Suomen Vuokranantajat ry

Vaasa ja Kokkola nousussa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – Seinäjoen sijoitus laski

Jaa
Vaasa ja Kokkola paransivat sijoitustaan Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa, jossa arvioidaan kaupunkien houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta pidemmällä aikavälillä. Seinäjoen sijoitus puolestaan laski, ja kaupunki pärjäsi vertailussa heikoiten kaikista pohjalaismaakuuntien keskuskaupungeista. Viimeisen vuoden aikana vuokrat ovat nousseet nopeimmin Kokkolassa.

Vuoden 2022 kaupunkirankingissa ensimmäiseksi sijoittui Tampere, toiseksi Turku ja kolmanneksi Vantaa. Kolmen kärki säilyi viime vuodesta muuttumattomana. Pohjalaismaakuntien keskuskaupungeista parhaitensijoittui Vaasa, joka ylsi 27 kaupungin joukosta sijalle 19. Viime vuodesta Vaasa nosti paikkaansa kuudella sijalla. Kokkola oli vertailun 24. parantaen asemaansa kahdella sijalla. Seinäjoki oli vertailun toiseksi viimeinen sijalla 26. Laskua edelliseen vuoteen oli kaksi sijaa. 

”Kaikissa kolmessa kaupungissa PTT:n ennustama vuokratuotto jää matalaksi varsinkin kaksioissa ja sitä suuremmissa asunnoissa verrattuna muihin vastaavan kokoisiin kaupunkeihin. Asuntojen korkeahkot hinnat suhteessa huokeisiin vuokriin tarkoittavat pienempää vuokratuottoa. Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat myös laskeneet kaikissa kaupungeissa vuodesta 2015”, kertoo Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen. 

Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat laskeneet vuosina 2015–2021 Vaasassa 3,4 prosenttia, Seinäjoella 17,7 prosenttia ja Kokkolassa 15,4 prosenttia. Vuodesta 2015 ainoastaan kokkolalaisten kerrostaloyksiöiden hinnat ovat nousseet 1,1 prosenttia. Rokkasen mukaan Kokkolassa ja Vaasassa hintojen muutosta selittää heikko väestökasvu. Seinäjoella kaupunki on kasvanut nopeasti, mutta voimakas uudisrakentaminen on heijastunut vanhojen asuntojen hintoihin.

Vuokrat nousseet vuodessa eniten Kokkolassa 

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrien vuosimuutos oli Kokkolassa 0,9 prosenttia, Seinäjoella 0,6 prosenttia ja Vaasassa 0,5 prosenttia. Vuoden 2021 ensimmäiseltä neljännekseltä kuluvan vuoden ensimmäiselle neljännekselle vuokrat nousivat kolmioissa ja sitä suuremmissa asunnoissa eniten sekä Seinäjoella (+0,7 %) että Vaasassa (+0,9 %). Kokkolassa yksiöiden vuokrat nousivat eniten vuodentakaisesta (+1,1 %), mutta myös kolmioiden ja sitä suurempien vuokra-asuntojen vuokrat olivat kasvussa (+0,9 %) Seinäjoen ja Vaasan tavoin.

Vuokraovi.com-sivuston mukaan tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vuokra-asuntojen keskimääräiset markkinointiajat olivat Kokkolassa lyhyimmät kolmioissa (12 vuorokautta) ja pisimmät yksiöissä (14 vuorokautta). Seinäjoella yksiöihin etsittiin uutta vuokralaista keskimäärin 12 vuorokautta, kaksioihin 13 ja kolmioihin 14 vuorokautta.Vuokra-asuntojen markkinointiaikojen mediaanit ovat yleisesti laskeneet Seinäjoella viimeisen kolmen vuoden aikana.

Vaasassa vuokra-asuntojen markkinointiajat olivat lyhyimmät yksiöissä (15 vuorokautta) ja pisimmät kolmioissa (28 vuorokautta). Yksiöiden markkinointiajat ovat selvästi lyhyimmät heinä-syyskuussa, jolloin uudet opiskelijat ovat etsimässä itselleen asuntoa.

Vuokraovi.comin valtakunnallisesta Markkinapulssi-kyselystä käy ilmi, että jopa puolet vuokra-asunnon etsijöistä kokee sopivan asunnon löytämisen hankalaksi, vaikka tarjontaa on monessa kaupungissa ennätyksellisen paljon.

”Erityisen haastavaksi koettiin isompien perheasuntojen löytäminen, joiden osuus tarjonnasta on alhaisempi”, kertoo Vuokraovi.com liiketoimintapäällikkö Henrik Laakkonen.

Kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin ennusteisiin asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin. Vertailussa on mukana yhteensä 27 kaupunkia, joille PTT on laskenut huoneistotyypeittäin ennusteet vuosien 2022–2025 keskimääräiselle vuosittaiselle arvonnousulle ja vuokratuotolle ennen veroja.

Laajemmat kaupunkikohtaiset aineistot PTT:n tuottotutkimuksesta ja Suomen Vuokranantajien Vuokramarkkinakatsauksesta ovat saatavilla ekonomisti Sakari Rokkaselta. Tutustu Vuokramarkkinakatsauksen koosteeseen tästä linkistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 27 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Tuore katsaus paljastaa: vuokramarkkinoilla koronan jälkeen kaksi isoa muutosta5.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä on ennätystasolla, mutta samaan aikaan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosi 2023 jatkoi koronapandemian jälkeistä kehitystä – vuokrien nousu vauhdittui ja vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentyivät. Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei kosketa koko maata.

Yksityisten asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyneet lievään nousuun, uudisasuntoja ostanut verrattain harva19.2.2024 08:15:00 EET | Tiedote

Yksityisten asuntosijoittajien kaksi viime vuotta laskeneet ostoaikeet ovat kääntyneet lievään nousuun, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Ylivoimainen enemmistö yksityisistä vuokranantajista on ostanut vanhoja asuntoja uudiskohteiden sijasta, myös viime vuosina. Valtaosa ei ole korottanut vuokria lainkaan viime vuonna. Kyselyyn vastasi yli 2000 yksityistä vuokranantajaa.

Yksityiset asuntosijoittajat ovat maltillisesti velkaantuneita, haasteet löytää vuokralainen kasvaneet26.1.2024 00:05:00 EET | Tiedote

Valtaosa yksityisistä vuokranantajista on maltillisesti velkaantuneita, sillä jopa 60 prosentilla velkaa ei ole lainkaan tai sitä on alle 50 prosenttia suhteessa sijoitusasunnon arvoon. 93 prosenttia ilmoittaa tavoittelevansa joko pientä tai maltillista riskin ja tuoton suhdetta, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Kyselyyn vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye