Kustannusosakeyhtiö OtavaKustannusosakeyhtiö Otava

Uutuuslastenkirjat vievät avaruuteen

Jaa
Heinäkuussa tulee täyteen 60 vuotta ensimmäisestä kuukävelystä. Apollo 11 -aluksen jäljillä myös lastenkirjat halkaisevat ilmakehän ja hakeutuvat uusiin sfääreihin.

Mauri Kunnas: Pieni avaruuskirja (yli 3-vuotiaille)

Mikä on linnunrata? Voiko mustaan aukkoon tipahtaa? Minkä niminen on suurin planeetta? Mauri Kunnaksen hauskojen kuvien avulla aurinkokuntamme ihmeet – planeetat, Kuu, asteroidit, vuoden- ja vuorokaudenajat – paljastuvat pienimmille tiedonjanoisille.

"Jos sinä haluat tutkia avaruutta, sinun tarvitsee vain kohottaa katseesi taivaalle. Pimeään aikaan ja mahdollisimman valottomassa paikassa taivaan erilaiset tähtikuviot, esimerkiksi Otava, erottuvat selvästi." – Pieni avaruuskirja

Chris Wormell ja Raman Prinja: Avaruus (Nemo, yli 8-vuotiaille) 

Huikea matka läpi avaruuden aina maailmankaikkeuden alkuun asti. Taidokkaasti kuvitettu teos esittelee uusinta tieteellistä tietoa planeetoista, tähdistä, galakseista ja koko universumistamme ymmärrettävästi ja mukaansa tempaavasti.

Tiesitkö esimerkiksi, että Uranus kiertää Aurinkoa oudossa sivuttaisasennossa? Avaruus kertoo, että jos seisoisit Uranuksen pohjoisnavalla, näkisit Auringon taivaalla yhtä soittoa 42 Maan vuotta. Tämän käsittämättömän pitkän kesän jälkeen Aurinko viimein laskisi ja alkaisi 42 Maan vuoden mittainen pimeä talvi. 

"Vain sata kilometriä maanpinnan yläpuolelta alkaa äänetön ja tyhjä avaruus, joka ulottuu kauemmaksi kuin osaamme edes kuvitella. Se on aina kiehtonut ihmisiä, mutta olemme päässeet vasta alkuun sen monien arvoitusten ratkaisemisessa." – Avaruus

Teoksen on suomentanut professori ja fyysikko Jukka Maalampi. Hän on toiminut Jyväskylän yliopiston fysiikan professorina vuodesta 2001. Fyysikkona hän on erikoistunut hiukkasfysiikkaan.

Arvostelukappaleet: Hannele Tavi hannele.tavi@otava.fi puh. 044 531 2225

Haastattelupyynnöt: Hannele Tavi hannele.tavi@otava.fi puh. 044 531 2225

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Tervetuloa Otavan ja Liken Jännäri-iltaan 24.4.!28.3.2024 11:14:09 EET | Tiedote

Vuoden jännittävimmässä kirjallisessa illassa Baba Lybeckin haastateltavina ovat kansainväliset jännäritähdet Jens Lapidus ja Chris Carter. Kotimaisista huippudekkaristeista mukana ovat Elina Backman, Tuomas Niskakangas, Jari Salonen ja Saila-Mari Kohtala. Otavalla järjestettävään iltaan on vapaa pääsy, tilaa on rajoitetusti. Varmista paikkasi kevään kovimpaan rikoskirjallisuuden tapahtumaan ilmoittautumalla tästä linkistä: https://forms.gle/UEjmtizJogu4Vt1T6.

Suomeen saapuvan Andrei Kurkovin Kuolleen miehen kaveri on tragikoominen tarina nuoren miehen elämäntuskasta neuvostoajan jälkeisessä Kiovassa27.3.2024 12:45:00 EET | Tiedote

Toukokuussa Helsinki Litiin saapuva Andrei Kurkov on palkittu ja arvostettu ukrainalainen kirjailija ja toimittaja. Yli 40 kielelle käännettyjen, mustanpuhuvan huumorin sävyttämien romaaniensa lisäksi hänet tunnetaan kansainvälisen median aktiivisena Ukraina-kommentaattorina. Kuolleen miehen kaveri on Kurkovin kolmas suomennettu romaani.

Anna-Sofia Bernerin uutuuskirja vie lukijan syvälle Yhdysvaltoihin ja valottaa, mitä maassa oikeasti tapahtuu22.3.2024 12:26:00 EET | Tiedote

Anna-Sofia Bernerin Kymmenen haavaa Amerikan sydämessä vie lukijan amerikkalaisten olohuoneisiin ja baaritiskeille, mielenosoituksiin ja kirkkoihin, Keskilännen ruostevyöhykkeelle ja Louisianan suistomaalle. Teos koostuu kymmenestä eri teemoihin keskittyvästä luvusta, joista kukin valaisee amerikkalaista kipukohtaa. Käsitellyiksi tulevat niin uskonto, rasismi, väestökehitys kuin puolueetkin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye