Wolfcom

Vaasan jakaa tehokkaat vinkit leipähävikin torjuntaan kotona

Jaa

Suomalaiset kotitaloudet heittävät vuosittain noin 500 miljoonan euron arvosta ruokaa roskiin. Leipä on yksi yleisimpiä roskiin päätyviä ruokia niin kaupassa kuin kotonakin. Kiristyvän taloustilanteen ja ilmastonmuutoksen keskellä ruokahävikin torjunta on entistäkin tärkeämpää. Kuluttajia herättelevän, 12.–18.9. järjestettävän Hävikkiviikon kunniaksi leipomoyhtiö Vaasan jakaa parhaat vinkit leipähävikin välttämiseen, sillä yksikään leipäpala ei kuulu roskiin.

Ruokahävikin vähentäminen on tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja ruuantuotannon kestävyyden vaalimisessa. Kun leipä päätyy roskiin, kaikki viljan kasvattamiseksi sekä leivän leipomiseksi ja kuljettamiseksi käytetyt raaka-aineet ja energia on kulutettu turhaan.
Ruokahävikin vähentäminen on tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja ruuantuotannon kestävyyden vaalimisessa. Kun leipä päätyy roskiin, kaikki viljan kasvattamiseksi sekä leivän leipomiseksi ja kuljettamiseksi käytetyt raaka-aineet ja energia on kulutettu turhaan.

Tiesitkö, että suomalaiset kotitaloudet heittävät vuosittain roskiin yli 100 miljoonaa kiloa ruokaa? Sen arvo on noin 500 miljoonaa euroa.* Jo kymmenettä kertaa järjestettävällä Hävikkiviikko-kampanjalla halutaan nostaa ruoan arvostusta ja auttaa vähentämään ruokahävikkiä. Suurin osa ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa, ja henkilöä kohden heitämme ruokaa pois keskimäärin 20–25 kiloa vuodessa. Leipä kuuluu useimmin roskiin päätyvien ruokien joukkoon.

“Ruokahävikin vähentäminen on tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja ruuantuotannon kestävyyden vaalimisessa. Kun leipä päätyy roskiin, kaikki viljan kasvattamiseksi sekä leivän leipomiseksi ja kuljettamiseksi käytetyt raaka-aineet ja energia on kulutettu turhaan. Kiihtyvä inflaatio ja heikentyvä ostovoima korostavat hävikin torjunnan roolia entisestään”, toteaa Vaasan Oy:n liiketoimintajohtaja Minna Cousins.

Vaasanin teettämien tutkimusten mukaan kuluttajat ovat kuitenkin systemaattisesti vähentäneet kotona syntyvää leipähävikkiä. Ensimmäisenä tutkimusvuonna 2017 useampi kuin joka neljäs vastaaja ilmoitti heittävänsä leipää roskiin viikoittain, kun toissa vuonna sitä teki enää 16 % vastaajista**.

Hävikkiä torjuttava jokaisella tasolla – leipomoissa, kaupassa ja kotona

Vaasan Oy:n leipomoissa syntyvä hävikki minimoidaan älykkään teknologian avulla, ja syntyvä leipomojäte käytetään tarkasti uudelleen. Leipäjätteestä valmistetaan muun muassa polttoainetta ja kuplia virvoitusjuomiin. Vaasan on aloittanut myös yhteistyön koko Suomen kattavan ResQ Clubin kanssa, jonka sovelluksella saa Vaasanin omista myymälöistä ostettua edullisesti leipää, joka uhkaa päätyä hävikkiin.

”Avasimme kesällä Vantaalle uuden palaleipälinjaston, jolla taikinahävikki minimoidaan uuden teknologian avulla. Jokapäiväisen leivän menekin vaihtelu on suurta ja vaikeasti ennustettavaa, joten hävikkiä on vaikea välttää kokonaan. Leipomoilla syntyvä biojäte kuljetetaan konsernimme omalle elintarvikejätteen kierrätyslaitokselle, missä siitä syntyy raaka-ainetta biopolttoaineelle, rehulle ja hiilihapolle juomateollisuuteen”, Minna Cousins kertoo.

Pakkausten osalta Vaasan on tuonut isojen perhepakkausten rinnalle useista suomalaisten suosikkileivistä myös pieniä pakkauksia, joiden avulla kuluttajien on helppo hillitä omaa hävikkiään. Leivät pakataan muovisiin pusseihin, joissa leipä säilyy tuoreena ja pehmeänä mahdollisimman pitkään.

”Muovinen leipäpussi on edelleen turvallisin ja tehokkain tuoreuden takaaja. Kestävää pussia voi käyttää monta kertaa uudelleen erilaisiin kodin tarpeisiin. Yksikin biojätteeseen heitetty pala ruisleipää aiheuttaa sen muovipakkauksen valmistusta suuremman ympäristökuorman. Muovin hyvät ominaisuudet omaavia uusia pakkausmateriaaleja on toki kehitteillä ja uskon, että näemme niitä pian käytössäkin”, Cousins summaa.

Viisi vinkkiä leipähävikin vähentämiseen kotona

  1. Suunnittele viikon ruokalista ja osta vain sen verran, kuin jaksat syödä. Valitse omaan tarpeeseesi sopivankokoinen leipäpussi.
  2. Säilytä oikein. Muovinen leipäpussi säilyttää leivän tuoreena pisimpään ja kestävää pussia voi sen jälkeen käyttää uudelleen, vaikka eväspussina. Lopuksi pussi kuuluu muovinkeräykseen.
  3. Pidennä leivän käyttöaikaa pakastamalla osa leivästä. Sulatus on helppoa huoneenlämmössä tai paahtimessa, jolloin saat pöytään aina lämmintä leipää.
  4. Käytä kuivahtanut leipä esimerkiksi krutonkeina tai piirakkapohjana, tai jauha se korppujauhoiksi. Kauraleipää voi lisätä sellaisenaan smoothien sekaan. Klassikkojälkkärit Pappilan hätävara, pullavanukas ja köyhät ritarit voi kaikki loihtia hieman kuivahtaneesta leivästä.
  5. Osta laputettuja ja alennettuja tuotteita kaupan poistohyllystä tai ResQ Clubin kautta ja käytä heti.

*Havikkiviikko.fi. Valtakunnallisen Hävikkiviikon järjestäjänä toimii Kuluttaja-lehti yhteistyössä Hävikkifoorumin ja Maa- ja metsätalousministeriön kanssa.

**IRO Research Oy, Vaasan Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimukset 10–11/2017, n=1000, 1–2/2019, n=1000 ja 3/2020, n=1000.

Vaasan Oy on suomalainen leipomoalan yritys, joka työllistää Suomessa noin 520 henkilöä. Yhtiön historia ulottuu aina vuoteen 1849, mikä tekee meistä Suomen vanhimman valtakunnallisen leipomoalan toimijan. Leivomme suomalaisten rakastamia leipiä neljässä leipomossa eri puolilla maata, rikkaan suomalaisen leipäkulttuurin edistämiseksi. Tunnetuimpia tuotemerkkejämme ovat Vaasan Ruispalat ja Vaasan Kauratyynyt. Suomen lisäksi leivomme myös Baltian maissa. Omistajamme Lantmännen Unibaken kautta olemme osa ruotsalaisten maanviljelijöiden omistamaa Lantmännen-monialakonsernia, joka on yksi Euroopan suurimpia toimijoita bioenergia-, kone-, maatalous- ja elintarviketoimialalla. vaasan.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anni Pyykkö, viestintäpäällikkö, Vaasan Oy
040 826 8254, anni.pyykko@vaasan.com

Sini Sorainen, Wolfcom Oy
040 039 7464, sini.sorainen@wolfcom.fi

Kuvat

Ruokahävikin vähentäminen on tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja ruuantuotannon kestävyyden vaalimisessa. Kun leipä päätyy roskiin, kaikki viljan kasvattamiseksi sekä leivän leipomiseksi ja kuljettamiseksi käytetyt raaka-aineet ja energia on kulutettu turhaan.
Ruokahävikin vähentäminen on tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja ruuantuotannon kestävyyden vaalimisessa. Kun leipä päätyy roskiin, kaikki viljan kasvattamiseksi sekä leivän leipomiseksi ja kuljettamiseksi käytetyt raaka-aineet ja energia on kulutettu turhaan.
Lataa
Leipähävikkiä voi torjua loihtimalla leivästä monenlaisia herkkuja. Perheen kasvissyöjillekin sopivan kreikkalaistyyppisen Härkis-piirakan pohjana on käytetty parasta ennen -päiväyksensä jo nähneitä Vaasan Ruispaloja.
Leipähävikkiä voi torjua loihtimalla leivästä monenlaisia herkkuja. Perheen kasvissyöjillekin sopivan kreikkalaistyyppisen Härkis-piirakan pohjana on käytetty parasta ennen -päiväyksensä jo nähneitä Vaasan Ruispaloja.
Lataa
Helpoin keino käyttää kuivahtamaan päässyttä leipää ovat herkulliset krutongit ja leipätikut. Ruispala-krutongit antavat tuorehernekeittoon makua ja rakennetta.
Helpoin keino käyttää kuivahtamaan päässyttä leipää ovat herkulliset krutongit ja leipätikut. Ruispala-krutongit antavat tuorehernekeittoon makua ja rakennetta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom
Wolfcom
Tehtaankatu 40 B
00150 Helsinki

+358400579653http://www.wolfcom.fi/

Viestintätoimisto Wolfcom Boutique PR- and Communications, Helsinki, Finland

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Helsingin viski kypsyy helsinkiläisessä tammessa6.10.2022 15:05:21 EEST | Tiedote

Suomen kansainvälisesti palkituin käsityötislaamo The Helsinki Distilling Company pilotoi viskin kypsytystä uusissa suomalaisissa tammitynnyreissä. Jalopuut on kaadettu Helsingistä ja lähialueelta ja myös niistä tehtyjen tynnyrien muoto poikkeaa perinteisestä. Koska viskiä ei ole aiemmin suomalaisissa tammitynnyreissä kypsytetty, seurataan pioneeriprojektin onnistumista myös akateemisesta näkökulmasta.

Hittiravintola JJ’S BBQ Helsinkiin Naughty BRGR:in avulla28.9.2022 15:43:12 EEST | Tiedote

Burgerimies Akseli Herlevi ja suomalaisen barbecue-ruoan ilmiöksi noussut Jari-Jukka Kallunki yhdistävät voimansa ja tuovat suuren suosion saavuttaneen JJ’S BBQ:n Helsinkiin. Yön yli hitaasti savustamalla valmistetusta lihavalikoimastaan ja Black Angus Brisket -burgeristaan tunnetun salolaisen barbecue-ravintolan suosikkiannokset tulevat tarjolle Sturenkadun Naughty LAB:iin. Torstaina 29.9. avautuva JJ’S BBQ @ Naughty BRGR toimii vähintään loppuvuoden ajan torstaista sunnuntaihin.

Manchester United -seuralegendat tavattavissa torstaina 22.9.20.9.2022 08:40:00 EEST | Tiedote

Maailman seuratuimman urheiluseuran Manchester Unitedin pelaajalegendoja saapuu tällä viikolla Helsinkiin. Medialla on mahdollisuus tavata heitä yksityisessä Helsinki Red Room -museossa torstaina 22. syyskuuta kl 18.00-19.00 järjestettävässä mediatilaisuudessa. United Legends - Finland All Stars -ottelu pelataan Bolt Arenalla perjantaina 23.9. kello 18.00 alkaen. Legendapelin esiottelussa kohtaavat suomalaista vaikuttajista ja viihdemaailman tähdistä koostuvat Aston Gilla ja FC FightBack.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme