Kustannusosakeyhtiö Otava

Uusi villasukkakirja Suomen suosituimmalta neulesuunnittelijalta

Jaa
Suomen suosituimman neulesuunnittelijan Niina Laitisen uutuusteoksessa sukelletaan satujen maailmaan. Satumaiset silmukat sisältää 18 uniikkia sukkaohjetta ja kuusi lapasohjetta. Toinen toistaan lumoavammat mallit toteutetaan kirjo-, pitsi-, pinta- tai palmikkoneuleena.

“Satumaiset silmukat on täynnä muistoja, hetkiä, ihmisiä ja maisemia. Toivottavasti ohjeiden neulojat pääsevät nauttimaan samasta lämpimästä, hieman viipyilevästä tunnelmasta, missä kirjan mallitkin on luotu”, Niina Laitinen toteaa.  

Teos on jaettu kolmeen osioon, joissa jokaisessa on oma kantava teemansa. Ensimmäiseksi lukija pääsee tutustumaan rakkaustarinaan ja sen romanttisiin tunnelmiin. Toisessa osiossa sujahdetaan eläinten maailmaan, jossa seikkailevat riikinkukot, vedenhaltiat ja soreat perhosetkin. Kolmannessa osiossa matkustetaan maailman ympäri, savolaisista sielunmaisemista kaupunkien ja aavikoiden kautta Satumaahan saakka. 

“Jokainen malli on huolella tehty, viimeiseen asti viilattu ja juuri sellainen, millaiseksi sen kuvittelin jo kirjan runkoa suunnitellessani”, Laitinen kommentoi. 

Kirjan selkeät ohjeet tekevät neulomisesta sujuvaa ja innostavaa.  

Niina Laitinen on Suomen tämän hetken suosituin neulesuunnittelija, jonka esikoiskirja Villasukkien vuosi oli huikea myynti- ja arvostelumenestys. Niina tunnetaan myös sukkakalenteristaan ja eri suunnittelukilpailuissa (mm. Suomi 100) saavuttamistaan voitoista. 

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi 

Lisätiedot: adele.couavoux@otava.fi  

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

Moreeni on osa kustannusosakeyhtiö Otavaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan uudet lukulähettiläät vievät lukuiloa eteenpäin10.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Otava aloittaa huhtikuussa uuden, lukemista ja kirjallisuutta edistävän hankkeen kun kaksi lukulähettilästä ryhtyy viemään lukemisen iloa eteenpäin. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujana aloittaa kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja kauno- ja tietokirjallisuuden lukulähettiläänä kirja-alan vaikuttaja sekä Kirsin Book Club -kirjablogin, lukupiirien ja -podcastin perustaja Kirsi Ranin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye