Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutuuskirja esittelee mutkattomia puuhia kotikoululaisille

Jaa
Mitä koululainen voi tehdä ilman puhelinta, televisiota tai tablettia? Maria Kangaskortetin uutuuskirja Ruutuvapaata koululaisille sisältää sata hauskaa puuhaa. Kokosimme viisi vinkkiä korona-arkeen: tehtäisiinkö aikakapseli tästä hetkestä tai rakennettaisiinko pienoismaailma laatikkoon?

Mutkattomasssa käsikirjassa on sata alakoululaiselle sopivaa helppoa ohjetta, miten viettää mukavasti aikaa joko yksin tai kavereiden tai perheen kanssa. Mukana on muun muassa pelejä, leikkejä sekä askartelu- ja piirrostehtäviä, joiden avulla voi tutkia maailmaa ja kehittää kädentaitoja, luovuutta ja keskittymiskykyä.

Kirja sisältää sekä ulkona että sisällä tehtäviä puuhia, joista osa aktivoi lasta ja osa ohjaa häntä rauhoittumaan.

Kirjan kirjoittaja, suosittu videobloggari Maria Kangaskortet (s. 1990) on kahden pienen lapsen äiti ja sisustusarkkitehtuurin opiskelija. 

1. Asupankki

Tykkäätkö vaatteista tai pukeutumisesta? Ota esiin vaatteesi ja asusteesi, kuten vyöt, hatut ja huivit. Kuinka monta erilaista asukokonaisuutta saat yhdisteltyä vaatteistasi? Käytä mielikuvitustasi.

Piirrä suosikkiyhdistelmät vihkoon tai ota niistä kuvia ja tallenna ne. Voit hyödyntää kokoamaasi asupankkia silloin, kun et keksi, mitä pukisit päällesi.

2. Ihana yllätysviesti

Kirjoita viesti jollekulle perheenjäsenellesi. Voit kirjoittaa paperilapulle tervehdyksen. Voit myös kertoa viestissäsi, mistä erityisesti pidät lapun saajassa. Sujauta viesti perheenjäsenen takin taskuun, kassiin tai meikkipussiin. Piilota pari lappua johonkin, mistä niitä ei löydetä heti. Näin ilahdutat löytäjää vielä myöhemminkin.

Viestiehdotuksia:

  • Ihanaa työpäivää!
  • Olet minulle tärkeä!
  • Sinun kanssasi on kiva olla!

3. Aikakapseli

Kokoa aikakapseli. Se palauttaa sinut vuosienkin päästä tähän hetkeen!

Tarvitset kenkälaatikon tai vähintään puolen litran lasipurkin. Mieti, mitä olisi jännittävää löytää 10 vuoden päästä. Laita kapseliin asioita, jotka kuvaavat jotenkin nykyistä elämääsi. Kun olet valmis, sulje kansi. Kirjoita kanteen nimesi ja tämä vuosi. Kirjoita myös vuosi, jolloin aikakapselin saa avata. Laita kapseli talteen esimerkiksi varastoon tai vaatekaapin ylähyllylle.

Aikakapseliin voit laittaa

  • tietoa arjestasi (aamu- ja iltatoimistasi, koulupäivästäsi ja -luokastasi, harrastuksistasi…)
  • listan kivoista tai inhottavista asioista
  • oman huoneesi piirroksen
  • lempikarkkisi käärepaperin
  • mainoksen
  • sanomalehden
  • tarroja
  • valokuvia
  • tarpeettomaksi jääneen lelun tai tavaran.

4. Maailma laatikossa

Tykkäätkö leikkiä pikkueläimillä tai pikkuautoilla? Rakenna pienikokoisille lempileluillesi oma minimaailma muovi- tai pahvilaatikkoon. Kerää tarvikkeita kotoa tai pihalta ja luo leluillesi oma elinympäristö.

Esimerkki 1: Työmaa

Tee laatikkoon pieniä kasoja, joita kaivurit ja muut työkoneet voivat työnnellä ympäriinsä. Saat kasoja hiekasta, risuista, pikkukivistä, muroista tai kuivista makaroneista. Kysy vanhemmiltasi ehdotuksia!

Esimerkki 2: Eläinten maailma

Kerää luonnosta lehtiä, kiviä ja keppejä. Asettele ne laatikkoon niin, että eläimet voivat kiipeillä niiden päällä. Voit rakentaa eläimille pesän lehdistä ja tehdä vesipisteen matalaan astiaan.

5. Pikajuoksijan rata

Suunnittele rata, jossa on viisi eri osuutta. Yritä suoriutua radan osuuksista niin nopeasti kuin pystyt. Ota kellolla aikaa. Toista ratakierros kolme kertaa ja yritä joka kerralla olla entistä nopeampi!

Saitko parannettua suoritustasi vai olitko supernopea heti ensimmäisellä kerralla?

Ulkona:

  • Kävele hiekkalaatikon reunaa pitkin sen ympäri.
  • Laske liukumäestä.
  • Tee hiekkakakku.
  • Kapua kiipeilytelineen huipulle ja laskeudu alas.
  • Juokse kierros kahden puun ympäri.

Sisällä:

  • Nouse tuolille ja laskeudu takaisin lattialle.
  • Kävele matonreunaa pitkin maton päästä päähän.
  • Konttaa keittiönpöydän alta sen toiselle puolelle.
  • Kyykisty kolme kertaa ja hyppää niin korkealle kuin pystyt.
  • Tee kuperkeikka sängyllä.

PDF:t ja haastattelupyynnöt: Hannele Tavi hannele.tavi@otava.fi puh. 044 531 2225

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Tervetuloa Otavan ja Liken Jännäri-iltaan 24.4.!28.3.2024 11:14:09 EET | Tiedote

Vuoden jännittävimmässä kirjallisessa illassa Baba Lybeckin haastateltavina ovat kansainväliset jännäritähdet Jens Lapidus ja Chris Carter. Kotimaisista huippudekkaristeista mukana ovat Elina Backman, Tuomas Niskakangas, Jari Salonen ja Saila-Mari Kohtala. Otavalla järjestettävään iltaan on vapaa pääsy, tilaa on rajoitetusti. Varmista paikkasi kevään kovimpaan rikoskirjallisuuden tapahtumaan ilmoittautumalla tästä linkistä: https://forms.gle/UEjmtizJogu4Vt1T6.

Suomeen saapuvan Andrei Kurkovin Kuolleen miehen kaveri on tragikoominen tarina nuoren miehen elämäntuskasta neuvostoajan jälkeisessä Kiovassa27.3.2024 12:45:00 EET | Tiedote

Toukokuussa Helsinki Litiin saapuva Andrei Kurkov on palkittu ja arvostettu ukrainalainen kirjailija ja toimittaja. Yli 40 kielelle käännettyjen, mustanpuhuvan huumorin sävyttämien romaaniensa lisäksi hänet tunnetaan kansainvälisen median aktiivisena Ukraina-kommentaattorina. Kuolleen miehen kaveri on Kurkovin kolmas suomennettu romaani.

Anna-Sofia Bernerin uutuuskirja vie lukijan syvälle Yhdysvaltoihin ja valottaa, mitä maassa oikeasti tapahtuu22.3.2024 12:26:00 EET | Tiedote

Anna-Sofia Bernerin Kymmenen haavaa Amerikan sydämessä vie lukijan amerikkalaisten olohuoneisiin ja baaritiskeille, mielenosoituksiin ja kirkkoihin, Keskilännen ruostevyöhykkeelle ja Louisianan suistomaalle. Teos koostuu kymmenestä eri teemoihin keskittyvästä luvusta, joista kukin valaisee amerikkalaista kipukohtaa. Käsitellyiksi tulevat niin uskonto, rasismi, väestökehitys kuin puolueetkin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye