasvatus- ja koulutusalan johtajien työnkuvaan ja työhyvinvointiin suhteessa työhön kohdistuviin vaatimuksiin, resursseihin ja vuorovaikutusverkostoihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme