Uutuuskirja tarjoaa pyörämatkailijoille houkuttelevia reittivaihtoehtoja eri puolilla Eurooppaa

Seikkailunhaluiset pyöräilijät suuntaavat usein Itä-Euroopan palkitseville reiteille tai alppiteiden rinteille, kun taas nautiskelijat suuntaavat sähköpyöränsä jokilaaksojen kylästä toiseen johtaville tasaisille väylille. Pyörän selästä käsin on hyvä tutustua uusiin kohteisiin. Matka etenee sopivaa vauhtia ja nähtävää riittää, lisäksi pyöräily on ekologinen matkailumuoto.
Tapio Karttakeskuksen syyskuussa julkaisemassa kirjassa esitellään 35 kaunista reittiä eri puolilta Eurooppaa. Monet reiteistä pujottelevat Alppien henkeäsalpaavissa maisemissa, mutta joukossa on paljon myös Euroopan suurten jokien laaksoissa mutkittelevia, mukavasti alamäkeen viettäviä reittejä tai saarten pikkukylien kautta kierteleviä teitä.
Pyörämatkailu kehittyy nopeasti sekä Euroopassa että Suomessa. Yhä useammasta kohteesta saa vuokrattua pyörän - myös sähköpyörän - tai varattua jopa pakettimatkan, jossa matkaa taitetaan pyöräillen omaan tahtiin.
Kirjan reittien pituudet vaihtelevat reilusta sadasta noin tuhannen kilometrin mittaisiin taipaleisiin. Jokaisesta reitistä on selostus, kuvat, yleiskartta sekä reittiprofiili ja suositus ajoajasta. Reiteistä saa hyviä ideoita oman matkan suunnitteluun ja rohkeutta lähteä vaikkapa ensimmäiselle pidemmälle pyöräretkelle ulkomaille. Kannattaa lähteä kokeilemaan.
Christina Kotisaaren saksasta suomentama teos on müncheniläisen Thorsten Brönnerin kirjoittama. Brönner on intohimoinen pyöräilijä, joka on lapsesta saakka tutustunut Eurooppaan ja muihin maanosiin pitkillä pyöräretkillä. Hän on osallistunut myös moniin kilpailuihin ja pyöräilytapahtumiin. Vuodesta 2005 Brönner on toiminut freelance-kirjailijana ja valokuvaajana ja kirjoittanut yli 20 teosta sekä satoja artikkeleita.
Pyydä arvostelukappaletta ja kysy lisää!
Tuotetiedot
Pyörämatkalla Euroopassa – 35 kaunista reittiä Norjasta Kreetalle
- pehmeäkantinen, 208 s. 17 x 23,5 cm
- ISBN 978-952-266-763-2
- suositushinta 34 €
Kansikuvan voi ladata Karttakeskuksen kuvapankista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino Wuolijokikustannuspäällikkö
Tietoa Tapio Karttakeskuksen kustanteista ja arvostelukappaleet
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tapio-konserniin kuuluva Karttakeskus on Suomen johtava karttakustantaja. Valikoimamme kattaa niin retkeilyn, matkailun, autoilun kuin veneilynkin. Karttojen lisäksi kustannamme luontoon, ulkoiluun, retkeilyyn ja matkailuun liittyvää kirjallisuutta sekä tarjoamme paikkatietopalveluja. Tapio-konsernin merkittävät brändit ovat Tapio, Karttakeskus ja Metsälehti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapio Karttakeskus
Kotimaan luontomatkailutarjonnassa yllättäviä helmiä ja upeita majoituselämyksiä2.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi elämysseikkailujen retkeilyopas kokoaa monipuolisen valikoiman elämyksellisiä matkailukohteita. Joukossa on aktiviteettikohteita, rentoutujan paikkoja sekä glamping eli glamour camping -majoituskohteita.
Suosiotaan kasvattava avovesiuinti saa oman retkeilyoppaan17.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Avovesiuinti on ainutlaatuinen tapa liikkua luonnossa, retkeillä ja vaeltaa. Uusi opaskirja Uintiretkellä avovesissä tarjoaa virkistystä, vesimaisemia ja vapauden tunnetta.
Uusi retkeilyopas madaltaa kynnystä retkeilyharrastuksen aloittamiseen20.3.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Päiväretkien suosio on suuri, mutta retkellä ulkona yöpyminen tuntuu usein vaikealta. Uutuuskirja Retkeilijän ABC opastaa alkuun harrastuksessa, varusteiden valinnassa ja retken suunnittelussa.
Uudet veneilykartat kattavat rannikon Suomenlahdelta Selkämerelle10.2.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Tapio Karttakeskuksen veneilykartat kattavat nyt koko rannikon Virolahdelta Poriin. Uudistetuilla kartoilla kuvataan merenkulkutietojen ohella tarkasti myös maasto. Kartat soveltuvat mainiosti Suomen saaristoon tutustuvan veneilijän tai melojan matkakumppaniksi. Taitettuna pienikokoista ja vedenkestävää karttaa on helppo käsitellä ja säilyttää veneessä.
Helsingin Kirjamessuilla esiintyy ennätysmäärä Tapion ja Karttakeskuksen kirjailijoita25.10.2022 07:23:00 EEST | Tiedote
Kansallispuistot, kaupunkimetsät ja Metsämieli-menetelmä ovat keskustelunaiheita Helsingin Kirjamessuilla 27.–30. lokakuuta. Luontopäiväkirjan tekemisestä tulee kertomaan Finlandia-palkittu Anni Kytömäki, jonka voit tavata esityksen jälkeen osastollamme 6g60.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme