Oulun yliopisto

Uusi työkalu auttaa sote-yrityksiä liiketoiminnnan kehittämisessä

Jaa
Oulun yliopistossa on kehitetty sosiaali- ja terveysalan yrityksille räätälöity liiketoiminnan arviointi- ja kehittämistyökalu SoLKI. Toimialan erityispiirteet huomioivan työkalun avulla yrittäjä voi arvioida yrityksensä nykytilan joko itsenäisesti tai yhdessä oman yritysneuvojan kanssa. Työkalu antaa käytännöllisiä vinkkejä liiketoiminnan eri osa-alueiden kehittämiselle. Vastaavaa työkalua ei ole aiemmin ollut käytettävissä sote-alalla.
Oulun yliopiston kampusalueen ilmakuva
Oulun yliopiston kampusalueen ilmakuva

”Mikro- ja pk-yritysten edellytykset pärjätä sote-uudistuksessa kohenevat, jos ne pystyvät ennakoimaan liiketoimintaympäristön muutoksia ja omaksuvat aktiivisen jatkuvan kehittämisen kulttuurin omassa liiketoiminnassaan. Saamamme runsas kiinnostus sekä yrityspalveluorganisaatioista että yrityksistä yli maakuntarajojen osoittaa, että sote-alalle suunnatulle työkalulle on tarvetta”, kertoo tutkijatohtori Anna-Mari Simunaniemi Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin Mikroyrittäjyyden tutkimusryhmästä.

SoLKI-työkalun avulla yritykset voivat tunnistaa, missä keskeisissä liiketoiminnan ydinprosesseissa niillä on kehittämistarpeita ja miten liiketoiminnan kypsyyttä voidaan nostaa kohti ennakoivan hallinnan tasoa.

Työkalu perustuu yrittäjien omiin kokemuksiin

Työkalun taustalla on SoteYBoost-hankkeessa tehty tutkimus, jossa selvitettiin sote-yritysten kasvun erityispiirteitä yrittäjähaastatteluiden avulla. Tutkimuksen mukaan alalla on yleistä, että yrittäjällä on vahva sote-ammattilaisen identiteetti, mutta liiketoiminnan kehittämistä ei tehdä määrätietoisesti. Mikäli asiakkaiden valinnanvapaus toteutuu sote-uudistuksessa ennakoidusti, edellyttää se sote-yrityksiltä täysin uudenlaista aktiivisuutta palveluiden markkinoinnissa sekä erikoistumisessa.

SoLKI on kehitetty SoteYBoost-hankkeessa tehtyjen yrittäjähaastatteluiden ja hanketoiminnassa mukana olleilta yrittäjiltä saatujen kokemusten pohjalta. Kehittämistyössä ovat olleet mukana Oulun Eteläisen alueen yrityspalvelun asiantuntijoita ja yrittäjiä. Käytettävyyden varmistamiseksi kehittämisessä on kiinnitetty huomiota käytännönläheisyyteen ja yrittäjien itsensä käyttämiin käsitteisiin. Työkalun taustalla on yritysten liiketoiminnan kypsyysmalliajattelu, jota on aiemmin sovellettu varsinkin tuotannollisissa yrityksissä.

Työkalua esitellään SoteYBoost-hankkeen Sotea tai ei - bisnes muuttuu! -loppuseminaarissa Oulaisissa 16.4.2018. Raportit ojennetaan tilaisuudessa vierailevalle sosiaali- ja terveysministeri Annika Saarikolle.

Opas SoLKI-työkalun käyttöön ja taustalla olevan tutkimuksen raportti ovat vapaasti ladattavissa osoitteessa http://jultika.oulu.fi/. Painettuja raportteja voi tiedustella tutkimusryhmästä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna-Mari Simunaniemi, tutkijatohtori, PhD, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti instituutin Mikroyrittäjyyden tutkimusryhmä MicroENTRE, puh. 050 466 2832, anna-mari.simunaniemi@oulu.fi
Kyllikki Taipale-Erävala, tutkijatohtori, TkT, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti instituutin Mikroyrittäjyyden tutkimusryhmä MicroENTRE, puh. 050 576 5764, kyllikki.taipale-eravala@oulu.fi


Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 5463413

Kuvat

Oulun yliopiston kampusalueen ilmakuva
Oulun yliopiston kampusalueen ilmakuva
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye