Vaasan kaupunginteatteri

Vaasan kaupunginteatteri mukaan Taidetestaajat-hankkeeseen

Jaa
Vaasan kaupunginteatteri on valittu mukaan Taidetestaajat-hankkeeseen lukuvuodelle 2021-2022. Kahdeksasluokkalaiset pääsevät Vaasassa kokemaan ja arvioimaan syksyllä ensi-iltansa saavan Colorado Avenue –näytelmän.
Kahdeksasluokkalaiset arvioivat kokemaansa arviointisovelluksella. Kuva: Anni Martikainen/Folk
Kahdeksasluokkalaiset arvioivat kokemaansa arviointisovelluksella. Kuva: Anni Martikainen/Folk

Taidetestaajat-hankkeella on poikkeuksellisista ajoista huolimatta ennätysvuosi; kaikki Suomen yläkoulut ovat ilmoittautuneet mukaan lukuvuodelle 2021–2022 ja hanke on kerännyt ennätykselliset yli 68 000 osallistujaa. Taidetestaajat tarjoaa tulevana lukuvuonna kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille kaksi taidevierailua, jotka suuntautuvat koulujen lähialueille: omaan tai naapurimaakuntaan. Tulevan lukuvuoden vierailukohteiden valinnoissa painotettiin erityisesti nuorille sopivaa yleisötyökokonaisuutta sekä kiinnostavaa sisältöä. Vaasan kaupunginteatterissa kahdeksasluokkalaiset tutustuvat Taidetestaajat-hankkeessa syksyn uutuusnäytelmään Colorado Avenue.

- On hienoa, että pääsimme mukaan Taidetestaajiin myös tänä vuonna viime kauden näytösten peruunnuttua pandemian takia. Kahdeksasluokkalaiset ovat todella lämpimästi tervetulleita teatteriimme ja olemme iloisia voidessamme tarjota heille näytelmän, joka sijoittuu Pohjanmaalle ja kertoo uskalluksesta rakastaa ja rohkeudesta tarttua elämään kaksin käsin, iloitsee Vaasan kaupunginteatterin myyntipäällikkö Mari Omars.

Taidetestaajien kautta kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset pääsevät kokemaan korkealaatuista taidetta. Taidevierailun lisäksi koululaisille jaetaan taidekokemusta tukevia etko- ja jatkotehtäviä ja heiltä kerätään palautetta kokemastaan arviointisovelluken avulla.

- Nyt on ehkä tärkeämpää kuin koskaan, että nuoret saavat kokea korkeatasoista taidetta ja kulttuuria paikan päällä autenttisissa ympäristöissä. Pandemia vei meiltä tämän mahdollisuuden lähes kokonaan pois. Me voimme kaikki auttaa toisiamme löytämään uudelleen sen maagisen tunteen, joka syntyy, kun taide ja yleisö kohtaavat tässä ja nyt. Tässäkin Taidetestaajat-toiminnalla on tärkeä rooli, toteaa Svenska kulturfondenin toimitusjohtaja Sören Lillkung Taidetestaajien tiedotteessa.

Taidetestaajat on osa Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton toimintaa, ja sitä rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kristiina Vaalasmaa
Tiedottaja


Vaasan kaupunginteatteri
Pitkäkatu 53, 65100 Vaasa
Puh • 040 773 7587
kristiina.vaalasmaa@vaasa.fi
www.vaasankaupunginteatteri.fi

Kuvat

Kahdeksasluokkalaiset arvioivat kokemaansa arviointisovelluksella. Kuva: Anni Martikainen/Folk
Kahdeksasluokkalaiset arvioivat kokemaansa arviointisovelluksella. Kuva: Anni Martikainen/Folk
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunginteatteri
Vaasan kaupunginteatteri
Pitkäkatu 53
65100 Vaasa

0407737587http://www.vaasankaupunginteatteri.fi

Vaasan kaupunginteatteri on Vaasassa toimiva suomenkielinen ammattiteatteri.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunginteatteri

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye