Merimieseläkekassa

Uutta korkeatasoista liike- ja palvelutilaa Tapiolan ydinkeskustaan

Jaa
Espoon Tapiolan alueen vahva kehitys saa jälleen jatkoa keväällä 2021, kun osoitteeseen Länsituuli 10 valmistuu vuokrattavalta pinta-alaltaan noin 6000m2 suuruinen uusi arkkitehtuuriltaan vaikuttava ja laadultaan erinomainen liikerakennus.

Keskeinen sijainti Tapiolan ydinkeskustassa ja hyvät kulkuyhteydet metrolla ja bussilla houkuttelevat asiakkaita ostoksille, ruokailemaan ja asioimaan.

Merimieseläkekassan rakennuttaman uudiskiinteistön liikekerrokset yhdistyvät kauppakeskus AINOAn tiloihin. Liikerakennukseen kulku on Länsituulen kauppakujan kautta tai kauppakeskus AINOAn kautta.

Korkeatasoiseen tilakokonaisuuteen sijoittuu yli 20 erikokoista vuokrattavaa liike- ja palvelutilaa sekä niiden päälle erillisenä asunto-osakeyhtiönä seitsemänkerroksinen asuintalo. Asuntoja tulee kaikkiaan 93. Liiketilojen vuokranantaja on Merimieseläkekassa.

Liiketilat avataan 22.4.2021 ja asunnot valmistuvat kesällä.

Rakennuksesta tulee myös ympäristö- ja energiatehokas. Kohteelle tavoitellaan kansainvälisen LEED-ympäristösertifikaatin Gold-tasoa.

Liiketiloista suurin osa on vuokrattu ja yrittäjien kiinnostus kasvavaa Tapiolan aluetta kohtaan on ollut vahvaa! Uusia tulokkaita ovat esimerkiksi Aktia, Beef&Grill, Hesburger, Instrumentarium, Jufu, Mehiläinen, Mount Nepal sekä lemmikkitarvikemyymälä Willi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Uusi liiikekeskus Espoon Tapiolassa sisältä
Uusi liiikekeskus Espoon Tapiolassa sisältä
Lataa
Uusi liikekeskus Espoon Tapiolassa sisäkäytävä
Uusi liikekeskus Espoon Tapiolassa sisäkäytävä
Lataa
Kauppakäytävä uudessa liikekeskuksessa Espoon Tapiolassa
Kauppakäytävä uudessa liikekeskuksessa Espoon Tapiolassa
Lataa
Sisäänkäynti liikekeskukseen Espoon Tapiolassa
Sisäänkäynti liikekeskukseen Espoon Tapiolassa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Merimieseläkekassa
Merimieseläkekassa
Kanavaranta 9
00160 Helsinki

http://www.merimieselakekassa.fi

Merimieseläkekassa

Merimieseläkekassa (MEK) on merenkulkijoiden lakisääteinen työeläkevakuuttaja, joka myöntää ja maksaa merenkulkijoille ansiotyöhön perustuvia MEL-eläkkeitä. Tulevaisuuden eläkkeiden rahoitusta Merimieseläkekassa turvaa pitkäjännitteisellä, vastuullisella ja tuottavalla sijoitustoiminnallaan. Noin 1200 miljoonan euron arvoisesta sijoitusomaisuudesta noin kolmannes muodostuu kiinteistöomistuksista.

Lisätietoa: www.merimieselakekassa.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Merimieseläkekassa

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye