Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra ÖsterbottenEtelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Vaasan seudun ja Isokyrön kuntiin (Korsnäs, Maalahti, Vaasa, Mustasaari, Vöyri, Laihia ja Isokyrö) päivitetään liikenneturvallisuussuunnitelma. Kuntalaisten mielipiteet ja kokemukset ovat tärkeä lähtökohta suunnitelman laadinnassa.

Jaa
Suunnittelun tueksi tarvitaan kuntalaisten kokemuksia kuntien liikenneturvallisuuden nykytilasta ja liikkumismahdollisuuksista. Näitä kokemuksia kartoitetaan kuntalaisille tai muutoin alueella liikkuville järjestettävällä kyselyllä.
Kuntalaisten kokemuksia "läheltä piti" tilanteista kerätään kyselyllä.
Kuntalaisten kokemuksia "läheltä piti" tilanteista kerätään kyselyllä.

Kyselyllä selvitetään vastaajien liikkumistottumuksia ja niitä asioita, jotka mahdollisesti aiheuttavat turvattomuutta liikenteessä sekä vaaralliseksi tai ongelmalliseksi koettuja paikkoja, jotka eivät välttämättä ilmene onnettomuustilastoista. Kyselyn avulla on myös mahdollisuus tuoda suunnittelijoiden tietoon ne liikenteen paikat, joissa liikkuminen tuntuu turvattomalta esimerkiksi lukuisten "läheltä piti" -tilanteiden takia tai korkeiden ajonopeuksien vuoksi.

Kyselyssä kuntalaisilla on mahdollisuus kertoa, mitkä ovat eri kulkumuotoihin kohdistuvat ongelmat ja muut turvattomuutta aiheuttavat asiat. Kyselyllä kartoitetaan myös vastaajien omia liikkumisvalintoja ja liikennekäyttäytymistä.

Kyselyihin voi vastata 17.7.2022 asti

Kyselyyn voi vastata seuraavan linkin kautta:

https://response.questback.com/destiaoy/vs_asukaskysely

Linkki kyselyyn löytyy myös kaupunkien internetsivuilta.

Suunnitelman tavoite

Suunnitelman tavoitteena on laatia toteutusmahdollisuuksiltaan realistinen ja käytännönläheinen suunnitelma turvallisen ja kestävän liikkumisen parantamiseksi Vaasan seudun ja Isokyrön kuntien alueilla. Suunnitelmassa laaditaan analyysi liikenneturvallisuuden nykytilanteesta, asetetaan alueelle liikenneturvallisuustavoitteet, suunnitellaan liikenneympäristön parantamistoimenpiteet, selvitetään suunnittelualueen esteettömyystilanne sekä motivoidaan kaupungin ja kunnan liikenneturvallisuusryhmiä aktiiviseen liikenneturvallisuustyöhön.

Liikenneturvallisuustyön visiona on, ettei kenenkään tarvitsisi kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Tämän vision konkretisoimiseksi asetetaan tavoitteet ja painopistealueet kuntien liikenneturvallisuustyölle.

Suunnitelman laatijat ja aikataulu

Suunnitelman tilaajana on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Lisäksi suunnitelman laatimiseen osallistuvat kuntien sekä Liikenneturvan ja poliisin edustajat. Suunnitelmaa laativa konsultti on Destia Oy. Liikenneturvallisuussuunnitelman laatiminen aloitettiin huhtikuussa 2022 ja se valmistuu vuoden 2023 maaliskuussa.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja suunnitelmasta mielellään antavat:


Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus:
Kjell Lind, liikenneturvallisuusvastaava
puh. 040 5383 509, kjell.lind@ely-keskus.fi

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus: 
Anne Peltoniemi, liikenneturvallisuusasiantuntija 
puh. 040 517 7721, anne.peltoniemi@ely-keskus.fi 

Vaasa:
Pertti Hällilä, liikennesuunnittelupäällikkö
puh. 040 5813 150, pertti.hallila@vaasa.fi

Korsholm:
Ben Antell, teknisk direktör
tfn 050 69618, ben.antell@korsholm.fi

Vörå:
Jan Östman, teknisk direktör
tfn 050 538 0190, jan.ostman@vora.fi

Laihia:
Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja
puh. 050 329 6519, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Isokyrö
Petri Hänninen, tekninen johtaja
puh. 050 413 9439, petri.hanninen@isokyro.fi

Malax:
John Södergran, teknisk direktör
tfn 050 430 4430, john.sodergran@malax.fi

Korsnäs:
Ulf Granås, teknisk chef
tfn 050 5910 056, ulf.granas@korsnas.fi


Destia:
Tapio Heiskanen, tapio.heiskanen@destia.fi
Johtava asiantuntija, projektipäällikkö
Liikenne ja kaupunkiympäristö
p. +358 41 731 3119
Puutarhakatu 53, 20100 Turku

Kuvat

Kuntalaisten kokemuksia "läheltä piti" tilanteista kerätään kyselyllä.
Kuntalaisten kokemuksia "läheltä piti" tilanteista kerätään kyselyllä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

NTM-centralerna är statliga myndigheter som främjar den regionala utvecklingen genom att sköta statsförvaltningens uppgifter och utveckling. NTM-centralerna sköter uppgifter i anslutning till näringar, arbetskraft, kunnande samt trafik och infrastruktur samt miljö och naturresurser. NTM-centralerna utvecklar och stöder ekonomiskt, socialt och ekologiskt hållbar välfärd.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Påskens varma väder ökar på vårflödet i de österbottniska landskapen28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Det varma vädret som förutspås till påsk, liten förekomst av nattfrost och eventuellt regn som smälter snön i de österbottniska landskapen kan få flödet i åar och älvar att stiga. Enligt nuvarande prognoser stiger vattenflödet i takt med stigande temperaturer framför allt i områdets sydligaste delar i Sydösterbotten såsom Lappfjärds å, Tjöck å och Närpes å. Flödena i dessa vattendrag kan stiga till nivån för en genomsnittlig vårflod under påsk. Enligt de nuvarande prognoserna infinner sig den större vårflodstoppen i dessa vattendrag vid mitten av april.

Pääsiäisen lämmin sää nostaa jokien virtaamia Pohjalaismaakunnissa28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Pääsiäisen ajalle ennustettu lämpenevä sää, yöpakkasten vähäisyys ja mahdolliset sateet sulattavat lumia pohjalaismaakunnissa ja saavat jokien virtaamat nousuun. Tämän hetken ennusteiden mukaan virtaamat nousevat lämpenevän sään myötä etenkin Pohjanmaan rannikon eteläisimmillä vesistöillä kuten Lapväärtin-, Teuvan- ja Närpiönjoella. Näillä vesistöillä virtaamat saattavat pääsiäisen aikana nousta keskimääräisen kevättulvan tasolle. Suurempi kevään tulvahuippu ajoittuu tämän hetken ennusteissa näillä rannikon vesistöillä huhtikuun puolivälin paikkeille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye