Vaasan kaupunki - Vasa stad

Vaasan taidehallin näyttely kertoo Palosaaren historiasta

Jaa
Vaasan taidehallissa avautuu lauantaina 1.12. näyttely ”Pariisi, Lontoo, Präntöö”, jossa kerrotaan Palosaaren kaupunginosan historiasta, elinkeinoista, elämästä sekä tunnetuista ja tuntemattomista palosaarelaisista. Näyttelyssä on esillä muun muassa valokuvia, karttoja ja taidetta. Näyttely on avoinna 3.3.2019 asti.
Palosaaren salmi pohjoisesta, kuva: C.L. Carstens, 
A. Isosalon arkisto
Palosaaren salmi pohjoisesta, kuva: C.L. Carstens, A. Isosalon arkisto

Palosaari eli Präntöö on oma kaupunkinsa Vaasassa, ainakin palosaarelaisten mielestä.

- Kaupunginosa on ollut hämmästyttävän omavarainen niin työpaikkojen, koulujen, huvitusten sekä kauppojen suhteen ja onhan Palosaarella oma satamakin, toteaa maakuntamuseotutkija Kaj Höglund Vaasan kaupungin museoista.

Palosaarella yhdistyi monien yhteiskuntaluokkien elämä. Siellä oli mm. työläisiä, virkamiehiä ja rautatieläisiä sekä maaseudulta tulleita. - Hyvien ja huonojen puolien osalta Palosaari ei kuitenkaan poikennut ajankohdan muiden satamakaupunkien ja teollistuvien kaupunkien samankaltaisten kaupunginosien elämästä, sanoo Höglund.

Näyttely kertoo tavallisten ihmisten elämästä

Näyttelyssä halutaan nostaa esiin Palosaareen liittyviä asioita, joita ihmiset eivät ehkä tiedä tai enää muista. Keskeisellä sijalla on kuitenkin tavallisten ihmisten elämänmeno.

Höglundin mukaan näyttelyä kootessa materiaalista oli oikea runsauden pula. Arkistoista ja yksityisiltä ihmisiltä löytyi mielenkiintoisia ja harvinaisia kuvia.

- Esillä on aarteita myös Pohjanmaan museon kätköistä.Useita vanhoja karttoja sekä piirustuksia on löytynyt mm. kaupungin keskusarkistosta ja Kansallisarkistosta. Vanhimmat kartat ovat 1700-luvulta, kertoo Höglund.

Palosaaren historian eri vaiheita

Näyttelyssä kerrotaan paitsi Palosaaren teollisuudesta myös koulutuksen vaiheista aina kansakouluopetuksen alkamisesta Palosaarella v. 1869 tänä vuonna 50 vuotta täyttävään Vaasan yliopistoon saakka.

Myös Onkilahden vaiheita valotetaan. - Näyttelyssä kerrotaan esimerkiksi mistä nimet Putusilta ja Paperisilta ovat peräisin, vinkkaa Höglund. Kaupungin keskusarkistosta löytyneitä harvinaisia kuvia sodanajan dramaattisista tapahtumista Onkilahdella voi niin ikään nähdä näyttelyssä.

Sota-ajan tapahtumista näyttelyssä on esillä lähinnä talvi- ja jatkosodan tapahtumia, mutta siinä kerrotaan myös Krimin sodan Palosaaren yhteenotosta v. 1855.

Palosaarelaisista nostetaan esiin kirjailija Venny Kontturi sekä ”kivitohtori” Martti Lehtinen.

Näyttelyn pääasiallisena lähteenä ovat olleet arkistot ja kirjastot, mutta myös mm. Peter Ehrströmin kirja Brändö – en stadsdel med själ sekä yksityisten ihmisten kokoelmat.

Tiedotuskuvat: https://oc.vaasa.fi/index.php/s/95Oqt30G5jitFrO

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maakuntamuseotutkija Kaj Höglund
Vaasan kaupungin museot
p. 0400 669 039
kaj.hoglund@vaasa.fi

Kuvat

Palosaaren salmi pohjoisesta, kuva: C.L. Carstens, 
A. Isosalon arkisto
Palosaaren salmi pohjoisesta, kuva: C.L. Carstens, A. Isosalon arkisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ett träd för alla Vasabor – kom med i planteringstalkot!18.4.2024 13:17:37 EEST | Tiedote

Det kommer att planteras 70 000 nya träd i Vasa under de kommande åren. Målet för projektet Ett träd för alla Vasabor är att jämna ut koldioxidutsläppen från byggprojekt och kompensera för att det avlägsnas träd, stödja Vasas mål om klimatneutralitet samt att fira att stadens befolkning ökar och når upp till ett nytt tiotusental. Även invånare, sammanslutningar och företag bjuds in att delta i ett planteringstalko.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye