Vaasan kaupunginteatteri

Vaasan kaupunginteatteri valmistelee uutta ohjelmaa

Jaa
Vaasan kaupunginteatterin perinteinen esitystoiminta on tauolla 17. maaliskuuta saakka. Teatteri työstää silti parhaillaan monipuolista ohjelmatarjontaa keväälle sekä toteuttaa yhteistyöprojekteja Wasa Teaterin kanssa.
Vaasan kaupunginteatterin johtaja Seppo Välinen kertoo, että podcastit jäävät osaksi teatterin ohjelmistotarjontaa tulevaisuudessakin. Kuva: Linus Lindholm
Vaasan kaupunginteatterin johtaja Seppo Välinen kertoo, että podcastit jäävät osaksi teatterin ohjelmistotarjontaa tulevaisuudessakin. Kuva: Linus Lindholm

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto jatkoi yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista kymmeneen henkilöön 1. maaliskuuta saakka. Rajoituspäätöksen vuoksi Vaasan kaupunginteatterin seuraava näytös nähdään tämänhetkisen suunnitelman mukaan17. maaliskuuta.

Esitystauosta huolimatta teatterilla työt jatkuvat; syksyn tuotantojen suunnittelu on jo kovassa vauhdissa ja harjoitukset käynnistyvät pian. Työn alla ovat lisäksi yhteistyöprojektit toisen Vaasan ammattiteatterin, Wasa Teaterin, kanssa sekä erikoisohjelmiston toteuttaminen. Vaasan kaupunginteatteri ja Wasa Teater toteuttavat kevään aikana yhteistyössä sisältöä ikäihmisten Alvar-kuvapuhelinpalveluun sekä järjestävät äitienpäiväkonsertit 7.-8. toukokuuta. Kaupunginteatterissa työstetään myös parhaillaan Lämpiökeskusteluja-podcast-sarjaa, jonka ensimmäiset osat julkaistaan naistenpäivänä 8. maaliskuuta. Sitä ennen rakkausvalmentajat Armi & Teemu vastailevat parisuhdekysymyksiin Ystävänpäiväspesiaalissa 14. helmikuuta. Lasten ikisuosikki Herra Hakkarainen pitää satuhetkiä kaupunginkirjastolla loppukeväästä. Teatteri käyttää ajan hyödyksi myös toiminnan kehittämiseen ja uuden oppimiseen mm. kouluttamalla henkilökuntaa.

- Korona-aika on antanut mahdollisuuden laajentaa ajatteluamme ja uskon, että podcastit jäävät osaksi ohjelmistotarjontaamme tulevaisuudessakin. Podcastien avulla voimme avata tarkemmin esityksiä tai pohtia muuten kulttuurin ja taiteen olemassaoloa osana yhteiskuntaa, kertoo Vaasan kaupunginteatterin johtaja Seppo Välinen.

Seuraavat näytökset maaliskuussa

Ulla Tapanisen oli määrä esiintyä kaupunginteatterilla 19. helmikuuta vierailuesityksellään Lava-ammuntaa VI, mutta esitys on aluehallintoviraston rajoituspäätöksen vuoksi peruttu. Mikäli rajoitukset lieventyvät hiihtoloman jälkeen, nähdään seuraava Rakkaus?! IIK! KÄÄK! YÄK! –lastenesityksen näytös 17. maaliskuuta. Kysytty musikaali The Sound of Music palaa näyttämölle 18. maaliskuuta. Suomen hevonen sekä Kissani Jugoslavia palaavat ohjelmistoon 25. maaliskuuta.

Teatterinjohtaja Välinen toivoo hartaasti, että esitystoiminta saataisiin käyntiin vielä tänä keväänä.

- Teatteri on kohtaamisen taidetta ja teatterissamme toivotaan, että yleisö voisi tulla teatteriin ja teatteri voisi tuoda väriä tähän harmaaseen kevääseen, kiteyttää Välinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kristiina Vaalasmaa
Tiedottaja


Vaasan kaupunginteatteri
Pitkäkatu 53, 65100 Vaasa
Puh • 040 773 7587
kristiina.vaalasmaa@vaasa.fi
www.vaasankaupunginteatteri.fi

Kuvat

Vaasan kaupunginteatterin johtaja Seppo Välinen kertoo, että podcastit jäävät osaksi teatterin ohjelmistotarjontaa tulevaisuudessakin. Kuva: Linus Lindholm
Vaasan kaupunginteatterin johtaja Seppo Välinen kertoo, että podcastit jäävät osaksi teatterin ohjelmistotarjontaa tulevaisuudessakin. Kuva: Linus Lindholm
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunginteatteri
Vaasan kaupunginteatteri
Pitkäkatu 53
65100 Vaasa

0407737587http://www.vaasankaupunginteatteri.fi

Vaasan kaupunginteatteri on Vaasassa toimiva suomenkielinen ammattiteatteri.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunginteatteri

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye