HUS

Uutta silmäsairaalaa suunnitellaan Meilahteen

Jaa
Tavoitteena on toteuttaa uuden silmäsairaalan rakentaminen kiireellisenä hankkeena noin viidessä vuodessa. HUS:n hallitus päätti kokouksessaan 18.12.2017 myös asiakasmaksujen korotuksen kohdentamisesta.

Silmätaudit on voimakkaasti kasvava erikoisala, koska ikääntyneen väestön määrä kasvaa ja monet silmäsairaudet lisääntyvät iän myötä. Samalla näköä uhkaavien sairauksien hoitomahdollisuudet ovat parantuneet. Samanaikaisesti kun silmätautien hoidon kysyntä on kasvanut, Hyksin silmätautien toiminta on merkittävästi vaikeutunut viimeisten vuosien aikana, koska toimitiloissa on ollut sisäympäristöongelmia muun muassa Silmä-korvasairaalassa ja Lauttasaaren yksikössä.

Silmätautien toimintaa varten on välttämätöntä ja kiireellistä saada uudet, kehittyvää toimintaa vastaavat tilat. Erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja on selvitetty ja parhaaksi ratkaisuksi on osoittautunut kokonaan uuden silmäsairaalan rakentaminen. Uudesta silmäsairaalasta laadittu hankeselvitys nopeutetulla aikataululla ja tavoitteena on toteuttaa uudisrakennus strategisesti tärkeänä ja kiireellisenä hankkeena. Nopeimmillaan uusi silmäsairaala olisi otettavissa käyttöön vuonna 2022. Sijoituspaikaksi suunnitellaan Paciuksenkadun ja Zaidankadun väliin jäävää tonttia. Hankkeen alustava kustannusarvio on 115 miljoonaa euroa rakennukseen ja 18 miljoonaa euroa laite- ja muuhun varusteluun.

Hanketta valmistellaan ns. ulkopuolisen rahoituksen projektina eikä se tämän vuoksi sisälly HUS:n vuosien 2018 - 2021 investointiohjelmaan.

Hallitus päätti, että uuden silmäsairaalan suunnittelua jatketaan hankesuunnitelman laatimisella. Lisäksi hallitus päätti tonttivarauksen esittämisestä Helsingin kaupungille uutta silmäsairaalaa varten.

Asiakasmaksujen korotus painottuu vuodeosastohoitoon

Vuosina 2016-17 HUS ei ole perinyt asiakasmaksuasetuksen mukaisia asiakasmaksujen enimmäismääriä. Osana HUS:n ensi vuoden talousarviota valtuusto hyväksyi kokouksessaan 14.12.2017 äänestyksen jälkeen asiakasmaksujen korotuksen siten, että niistä kertyy HUS:lle vuositasolla 10 miljoonaa lisätuloja. Nämä lisätulot kohdistetaan tieteelliseen tutkimukseen sekä HUS:n palvelujen kehittämiseen, erityisesti perusterveydenhuoltoa tukeviin palveluihin.

Kaikkia asiakasmaksuja ei koroteta tasasuuruisesti. Vuodeosastohoidon asiakasmaksu korotetaan asetuksen mukaiseen enimmäismäärään ja loppuosa nostotarpeesta kohdennetaan erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksuihin. Omavastuuosuus vuodeosastohoidossa on kaikkein pienin.

HUS:n asiakasmaksuja korotetaan seuraavasti: perushoitopäivämaksu nousee 38,80 eurosta 48,90 euroon, sarjahoidon asiakasmaksu nousee 9 eurosta 11,40 euroon, käyttämättä/peruuttamatta jätetyn käyntiajan maksu nousee 40,30 eurosta 50,80 euroon, enimmäismaksu lääkärintodistuksesta nousee 40,30 eurosta 50,80 euroon, maksu ajo-oikeutta koskevasta lääkärintodistuksesta nousee 48,50 eurosta 61,00 euroon ja erikoissairaanhoidon lääkärivastaanottojen poliklinikkamaksua nousee 32,70 eurosta 37,20 euroon.

Psykiatrian, päiväkirurgian, sairaanhoitajavastaanottojen sekä yhteispäivystysten terveyskeskuslääkärikäyntien asiakasmaksut pysyvät ennallaan. Yhteispäivystysten terveyskeskushoitajakäyntien asiakasmaksu alenee 16,40 eurosta 11,90 euroon.

Kokouksen pöytäkirja

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye