Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutuuskirjasta apua oman sukututkimuksen aloittamiseen

Jaa
Sukututkimus on nyt suosittua, ja oma historia kiinnostaa kaiken ikäisiä. Palkitun toimittajan Eija Mansikkamäen uutuuskirja Sukuni tarina on avuksi kaikille, joita oman suvun eri vaiheet kiinnostavat.

Kuka olen, mistä tulen? Sukututkimus on nyt suosittua, ja oma historia kiinnostaa kaiken ikäisiä. 

Kimmokkeena omaan sukuun sukeltamiselle voi olla vaikkapa omien vanhempien ikääntyminen, lapsen yllättävä kysymys, siivouksessa löytynyt vanha valokuva tai suvun kokoontuminen syntymäpäiville tai hautajaisiin. Sitä alkaa miettiä, keitä nämä ihmiset ovat ja mikä on heidän tarinansa. 

Sukuaan tutkivalle kertyy helposti valtava määrä tiedon murusia. Eija Mansikkamäen Sukuni tarina auttaa niin aloittelijaa kuin konkaria jäsentämään tietoja ja laittamaan ne talteen. Kirjassa on runsaasti täyttötilaa suulliselle muisti- ja perinteiselle historiatiedolle sekä oma lukunsa niille, joita kiinnostaa sujahtaminen geneettisen sukututkimuksen maailmaan. Vinkkien avulla aloittelijakin pääsee helposti vauhtiin varsinaisessa sukututkimuksessa. 

Eija Mansikkamäki (s. 1970) on palkittu talous- ja politiikan toimittaja, jonka esikoisteos Kun minua ei enää ole - Tärkeät tietoni kaiken varalta (Otava 2019) nousi Suomen myydyimpien tietokirjojen joukkoon. 

Kirja on arvostelu- ja käsittelyvapaa ilmestyessään 17.12.  

 

Pdf-vedokset, arvostelukappaleet ja tekijän haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan uudet lukulähettiläät vievät lukuiloa eteenpäin10.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Otava aloittaa huhtikuussa uuden, lukemista ja kirjallisuutta edistävän hankkeen kun kaksi lukulähettilästä ryhtyy viemään lukemisen iloa eteenpäin. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujana aloittaa kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja kauno- ja tietokirjallisuuden lukulähettiläänä kirja-alan vaikuttaja sekä Kirsin Book Club -kirjablogin, lukupiirien ja -podcastin perustaja Kirsi Ranin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye