Luonnonvarakeskus

Uusimmat hintatilastot kertovat maa-, metsä- ja kalatalouden hinnoista ja kannattavuudesta

Jaa

Luonnonvarasektorin laskusuhdanteinen hintakehitys ja erityisesti maatalouden heikko kannattavuus on puhuttanut paljon viime aikoina. Hintatilastojen tuore verkkojulkaisu kertoo, millainen tuotanto on yhä säilyttänyt kilpailukykynsä, ja mikä ala on syvimmin kriisin kourissa.

Tänä vuonna toista kertaa ilmestyvä hintatilastojen verkkojulkaisu sisältää monipuolisia hinta- ja kannattavuustietoja maa-, metsä- ja kalataloudesta. Se sisältää tuoreiden asiantuntija-analyysien lisäksi runsaasti tilastografiikkaa höystettynä aihealueeseen liittyvillä kuvilla ja infolaatikoilla. Kaikista osa-alueista on saatavissa myös lisätietoa Luonnonvarakeskuksen (Luke) verkkosivuilta, jonne julkaisun lomaan sijoitetut suorat linkit ohjaavat.

– Julkaisun maatalousosiosta löytyy tietoja tärkeimpien maataloustuotteiden tuottajahinnoista ja niiden viimeaikaisesta kehityksestä, pellon vuokrahinnoista ja maatalouden kannattavuudesta, kertoo yliaktuaari Irene Rosokivi Lukesta.

Metsäosiossa käsitellään yksityismetsistä ostetun teollisuus- ja energiapuun hintakehitystä, ja yksityismetsätalouden kannattavuutta. Kalataloudesta esille nostetaan kalan tuottajahinnat, sekä kalatalouden kannattavuus.

Yhteyshenkilöt

Yliaktuaari Irene Rosokivi, Luke, puh. 029 532 6870, etunimi.sukunimi@luke.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi

Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi www.luke.fi/en

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Laxens yngelproduktion historiskt riklig i Torne och Simo älvar16.11.2017 10:30Tiedote

På våren 2017 kläcktes det tredje högsta mängden laxyngel i Torne älv och det högsta i Simo älv sedan uppföljningen inleddes. Dödligheten som observerats bland laxen de senaste åren har inte försvagat våra naturliga laxbestånd. Anledning till bekymmer för laxbeståndens framtid medförs dock av det relativt låga antalet stigande laxar under den gångna sommaren samt de senaste årens ökade M74-dödlighet bland laxynglen.

Valtakunnan metsien inventointi: VMI:stä saadaan lähes reaaliaikaista tietoa metsätuhojen esiintymisestä15.11.2017 09:18Tiedote

Valtakunnan metsien 12. inventoinnin (VMI12, 2014–2018) neljäs maastotyökausi on päättynyt. Aineistosta on laskettavissa tilastotietoa Suomen metsien ja maankäytön muutoksista vasta ensi keväänä, mutta esimerkiksi tuhohavaintoja voidaan tarkastella jo maastokauden aikana karttamuotoisina tulosteina. Uusimmat tulokset kertovat muun muassa sen, että uusia versosurmatuhoja tavattiin pääasiassa Itä-Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme