Vaasan kaupunki - Vasa stad

Vaasan nuorisovaltuusto järjestäytyi

Jaa
Vaasan uusi nuorisovaltuusto aloitti toimintansa vuoden 2021 alussa ja on nyt valinnut hallituksensa jäsenet sekä edustajat kaupungin eri lautakuntiin. Nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Alina Östergård Vasa övningsskola gymnasiumista.

Uusi nuorisovaltuusto aloitti toimintansa 1.1.2021. Nuorisovaltuustoon valittiin marraskuussa 2020 järjestetyissä vaaleissa 22 varsinaista jäsentä ja kymmenen varajäsentä. Kaikki valtuutetut ovat vaasalaisia 13–20-vuotiaita nuoria.

Torstaina 21.1. pidetyssä järjestäytymiskokouksessa nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Alina Östergård, varapuheenjohtajiksi Ella Filppula, Zalfa Yehia ja Elias Riekki. Pääsihteerikseen nuorisovaltuusto valitsi Jesse Kurunsaaren, taloussihteeriksi Emma Bosin ja viestintäsihteeriksi Madelene Tecan. Yhdessä he muodostavat nuorisovaltuuston hallituksen.

- Minulla on suuri luotto uuteen nuorisovaltuustoon. Kokouksemme ovat nyt etänä, mutta uskon, että yhteistyöllä saamme paljon aikaan. On myös mahtavaa, että meillä on tällä kaudella entistä enemmän ruotsinkielisiä nuorisovaltuutettuja, iloitsee uusi puheenjohtaja Alina Östergård.

Nuorten ääni esiin päätöksenteossa

Nuorisovaltuuston tavoitteena on tuoda nuorten näkökulmaa esiin päätöksenteossa. Nuorisovaltuustolla on edustus eri lautakunnissa puhe-ja läsnäolo-oikeudella, ja jäsenten tehtävänä on tuoda nuorten ääni kuuluviin, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä tehdä aloitteita ja kannanottoja.

Lisäksi nuorisovaltuusto jakaa aktivointirahaa omaehtoisen harrastamisen edistämiseksi.

Nuorisovaltuuston vaalit järjestetään kahden vuoden välein.

Yhteyshenkilöt

nuorisoasiainkoordinaattori Anne-Mari Ikola, puh. 040 162 9948, anne-mari.ikola@vaasa.fi


nuorisovaltuuston puheenjohtaja Alina Östergård. puh. 045 3415444, ostergard.alina@gmail.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ett träd för alla Vasabor – kom med i planteringstalkot!18.4.2024 13:17:37 EEST | Tiedote

Det kommer att planteras 70 000 nya träd i Vasa under de kommande åren. Målet för projektet Ett träd för alla Vasabor är att jämna ut koldioxidutsläppen från byggprojekt och kompensera för att det avlägsnas träd, stödja Vasas mål om klimatneutralitet samt att fira att stadens befolkning ökar och når upp till ett nytt tiotusental. Även invånare, sammanslutningar och företag bjuds in att delta i ett planteringstalko.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye