Vaasan kaupunki - Vasa stad

Vaasan kaupunki onnittelee vuonna 2020 menestyneitä urheilijoita

Jaa

Vaasan kaupunki onnittelee vuonna 2020 valtakunnallisella tasolla menestyneitä urheilijoitaan. Heitä on yhteensä 116.

Tiedotteen liitteessä ovat kaikkien menestyneiden urheilijoiden nimet. Listassa ovat mukana seurojen ilmoittamat vaasalaiset ja vaasalaisia urheiluseuroja edustavat juniorisarjojen, yleisten sarjojen ja vammaisurheilijoiden SM-mitalistit.

Aiempina vuosina Vaasan kaupunki on järjestänyt menestyneille paikallisille urheilijoille palkitsemistilaisuuden. Koronatilanteen ja –rajoitusten vuoksi tilaisuutta ei tänä vuonna kuitenkaan voida järjestää.

- Onnittelemme lämpimästi kaikkia vaasalaisia urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet valtakunnallista menestystä viime vuoden haastavissa olosuhteissa. Olemme ylpeitä teistä. Vaikka perinteistä palkitsemistilaisuutta ei voida tänä keväänä järjestää, toivomme tapaavamme taas ensi vuonna, kertovat sivistystoimenjohtaja Christina Knookala ja kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja Anita Niemi-Iilahti.

SM-kultaa voittaneet urheilijat palkitaan tänä vuonna poikkeuksellisesti stipendillä. Suomen mestaruuksia saatiin Vaasaan viime vuonna kaikkiaan 28.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme