Vaasan kaupunki - Vasa stad

Vaasalaiset nuoret luovat musiikin ja kuvataiteen liiton

Jaa
Vaasassa kuullaan helmikuussa nuorten muusikoiden ja kuvataiteilijoiden esittämä poikkitaiteellinen teos. Vaasan kaupungin taiteen perusopetus eli Kuula-opisto ja Taikon osallistuvat valtakunnalliseen hankkeeseen, jossa musiikki ja kuvataide yhdistetään vaikuttavaksi kokonaisuudeksi.

Pictures 2020 -konsertti pidetään 1.2. klo 19 Vaasan kaupungintalolla, ja sinne on vapaa pääsy. Konserttiohjelman ytimessä on säveltäjä Modest Musorgskin mestariteos Näyttelykuvat, joka on sarja lyhyitä, taidemaalari Viktor Hartmanin maalauksiin pohjautuvia sävellyksiä.

- Hanketta varten on sävelletty myös uutta musiikkia samassa hengessä: kuuden paikallisen kuvataiteilijan tauluihin on tilattu uudet sävellykset, kertoo Kuula-opiston pianonsoitonopettaja Anton Ylikallio.

Hankkeessa ovat mukana kuvataiteilijat Tuija Arina-Sundelin, Seppo Kari, Ossi Lehto, Lars Höglund sekä Sirpa Seppelin. Heidän tuotannostaan on valikoitu yöaiheisten taulujen kokonaisuus.

Kuvataideoppilaat Vaasasta, Kauniaisista ja Espoosta ovat vuorostaan laatineet musiikin innoittamina omat taulunsa.

- Kaikki teokset ovat nähtävissä musiikin soidessa, Ylikallio kertoo.

60 hengen nuoriso-orkesteri

Konsertin musiikista vastaa kapellimestari Hannu Norjasen johdolla musiikkiopistojen oppilaista koottu 60 hengen sinfoniaorkesteri.

- Vaasasta Kuula-opistolla ja Taikonilla on merkittävä edustus hankkeessa. Mukana on musiikki- ja kuvataideoppilaita myös muualta Pohjanmaalta sekä pääkaupunkiseudulta, Ylikallio kertoo.

Konsertti esitetään Vaasan lisäksi myös Kauniaisissa (27.1), Kokkolassa (2.2) ja Pietarsaaressa (8.5).

Yhteyshenkilöt

pianonsoitonopettaja Anton Ylikallio, puh. 040 5353 947, anton.ylikallio@edu.vaasa.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ett träd för alla Vasabor – kom med i planteringstalkot!18.4.2024 13:17:37 EEST | Tiedote

Det kommer att planteras 70 000 nya träd i Vasa under de kommande åren. Målet för projektet Ett träd för alla Vasabor är att jämna ut koldioxidutsläppen från byggprojekt och kompensera för att det avlägsnas träd, stödja Vasas mål om klimatneutralitet samt att fira att stadens befolkning ökar och når upp till ett nytt tiotusental. Även invånare, sammanslutningar och företag bjuds in att delta i ett planteringstalko.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye