Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutuuskirja mustista aukoista tarjoaa huiman sukelluksen avaruuden salaperäisimpään ilmiöön

Jaa
Palkitun tietokirjailijan Markus Hotakaisen uutuusteos Mustat aukot on yleistajuinen johdatus mustien aukkojen ihmeelliseen maailmaan.

Mustat aukot selittävät monia maailmankaikkeuden ilmiöitä. Niitä tuntuu olevan kaikkialla ja ne tuntuvat liittyvän kaikkeen, niin tähtien, galaksien kuin koko maailmankaikkeuden kehitykseen. 

Sadassa vuodessa mustista aukoista on saatu selville paljon, mutta osa arvoituksista on edelleen vailla ratkaisua.  

Albert Einstein inhosi mustia aukkoja. Einsteinin suhteellisuusteoria ennusti mustat aukot, mutta itse hän ei niihin uskonut. Eikä kymmeniin vuosiin juuri kukaan muukaan. Vasta 1960-luvulla koitti mustien aukkojen ”kultakausi”, nyt niistä otetaan kuvia ja ne on todettu Nobel-palkintojen arvoisiksi.

Mustat aukot on yli 30 tietokirjaa kirjoittaneen Markus Hotakaisen helposti haltuun otettava, yleistajuisesti ja vetävästi kirjoitettu teos avaruuden salaperäisimmästä ilmiöstä. 

Markus Hotakainen on tietokirjailija ja tiedetoimittaja. Hänelle on myönnetty Valtion tiedonjulkistamispalkinto sekä lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllö. 

Mustat aukot ilmestyy painettuna kirjana, sähkökirjana sekä Krista Putkonen-Örnin lukemana äänikirjana.  

Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa ilmestyessään 18.2.2021 

Tekijän haastattelupyynnöt ja kirjan pdf-vedokset: adele.couavoux@otava.fi  

Painetut ja sähköiset arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan uudet lukulähettiläät vievät lukuiloa eteenpäin10.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Otava aloittaa huhtikuussa uuden, lukemista ja kirjallisuutta edistävän hankkeen kun kaksi lukulähettilästä ryhtyy viemään lukemisen iloa eteenpäin. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujana aloittaa kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja kauno- ja tietokirjallisuuden lukulähettiläänä kirja-alan vaikuttaja sekä Kirsin Book Club -kirjablogin, lukupiirien ja -podcastin perustaja Kirsi Ranin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye