Helsingin yliopisto

Uusia yksilöllisiä hoitomuotoja akuuttiin leukemiaan

Jaa

Tuore väitöstutkimus löysi geenitiedon ja lääkeseulonnan avulla uusia kohdennettuja hoitomalleja aikuisten yleisimpään leukemiaan.

Uudet tutkimusmenetelmät ovat syventäneet ymmärrystä syövän syntymekanismeista, mutta valtaosaan syöpää aiheuttavista geenimutaatiosta ei vielä tunneta kohdennettuja hoitoja. Esimerkiksi aikuisten yleisimmän leukemian, akuutin myelooisen leukemian (AML), hoito on perustunut samoihin lääkeainesiin 1970-luvulta lähtien.

Sisätautien ja kliinisen hematologian erikoislääkäri Mika Kontron väitöstutkimuksen tavoitteena oli löytää yksilöllistettyjä hoitomuotoja sekä lääkevastetta ennakoivia tekijöitä akuuttiin leukemiaan sairastuneille potilaille.

Tutkimusmenetelminä käytettiin uuden sukupolven sekvensointimenetelmiä (eksomi- ja RNA-sekvensointi) sekä tutkimusryhmän kehittämää suurikapasiteettista lääkeseulamenetelmää.

– Sekvensointimenetelmillä voidaan tarkasti selvittää taudin syntyyn johtavat mutaatiot sekä poikkeava geenien luenta. Suurikapasiteettisessa lääkeseulamenetelmässä potilaan leukemiasoluja altistetaan yli 500 lääkeaineelle ja näin voidaan arvioida kunkin potilaan tautisolukon yksilöllistä lääkeherkkyyttä, Kontro selventää.

Hän on ollut mukana kehittämässä hematologista biopankkia, jonka näytekokoelmat ja niihin liittyvät olennaiset kliiniset tiedot mahdollistavat sekä hematologisten sairauksien syntymekanismien aiempaa paremman tutkimuksen että diagnostiikan ja hoitojen kehittämisen.

– Biopankkiin kerätään näytteitä hematologisen sairauden diagnoosivaiheessa, hoitovasteen saavuttamisen jälkeen sekä taudin mahdollisesti uusiutuessa. Korkealaatuiset näytteet mahdollistavat kohdennettujen hoitojen kehittämistä, Kontro sanoo.

Väitöstutkimuksessaan Kontro etsi näitä tutkimusmenetelmiä yhdistelemällä yksilöllisiä hoitomuotoja AML-potilaille, joihin solusalpaajahoito ei tehonnut.

Tutkimuksessa selvitettiin erityisesti syöpäsoluja ohjelmoidulle solukuolemalle herkistävien BCL2-estäjien vastetta ennakoivia tekijöitä AML-potilailla.

Keskeisenä löydöksenä havaittiin, että HOXA- ja HOXB-geenien ilmentyminen ennusti hoitovastetta, kun taas vähäinen HOX-ilmentyminen ennakoi resistenssiä. Lisäksi mutaatiot kromatiinia muuntelevissa geeneissä WT1, IDH1 ja IDH2 ennustivat herkkyyttä BCL2-estäjille.

Lisäksi tutkimuksessa todennettiin STAT5B-mutaatioiden merkitys T-soluisessa akuutissa lymfaattisessa leukemiassa (T-ALL). Tulokset osoittivat mutaatioiden johtavan STAT5B-proteiinin aktivoitumiseen ja lisäävän sen kohdegeenien kopioitumista. STAT5B-mutaatioita löydettiin yli kahdeksalta prosentilta T-ALL-potilaista.

– Tässä väitöskirjatyössä osoitimme erilaisten uusien tutkimusmenetelmien yhdistämisen soveltuvan yksilöllisen hoidon suunnitteluun, uusien tautialaryhmien tunnistamiseen sekä hoitovastetta ennakoivien tekijöiden löytämiseen, Kontro summaa.

LL Mika Kontro väittelee 8.9.2017 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Individualizing therapy for acute leukemia" (Akuutin leukemian yksilöllistetty hoito). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Biomedicum 1, luentosali 2, Haartmaninkatu 8.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot: Mika Kontro, mika.kontro@helsinki.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 33
00014 Helsinki

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme