Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Uutta tietoa bisnesenkeleiden roolista Suomessa: rahoitusta saaneet yritykset eivät kasva muita nopeammin, mutta rahoitus lisää selviytymistä

Jaa
Ns. enkelisijoituksia saaneet eli yksityisten sijoittajien rahoittamat yritykset eivät kasva keskimäärin muita yrityksiä nopeammin, käy ilmi Etlan tänään julkistamasta tutkimuksesta. Enkelirahoitus kuitenkin lisää nuorten yritysten selviytymistä. Huomionarvoista on, että valtaosa (75%) enkelisijoituksia saaneista yrityksistä on saanut myös julkista innovaatiorahoitusta. Bisnesenkelit sijoittavat etenkin tieto- ja teknologiaintensiivisiin nuoriin yrityksiin ja edesauttavat näin Suomen talouden luovaa uudistumista.
Ilkka Ylhäinen ja Jyrki Ali-Yrkkö, ETLA.
Ilkka Ylhäinen ja Jyrki Ali-Yrkkö, ETLA.

Bisnesenkelit sijoittavat henkilökohtaisia varojaan listaamattomiin, kasvupotentiaalia omaaviin, etupäässä varhaisen vaiheen yrityksiin. Suomessa bisnesenkelit ovat viime vuosina – vuosittain – sijoittaneet muutamaan sataan yritykseen. Kohdeyritykset ovat pääasiassa olleet nuoria ja pieniä, ja ne toimivat tieto- ja teknologiaintensiivisillä aloilla.

Enkelisijoitusten vaikutuksista kohdeyrityksiin – ja ylipäänsä varhaisen vaiheen sijoittajien ja julkisen innovaatiorahoituksen vuorovaikutuksesta – on saatu vasta vähän tutkimustietoa. Etlan tänään julkistamassa tutkimuksessa onkin käytetty ainutlaatuista, eri lähteistä koostuvaa yritystason aineistoa. Enkelisijoituksia koskeva aineisto pohjautuu FiBANin (Finnish Business Angels Network) tilastoihin eli sen jäsenten vuosittain tekemiin sijoituksiin, ja tämän aineiston lisäksi Business Finlandin rahoituspäätöksiä koskeva aineisto on yhdistetty Suomen Asiakastieto Oy:n ja Tilastokeskuksen yrityspohjaisiin rekistereihin. Tutkimuksen tarkasteluajanjaksona olivat vuodet 2013-2017.

Etlan tutkijoiden Ilkka Ylhäisen, Jyrki Ali-Yrkön ja Mika Pajarisen tutkimuksessa “Business Angel Investment, Public Innovation Funding and Firm Growth” (ETLA Report 97) on tarkasteltu bisnesenkeleiden roolia sekä enkelisijoitusten ja julkisen innovaatiorahoituksen keskinäistä suhdetta. Tulokset osoittavat, että julkinen innovaatiorahoitus on jossain määrin positiivisesti yhteydessä yritysten työllisyyden ja liikevaihdon kasvuun seuraavan kolmen vuoden aikana. Sen sijaan vahvaa yhteyttä pelkän enkelirahoituksen saannin ja kasvun välillä ei löytynyt.

-        Enkelirahoitetuissa yrityksissä oli suhteellisesti enemmän sekä menestyjiä että epäonnistujia, vertailuryhmään verrattuna. Tämä heijastelee sijoitusten riskipitoisuutta ja enkelisijoittajien valmiutta sietää riskiä sijoituksia tehdessään. Toisaalta, sijoituksia saaneille yrityksille enkelirahoitus näyttäisi lisäävän niiden eloonjäämisen todennäköisyyttä, ainakin lyhyellä aikavälillä, pohtii Etlan Ilkka Ylhäinen.

Analyysissa ei myöskään löytynyt vahvaa näyttöä siitä, että sekä enkeli- että julkista innovaatiorahoitusta samana vuonna saaneet yritykset olisivat kasvaneet keskimäärin muita yrityksiä nopeammin. Bisnesenkelisijoituksia saaneista yrityksistä noin 80 prosenttia toimii Suomessa palvelusektorilla. Toimialoista yleisimpiä ovat ICT-palvelut (41 %) ja muut liike-elämän palvelut (17 %) sekä teollisuustoimiala (18 %). Yrityksistä 60 % toimii pääkaupunkiseudulla tai muualla Uudellamaalla, muut keskeiset alueet ovat Pirkanmaa (8 %), Varsinais-Suomi (7 %) ja Pohjois-Pohjanmaa (7 %).

Sijoitusvuotta koskevan tarkastelun perusteella kohdeyrityksistä puolet oli iältään alle 5-vuotiaita ja kolme neljästä alle 8-vuotiaita. Yritykset työllistivät sijoitusvuonna keskimäärin 4–5 henkilöä, ja 57 prosenttia niistä oli saanut julkista innovaatiorahoitusta jo tätä ennen. Tutkimus vahvisti, että enkelisijoitukset kohdistuvat suurelta osin nuoriin tietointensiivisiin yrityksiin, joten ne osaltaan edesauttavat myös Suomen talouden luovaa uudistumista.

Nyt julkaistu tutkimus on Business Finlandin rahoittama.

Ali-Yrkkö, Jyrki - Pajarinen, Mika - Ylhäinen, Ilkka: Business Angel Investment, Public Innovation Funding and Firm Growth (ETLA Report 97).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ilkka Ylhäinen ja Jyrki Ali-Yrkkö, ETLA.
Ilkka Ylhäinen ja Jyrki Ali-Yrkkö, ETLA.
Lataa
Bisnesenkeleiden sijoituksia saaneiden yritysten iän, koon, toimialan ja sijainnin jakaumat sijoitusvuonna.
Bisnesenkeleiden sijoituksia saaneiden yritysten iän, koon, toimialan ja sijainnin jakaumat sijoitusvuonna.
Lataa
Bisnesenkeleiden sijoituksia saaneiden yritysten ja niiden verrokkien työllisyyden muutos kolme vuotta sijoitusvuodesta.
Bisnesenkeleiden sijoituksia saaneiden yritysten ja niiden verrokkien työllisyyden muutos kolme vuotta sijoitusvuodesta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Osa-aikatyö Suomessa kasvaa ja tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät edelleen17.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomessa tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät todennäköisesti edelleen tulevaisuudessa, käy ilmi Etlan tuoreesta selvityksestä. Kehitykseen vaikuttavat osa-aikatyöllisyyden yleinen kasvu sekä julkisen sektorin, erityisesti terveyspalvelujen, kasvava työnkysyntä. Osa-aikaisten määrä on kasvanut vuodesta 2015 vuoteen 2023 kolmanneksella, kun samaan aikaan kokoaikaisten osuus on noussut vain nelisen prosenttia.

Etla: Verotuksen painopiste tukemaan kasvua15.4.2024 11:33:31 EEST | Tiedote

Etlan ehdotus toimenpiteiksi Suomen talouden kurssin muuttamiseksi eli Suomen pelastuspaketti sisälsi laajan joukon pitkän aikavälin rakenteellisia uudistuksia, mutta myös lyhyen aikavälin toimia, joilla verotuksen rakennetta saataisiin muutettua kasvua tukevaan suuntaan. Toimet muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla verotuksen painopiste siirtyy kohti kasvua vähemmän haittaavia veromuotoja, arvioi tutkimusjohtaja Tero Kuusi.

Etla ennustaa: käänne talouteen jo loppuvuodesta - “hallituksen investointipaketista pitäisi luopua”26.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennustaa suhdanteen kääntyvän jo loppuvuodesta, mutta lähivuosien talouskasvu jää vaatimattomaksi. Heikko alkuvuosi painaa kuluvan vuoden talouskasvun 0,3 prosenttiin. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää jo 1,4 prosenttiin. Investoinnit kääntyvät tänä vuonna vaatimattomaan mutta laaja-alaiseen kasvuun ja Suomen vienti alkaa palautua. Työttömyysaste nousee vielä tänä vuonna, mutta laskee ensi vuonna. Kuluttajahintainflaatio pysyy matalana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye