Vaasan kaupunki - Vasa stad

Vaasan seudun joukkoliikennettä uudistetaan asukkaita osallistaen – nyt haetaan iskeviä nimiehdotuksia äänestykseen

Jaa

Vaasan kaupunki ja Mustasaaren kunta perustavat uuden alueellisen joukkoliikenteen, jota suunnitellaan ja kehitetään toimivaksi yhdessä asukkaiden kanssa. Asukkaat saavat nyt vallan, kun vuonna 2022 aloittavalle joukkoliikenteen toimijalle aletaan ideoida ytimekästä ja tarttuvaa nimeä.

Nimikilpailun ensimmäisessä vaiheessa Vaasa ja Mustasaari ottavat vastaan ehdotuksia hyvästä joukkoliikenteen nimestä, joka heijastaisi paikallista kulttuuria ja sopisi sekä suomen- että ruotsinkieliseen suuhun. Nimikilpailu huipentuu äänestykseen, jossa asukkaat voivat valita suosikkinsa asiantuntijaraadin seulomasta kolmesta ehdotuksesta. Äänestyksen voittanut nimi julkistetaan syyskuussa Liikkujan viikolla.

“Kun nimi on valittu, uudelle joukkoliikenteen toimijalle aletaan suunnitella visuaalista ilmettä, joka yhdessä hyvän nimen ja palvelu-uudistusten kanssa tekee joukkoliikenteestä nykyistä houkuttelevamman. Ilme pohjautuu uudistettuun Vaasan seudun ilmeeseen, jolloin tutuksi ja myönteiseksi koettu brändi madaltaa kynnystä hypätä bussin kyytiin,” kertoo Vaasan kaupungin markkinointiasiantuntija Eevamaria Paasikari.

Vaasan seudun uudistuvat linjastot helpottavat kuntalaisten arkea ja kannustavat siten suosimaan joukkoliikennettä, mutta kynnystä on madallettava myös pitkäjänteisesti markkinoinnin keinoin. Yhtenäinen toimija takaa sekä paremman asiakaspalvelun että selvemmät sävelet viestintään.

“Nykyään Vaasassa ja Mustasaaressa kulkee paikallisbusseja kuudella eri logolla, mikä on asiakkaille hankalaa. Kun siirrymme yhden toimijan ja nimen alle, kokonaisuus muuttuu kaikin puolin eheämmäksi olipa kyse aikatauluista tai markkinoinnista”, Paasikari perustelee.

Uudistuksen viestintä ja brändäys kannustavat puntaroimaan asenteita

Uudistuvan joukkoliikenteen viestinnällä ja osallistavalla brändäyksellä halutaan kannustaa asukkaita puntaroimaan asenteitaan ja arvojaan. Nykyään Vaasan seudulla on yleisenä tapana ajaa jopa lyhyet matkat henkilöautoilla, vaikka 87 prosenttia asukkaista asuu alle 300 metrin etäisyydellä bussipysäkistä.

“Uudistuksen ja brändäyksen tavoitteena on, että Vaasan ja Mustasaaren asukkaat olisivat ylpeitä paikallisesta joukkoliikenteestä ja osallistuisivat aktiivisesti myös sen kehittämiseen”, sanoo Vaasan kaupungin joukkoliikennesuunnittelija Anastassia Backlund.

Toimiva joukkoliikenne lisää alueen vetovoimaa ja vauhdittaa myös Vaasan kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali kaupunki 2020-luvulla.

“Tavoite on koko Vaasan seudun yhteinen asia”, Backlund korostaa ja toivoo yhtä lailla Vaasan kuin Mustasaaren asukkaiden ottavan uuden joukkoliikenteen omakseen.

“Kuntalaisia varten palvelua kehitetään ja nimenomaan osallistaen ja kuunnellen. Nyt asukkailla on loistava mahdollisuus vaikuttaa, millä nimellä alueen joukkoliikenne tunnetaan paitsi kotiseudulla myös ympäri Suomen.”

Myös Gustaf Westerholm Mustasaaren kunnan viestinnästä painottaa, että joukkoliikennettä ja sen myönteisiä puolia on viestittävä yhä näkyvämmin.

”Meidän on kerrottava kuntalaisille, miten joukkoliikenne toimii ja miksi bussin kyytiin kannattaa hypätä. Jos kukaan ei tiedä, että meillä on Suomen paras joukkoliikenne, niin ei sitä kukaan käytäkään”, Westerholm sanoo.

”Mustasaari on laaja kunta ja välimatkat ovat pitkät, joten kynnys jättää auto kotiin on korkea. Viestinnällä, brändäyksellä ja näkyvyydellä halutaan nyt pienentää kynnystä. Yksikin automatka vähemmän on hyvä asia”.

Nimiehdotuksen antaja voi voittaa arvonnassa jopa vuoden bussimatkat

Ehdotuksia Vaasan seudun joukkoliikenteen nimeksi otetaan vastaan 20.8.–3.9.2020 Vaasan ja Mustasaaren verkkosivuilla, sosiaalisen median kanavissa sekä joukkoliikenteen palvelupisteissä. Kaikkien niiden kesken, jotka ovat jättäneet nimiehdotuksen sekä yhteystietonsa, arvotaan kolme seuraavaa palkintoa: bussimatkat vuodeksi, puoleksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi.

LisätietoaVaasan seudun joukkoliikenneuudistus 2022

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Markkinointiasiantuntija Eevamaria Paasikari, Vaasan kaupunki, puh. 040 587 9531, eevamaria.paasikari@vaasa.fi

Joukkoliikennesuunnittelija Anastassia Backlund, Vaasan kaupunki, puh. 040 578 8499, anastassia.backlund@vaasa.fi

Verkkoviestijä Gustaf Westerholm, Mustasaaren kunta, puh. 044 727 1510, gustaf.westerholm@mustasaari.fi

Kuntatekniikan johtaja Jukka Talvi, Vaasan kaupunki, puh. 040 831 1550, jukka.talvi@vaasa.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme