Veikkaus Oy

Vaasalaisnainen raaputti arvasta puoli miljoonaa euroa – voittorahoilla oma asunto

Jaa
Vaasalaisnainen osti huhtikuussa sattumalta kaupunkireissullaan erilaisen arvan kuin mitä hänellä on tapana muuten toisinaan ostaa. Raaputus paljasti 10 euron Onnensanat-arvasta 500 000 euron päävoiton.
Voittajakahvitarjoiluja Veikkauksella.
Voittajakahvitarjoiluja Veikkauksella.

Voitokkaan arvan raaputtanut nainen kertoo ostavansa arpoja satunnaisesti, ehkä kerran kuussa.

– En yleensä osta 10 euron arpoja. Useimmiten ostan esimerkiksi Luonto-arvan, hän kertoo Veikkauksen voittajakahveilla.

Tällä kertaa hän kuitenkin päätyi ostamaan kalliimman Onnensanat-arvan, mutta ei osaa kertoa tarkemmin miksi.

– Ei siinä ollut mitään erityistä tunnetta tulevasta voitosta tai vastaavaa. Ehkä ajattelin, että Onnensanoissa on paljon raaputettavaa ja siinä menee kauemmin aikaa, voittaja miettii.

Nainen kertoo raaputtaneensa arpaa kotisohvallaan, kun arvasta alkoi paljastua sanoja.

– Kädet alkoivat täristä ja piti mennä oikein keittiönpöydän ääreen raaputtamaan arpa loppuun, hän kertaa.

– Tarkistin kyllä aika monta kertaa, onko voitto todellakin totta ja että kaikki tarvittavat kuviot löytyvät arvasta. Aika nopeasti sitten soitin jo Veikkauksen asiakaspalveluun. Sieltä sanottiin, että onneksi olkoon, nyt on niin iso voitto, että saat tulla lunastamaan sen Veikkauksen pääkonttorilta.

Sen jälkeen voittaja kävi normaalisti töissä, mutta uni ei tullut silmään öisin. Arvokkaan arvan hän kiinnitti magneetilla jääkaapin oveen odottamaan voitonlunastusreissua Helsinkiin.

– Ajattelin, että jos meillä käy jotain vieraita, niin ei siihen kiinnitä huomiota. Ja ajattelin, että jos sen huomaa, niin siihen kiinnittää vähemmän huomiota jääkaapin ovessa kuin johonkin laatikkoon piilotettuna.

Sen sijaan matka junalla Vaasasta Helsinkiin oli hänen mukaansa jännittävämpi.

– Pidin laukkua sylissäni ja vilkuilin jatkuvasti, että onhan arpa yhä tallessa, hän kertoo.

Voitolla oma asunto

Voittaja saa toteutettua voitollaan pitkäaikaisen haaveensa eli asunnon oston. Hän kertoo selailleensa jo myynnissä olevia asuntoja netistä.

– Etuovea selatessa on voinut nyt laittaa asunnot listautumaan kalleimmasta alkaen, voittaja iloitsee.

Voittorahaa jää asunnon jälkeen muuhunkin, joten ajatuksena on muun muassa matkustella.

– Ehdotin miehelleni myös uuden auton ostoa, mutta hän sanoi, että emme me tarvitse, vanha on ihan hyvä.

Onnensanat on yksi Veikkauksen suosituimmista arvoista. Onnensanat-arpoja on myynnissä sekä 5 euron että 10 euron hintaisina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15


www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Voittajakahvitarjoiluja Veikkauksella.
Voittajakahvitarjoiluja Veikkauksella.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus Oy
Veikkaus Oy
Aku Korhosen tie 2
00440 Helsinki

https://www.veikkaus.fi/yritys

Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.

Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.

Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.

Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.

VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme